Kolumnit

Leeni Peltosen kolumni: Kärsivällinen potilas?

Teksti:
Leeni Peltonen

Helsingin Laakson sairaalassa on vanhoja valkoisia puuhuonekaluja. Sellaisia vanhan hyvän ajan huonekaluja, jotka eivät koskaan ole sen enempää muodissa kuin ei-muodissakaan. Ovista huomaa, että talo on vanha: wc:ssäkin ovi on niin kapea, että siitä ei mahtuisi kovin iso ihminen eikä varsinkaan pyörätuoli.

Odotushuoneessa istutaan ja odotetaan, ihan niin kuin on istuttu lähes sadan vuoden ajan. Sairaalassa on hoidettu tuberkuloosia ja sen sellaista. Sisätauteja, siis kaikkea mitä ihmisen sisältä löytyy.

Mitähän minun sisältäni löytyy?

Ei se varmaankaan ole mitään vakavaa, sanon itselleni, vaikka ihan hyvin tiedän, että voi ollakin.

Seinäkello raksuttaa ja saa minuutit tuntumaan pitkiltä. Ajankulukseni mietin sanoja, joita tämä tila inspiroi. Minulla kun on sellainen mieli, että se saattaa kaiken keskellä askaroida tällaistenkin asioiden parissa.

Kaipaan kirjahyllystäni etymologista sanakirjaa, josta usein tarkistelen sanojen alkuperää. Kännykkä ei sitä korvaa, vaikka moneen asiaan löytääkin vastauksen.

Potilas. Hän joka potee (tautia). Patient (potilas). Patience (kärsivällisyys). Suomeksi potilas on se, joka potee (kärsii), mutta englanniksi hän on se, joka on kärsivällinen.

Patientia puolestaan on latinaa ja tarkoittaa kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja tyytyväisyyttä. Suomen kielen sana kärsimys on eri juurta, itäistä alkuperää. Kärsivällinen on eri asia kuin kärsivä, mutta samaan asiaan ne liittyvät.

En ole ainoa, joka on joutunut kokeilemaan potilaan roolia. Lähipiirissäni on ollut kuluneen vuoden aikana enemmän sairautta kuin koskaan ennen. Eikä kai se mikään ihme olekaan: kun vuodet vierivät, ihmiset vanhenevat, keho raihnaistuu, tulee kaikenlaista pientä ja isompaa kremppaa.

On jouduttu opettelemaan kärsivällisyyttä. Aina odotetaan jotain: seuraavaa lääkärinaikaa, lausuntoa, koetuloksia, hyviä tai huonoja uutisia. Koko perhe pidättää hengitystään, kun yksi sen jäsenistä sairastaa.

Onko sairastaminen tehnyt meistä kärsivällisempiä, parempia ihmisiä? Enpä usko. Sairastaminen kyllä kirkastaa asioiden tärkeysjärjestystä, jolloin monenlaista turhaa pinnistelyä tipahtaa väistämättä yli laidan. Kaikesta ei jaksa tehdä numeroa, turhasta ei viitsi kitistä.

Toisaalta arki ja siihen kuuluvat joutavanpäiväiset pikkuasiat eivät katoa mihinkään, vaikka samaan aikaan pohtisi elämää ja kuolemaa. Roskapussit on vietävä, tiskikone tyhjennettävä. Varpaankynnet kasvavat ja pikkumaisuudet harmittavat. Ja ihan yhtä paljon kuin aina muulloinkin ärsyttää puhelinliittymää kauppaava myyntisoitto – ellei jopa tavallista enemmän.

Toimittajan työssä tapaa monenlaisia ihmisiä. Viime vuonna kirjoitin paljon syövästä ja haastattelin useita ihmisiä, joita sairaus oli piinannut. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta haukoin usein henkeä haastattelun päätteeksi, sillä koin itse saaneeni kohtaamisista niin paljon. Tapaamani ihmiset olivat poikkeuksetta ihan käsittämättömän upeita tyyppejä. Elämäniloisia, reippaita, rauhallisia, tasapainoisia. Ehkä myös kärsivällisiä.

Oliko sairaus tehnyt heistä sellaisia? En ole tuntenut heitä ennen heidän sairastumistaan, joten en osaa sanoa. Luulenpa kuitenkin, että he olivat kohdanneet sairautensa pystypäin siksi, että heillä oli yleensäkin elämään pystypäinen asenne.

Elämä ei kohtele reilusti. Toisilla näyttää olevan höyhenkuorma, toisilla lasti tiiliä. Kumpikin voi painaa kantajansa kumaraan.

Sisältäni ei löytynyt tällä kertaa mitään sellaista, mitä ei lääkekuuri parantaisi. Koskaan ei tavallinen arki maistu niin hyvältä kuin silloin, kun sen on hetkeä aikaisemmin pelännyt menettävänsä. Pikku krempat ja kolotukset ovat vain muistutuksia siitä, että tätä tuiki tuttua kehoa saan aina kantaa, elämäni loppuun saakka.

Odotushuoneessa istuminen on tällä kertaa ohi. Lähes jokainen lääkärin tai hoitajan tapaaminen lisäsi jo ennestäänkin suurta kunnioitustani heitä kohtaan, jotka parantamisen osaavat. He eivät kysele, onko potilas kärsivällinen vai vain pelkkä potilas.

Leeni Peltonen

Leeni Peltonen on vapaa toimittaja, joka opettelee kävelemään juoksemisen sijasta.

Anna Leenille palautetta: leenipeltonen@gmail.com

Leenin aiemmat kolumnit löydät täältä

X