Rosa Meriläisen kolumni: Köyhäily on eri asia kuin köyhyys
Olen hyvin kiitollinen äidilleni siitä, että olen ollut lapsinäyttelijä. Jouduin sen ansiosta jo lapsena myöntämään, etteivät saavutukseni ole omaa ansiotani.
Tuskin sentään pohdin asiaa vielä viisivuotiaana, kun pääsin Pikku Kakkoseen esittämään Pikku Prinssiä. Mutta sitäkin enemmän pohdin sitä, kun pääsin yksitoistavuotiaana Turun kaupunginteatterin päänäyttämölle ja 16-vuotiaana nuorten televisiosarjaan Hylättyjen klubi.
Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että nämä mahdollisuudet olen saanut puhtaasti sen vuoksi, että äitini on näyttelijä. Vaikka televisiosarjan koekuvauksiin minut ohjattiin koulun kautta eikä äitini näennäisesti ollut osallinen, tietysti hän oli. Siinä vaiheessa minulla oli jo työkokemusta radiosta, teatterista ja televisiosta. Melkoinen etumatka työmarkkinoille, eikö? Tuskinpa poliittinen uranikaan olisi lähtenyt niin helposti lentoon ilman tuota esillä olemisen rutiinia.
Toki jotakin on ollut jo itsessänikin. Näin mietin jo silloin alakoululaisena. Olin menestynyt koekuvauksissa. Jukka Kajava oli kehunut roolisuoritustani Helsingin Sanomissa. Tiesin, etten ole huono.
Se, mistä olen kiitollinen, on juuri tämä oivallusten sarja, joka on johtanut tosiasioiden hyväksymiseen: voin olla ylpeä työstäni ja persoonastani, vaikka myönnän auliisti perhe- ja luokkataustani edut.
Koko Hubara on kirjoittanut teoksessaan Ruskeat Tytöt siitä, miten jokainen on etuoikeutettu jossain. Omien etuoikeuksien myöntäminen voi sattua, mutta se on rehellisyyttä.
Esiinnyin maaliskuussa nuorisoalan toimijoiden tilaisuudessa, koska olen useasti kirjoittanut ilmiöstä nimeltä richsplaining eli erityisesti sosiaalisessa mediassa mutta jonkin verran myös politiikassa kukkivasta ilmiöstä, jossa hyväosaiset lässyttävät huono-osaisille siitä, miten esimerkiksi juurekset ovat todella edullisia. Tilaisuuden juonsi älykäs koomikko Joonas Nordman, joka lanseerasi minulle uuden termin adultsplaining, eli miten me aikuiset jakelemme pyytämättä nuorille neuvoja siitä, miten olla nuori. Molemmissa tapauksissa selittäjä unohtaa sen, miten lähtötilanteet vaihtelevat.
Huono-osaisuus ei ole asennekysymys, joka ratkeaa sillä, että ihminen ottaa itseään niskasta kiinni. Se on kasautuvaa ja periytyvää toivottomuutta, josta minulla ei ole mitään kokemusta. Jos olikin joskus opiskeluaikana rahat loppu, kyse oli viime kädessä likviditeettiongelmasta. Tiesin, että minä pystyn laajan työkokemukseni ja hyvien verkostojeni turvin järjestämään itselleni työtuloja. Ja aivan viime hädässä, eivät keskiluokkaiset vanhempani anna minun nähdä nälkää, jos kerron olevani ahdingossa. Tämä tieto, luottamus omiin verkostoihin, antaa aivan eri valmiudet ottaa riskejä elämässä. Hyväosaisen on helppo heittäytyä taiteilijaksi ja yrittäjäksi. Köyhäily on eri asia kuin köyhyys.
Huono-osaisia auttavat sen sijaan konkreettiset toimet. Esimerkiksi Asunto ensin -periaate on menestystarina. Kun asunnottomalle annetaan ensin asunto ja sen jälkeen vasta aletaan hoitaa muita ongelmia, on asunnottomuutta saatu vähennettyä. Harva kuitenkaan asunnottomana saa päätään kuntoon.
Monet onnenpotkut elämässä tuntuvat kieltämättä onnenpotkuilta. On ollut tuuria olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mutta toisia ei onni pääse potkimaan. Toiset eivät koskaan ole paikalla.
Toisaalta, kukaan ei ole aina onnekas ja harva selviää keski-ikään asti ilman kolhuja. Jokaisen sydän on särjetty, terveysongelmiin on törmätty, työpaikkoja on menetetty. Resilienssi eli se, miten nousee kuopasta, on kuitenkin niin ikään sidoksissa hyväosaisuuteen. Toisille riittää nostajia, kuten työterveyshuolto. Toisille riittää toivoa siitä, että ponnistelu vielä kerran voi kannattaa.
Minä, kuten moni muukin, olen ahkeroinut elämässäni paljon. Se, että on etuoikeutettu, ei vielä tarkoita sitä, että kokemus omasta elämästä olisi tanssiaishelppo. Toisten ahkeruus on vain kannattavampaa kuin toisten. Hyvinvointivaltion tehtävä on tasata näitä eroja palveluin ja tulonsiirroin.
Rosa Meriläinen on kirjailija, ammattikehtaaja ja feministisen ajatushautomo Hatun johtaja.
Anna Rosalle palautetta: rosa@lipstickmafia.fi
Rosan aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Matkustaminen lentämällä tulee silti kasvamaan, toiveistasi huolimatta. Se on totta ettei kotiin tarvitse kaikki tavaroita haalia, vaikka kaupassa ne kauniilta näyttäisikin. Itse olemme tyhjentäneet kotia tavarapaljoudesta ihan tietoisesti. Sitä on kertynyt koska olemme muuttaneet todella usein, ja maasta toiseen. Ja varmaan kalustettu muutaman maahanmuttajan koti lahjoitetuilla kalusteilla ja astioilla. Vaatteita ja kenkiä menee kiertoon säännöllisesti.. Toisaalta asunnossakin on yksi huone liikaa, voi kumpa sekin voisi kierrättää, koska inhoan puolityhjiä huoneita. Sinne kerääntyy lehtiä pinoiksi asti ja kaikenlaista.. Toiveissa onkin yhtä huonetta pienempi asunto, mutta lentämisestä en halua luopua. Me tarvitsemme vaihtelua ja irtiottoa tutuista ympyröistä voidaksemme kokonaisvaltaisesti hyvin. Viikon loma tunnin lennolla ja olet eri maassa, ja kielikin vaihtunut kolmanteen.. Ne on niitä pieniä sallittuja nautintoja. Kaikesta ansaitusta sentään tarvitse luopua ja oman elämänsä eteen tehdystä..
Rosan kolumni oli kaikkineen ihan mainio luettavaksi.
Kommentit
”Toisten ahkeruus on vain kannattavampaa kuin toisten.” Niin totta!
Jokin taustassa ilmeisesti vaikuttaa myös siihen, että sinulta kerta toisensa jälkeen viedään ideat, prosessin tulokset … Joku muu ottaa ja saa kunnian
Jahas, Rosa ei jaksa enää puhua sukupuolielimestään vaan heittäytyy hurskastelemaan kuinka hän ymmärtää että on etuoikeutettu eikä tiedä köyhyydestä mitään. No miten voisi tietää kun miehet ovat aina maksaneet hänen asuntonsa ja siivojansa ja porukat ruoan. Nytkin taisi tirauttaa kyyneleen onnesta kun on taas löytänyt uuden elättäjän.
Mikä tämän kolumnin pointti on? Se että Rosa on etuoikeutettu ja tuntee tästä ehkä joskun hetken syyllisyyttä. Kannattaisiko mennä takaisin politiikkaan ja tehdä jotain köyhyyden vähentämiseksi? Alkaa kyllästyttää tämän itsekeskeisen kirjoittajan kolumnit.
Tiedäthän Minna, ettei sinun ole pakko lukea sellaisten kirjoittajien kolumneja, joita et arvosta 🙂
Minusta Rosa on harvinaisen hauska ja rohkea keskustelija. Tämäkin juttu oli köyhälle lohduttavaa luettavaa, kun näkee että Suomessa on edes yksi hyväosainen joka tiedostaa oman hyväosaisuutensa. Kunpa lähimmäisiään ymmärtäviä ihmisiä olisi enemmän, eikä kaikki vaan haukkuisi ja syyttelisi toisia…
”…miehet ovat aina maksaneet hänen asuntonsa ja siivojansa ja porukat ruoan”
Kuinka ”Minnalla” voi olla näin tarkat tiedot kolumnistin tulonmuodostuksesta ja sen historiasta? Ei tietenkään olekaan: tärkeintä oli vain saada haukkua kirjoittajan henkilöä.
Jos kirjoittajan kolumnit kyllästyttävät, kannattaa varmaankin pitää niistä taukoa – kyllä verkosta löytyy muitakin kirjoittajia, usko tai älä.
Omasta mielestäni etuoikeuksiensa rehellinen tunnustaminen tekisi hyvää jokaikiselle. Ja se nimenomaan EI ole hurskastelua, koskei tunnu välttämättä alkuunkaan hyvältä, vaan päinvastoin.
”Huono-osaisuus ei ole asennekysymys, joka ratkeaa sillä, että ihminen ottaa itseään niskasta kiinni. Se on kasautuvaa ja periytyvää toivottomuutta, josta minulla ei ole mitään kokemusta.”
Tämä Rosilaisen kommentti ei pidä alkuunkaan paikkaansa ! Se nimeomaan on asennekysymys, eikä periytyvää. Ihmisessä ei ole köyhyys ja huono-osaisuus geenejä olemassa. Toiseksi lääketiede ja tutkijat sanovat, geenit eivät määrää ihmisen elämää. Ne periytyvät geenit ovat olemassa(siis ei köyhyys eikä huono-osaisuus geenit) . Tiedemies tutkijat ym. sanovat ”Geenit lataavat aseen, olosuhteet ja asenne läukaisevat ne”. Luulisi jo tämän tason henkilön tietän sen, mutta kuten sanottu. ”Ihmisen älykkyys on rajallista, tyhmyys rajaton” !!
Viimeinen lauseesi vei pohjan koko kommentilta. Koska et ymmärtänyt kirjoiuksen sanomaa, kuten seuraava nimimerkki Lea. Ainoa asia millä suomalainen osaa kannustaa on haukkuminen ja tyhmäksi leimaaminen. Onnittelut tästäkin vähästä.
Tässä tarkoitetaan sosiaalisten tekijöiden periytyvyyttä esim. koulutus periytyy todella voimakkaasti. Eihän se tietenkään tarkoita, että koulutus tulisi geeneissä vaan, että sen arvostus opitaan vanhemmilta. Vanhemmat kannustavat sekä mahdollistavat hyvän koulutuksen lapsilleen. Aiheesta on paljon tutkimuksia.
Ajankohtainen kirjoitus Rosalta ja nappiin osuva ajatus: Köyhyys ja köyhäily eivät ole sama asia.
Lähes kaiken Rosan kirjoittaman allekirjoitan. Tässä kolumnissaan hän tuo esille asioita, joista oikeasti kannattaisi puhua ja saada oikeasti ihan toimenpiteiksi asti.
Asunnottomuus on yksi tärkeimmistä asioista saada ratkaistuksi. Olen aivan samaa mieltä siitä, että jollei ihmisellä ole asuntoa, hänen on hyvin vaikea nousta ylös ahdingostaan
Syitä asunnottomuuteen on monia. En tässä ala tuota asiaa pohdiskelemaan mainintaa enempää. Meriläisen mainitsema ’Asunto ensin -periaate’ on ehdottomasti mielestäni oikein! Ja oikea toimenpide auttaa ihmistä alkuun ja eteenpäin. Tuo toimintalinja pitäisi olla ehdottomasti kaikilla instansseilla. Sen jälkeen voi keskustella seuraavasta askeleelta.
En voi olla ottamatta kantaa myöskään tuohon köyhyys vs. köyhäily. Todellakin! Köyhäily on joillekin kansalaisille harrastus/hauskuus tmv. Itse haluttu tila, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Köyhyys on siinä elävälle ihmiselle karu ja raaka totuus, missä tilanteessa olevan ihmisen päällimmäinen ajatus on miettiä sitä, miten selvitä hengissä tästä päivästä; mistä tämän päiväinen ruoka, mistä katto pään päälle ensi yöksi… Mitkä ovatkaan ajatukset silloin, kun niitä ajattelee äiti ja/tai isä, kenellä on lapsia huolletavanaan? Siitä on köyhäily kaukana!
Totta tuo, että köyhyys ja köyhäily ovat eri asia. Siitä huolimatta pidän hyvänä, että moni hyväosainenkin köyhäilee, eli pyrkii kuluttamaan niin vähän kuin suinkin. Se on ekoteko, ja kaikille hyväksi. Paitsi tavaroiden (kerska)kulutusta, kannattaisi pyrkiä vähentämään myös ei-välttämätöntä matkustamista (varsinkin lentoteitse). Kaikkien kannattaisi myös lopettaa tupakanpoltto. Paitsi että se on epäterveellistä tupakoitsijalle ja kanssaihmisille, niin tupakkaviljelmien tieltä hakataan sademetsiä suuret määrät päivittäin.
Matkustaminen lentämällä tulee silti kasvamaan, toiveistasi huolimatta. Se on totta ettei kotiin tarvitse kaikki tavaroita haalia, vaikka kaupassa ne kauniilta näyttäisikin. Itse olemme tyhjentäneet kotia tavarapaljoudesta ihan tietoisesti. Sitä on kertynyt koska olemme muuttaneet todella usein, ja maasta toiseen. Ja varmaan kalustettu muutaman maahanmuttajan koti lahjoitetuilla kalusteilla ja astioilla. Vaatteita ja kenkiä menee kiertoon säännöllisesti.. Toisaalta asunnossakin on yksi huone liikaa, voi kumpa sekin voisi kierrättää, koska inhoan puolityhjiä huoneita. Sinne kerääntyy lehtiä pinoiksi asti ja kaikenlaista.. Toiveissa onkin yhtä huonetta pienempi asunto, mutta lentämisestä en halua luopua. Me tarvitsemme vaihtelua ja irtiottoa tutuista ympyröistä voidaksemme kokonaisvaltaisesti hyvin. Viikon loma tunnin lennolla ja olet eri maassa, ja kielikin vaihtunut kolmanteen.. Ne on niitä pieniä sallittuja nautintoja. Kaikesta ansaitusta sentään tarvitse luopua ja oman elämänsä eteen tehdystä..
Rosan kolumni oli kaikkineen ihan mainio luettavaksi.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous