Kolumnit

Rosa Meriläisen kolumni: Miksi miehet saavat enemmän orgasmeja kuin naiset?

Teksti:
Rosa Meriläinen

Miehet saavat enemmän orgasmeja kuin naiset, mutta miksi? Aihetta on onneksi tutkittu paljon, sillä jokaisella on kokemusta lähinnä omasta seksielämästään. Ennen kuin työnnyn syvemmälle aiheeseen, on syytä esittää kolme tärkeää huomiota: seksi on muutakin kuin yhdyntää, sitä voi harrastaa myös yksin ja orgasmi ei ole seksin päämäärä.

Syitä naisten heikommalle orgasmisaaliille on etsitty niin kulttuurista kuin biologiastakin. On arveltu, että lisääntymisen kannalta naisen orgasmi ei ole ollut niin tärkeää kuin miehen orgasmi, joten luontoäidin ei ole tarvinnut siihen satsata. Kuitenkin tiedämme, että jokainen keho kykenee tuottamaan suurta nautintoa. Tästä on ansiokkaasti puhunut muun muassa Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen.

Kulttuuriset estot nautinnon tiellä ovat moninaiset. Ensinnäkin monet naiset on opetettu häpeämään ruumistaan. Koitapa laueta samalla kun vedät vatsaa sisään ja keskityt murehtimaan sitä, ovatko reitesi liian paksut.

Toisekseen yhdyntä- ja orgasmikeskeisyys saattaa aiheuttaa sen, että seksi on yksinkertaisesti liian tylsää ja päättyy miehen orgasmiin. Tätä selitysmallia puoltaa se, että lesbot kertovat saavansa enemmän orgasmeja kuin heteronaiset.

Myös muut häpeään, tapoihin ja tottumuksiin liittyvät syyt voivat johtaa siihen, että seksitavat eivät ole naisnäkökulmasta riittävän antoisia. Onhan jo kielenkäytössämme vastenmielinen puhetapa, miten tytöt antavat ja pojat saavat.

Harrastin nuorena seksiä pitkään ja aktiivisesti ennen kuin koin ensimmäisen orgasmini. Siihen saakka teeskentelin sujuvasti, koska ajattelin vian olevan minussa.

Olen kirjoittamassa seksuaaliviestinnästä kirjaa, joten kyselin Twitterissä, miksi ihmiset teeskentelevät saavansa orgasmin. 135 henkilöä vastasi. Jokainen neljästä vastausvaihtoehdosta olivat lähes yhtä suosittuja.

22 prosenttia kyselyyn osallistuneista vastasi ”Että yhdyntä päättyisi”. Tämän kysymyksen ja vastauksen ympärille piirtyy kokonainen maailma tyydyttymättömyyttä ja kohtaamattomuutta makuuhuoneissa.

Missä vaiheessa ihmiset lakkaavat uskomasta, että pyytämällä toista koskemaan toisella tavalla, enemmän ja kauniimmin, itsekin voisi saada taivaallista nautintoa? Missä vaiheessa tyydytään siihen, että homma on ihan hyvää, mutta ei järisyttävää?

Kysymykset eivät ole yhdentekeviä, sillä parempi seksielämä tarkoittaa parempaa parisuhdetta, joka tarkoittaa parempaa seksielämää. Ratkaisu ongelmaan voisi tarkoittaa sitä, että niin monet eivät eroaisi.

27 prosenttia kyselyyn osallistuneista vastasi, että ”Se kannustaa kumppania”. Kuten eräs nainen asian avovastaukseen tiivisti: ”Itse sanon: kannustusmielessä. Pelipaitapäällä, hurraten toista maaliviivalla. Upea suoritus!”

24 prosenttia kyselyyn osallistuneista puolestaan kertoi syyksi sen, että heitä hävettää, ettei laukea. Twitterissä ei käy ilmi vastaajien sukupuoli, mutta tiedän muuten, että tämä on miehelle ihan tyypillinen syy teeskennellä saaneensa. 27 prosenttia kyselyyn osallistuneista valitsi neljännen vastausvaihtoehdon: ”En tiedä.”

Suunsa auki saaminen ajoissa on vaikeaa, koska ihminen haluaa niin kovasti olla mieliksi sille, johon on ihastunut, ja varoo viimeiseen asti loukkaamasta tätä. Jos suhteen alussa tulee teeskennelleeksi, sitä voi olla vaikea lopettaa.

Kuinka sanoa kukkasin seitsemän vuoden jälkeen, että antamasi suuseksi ei tunnu miltään, koska olet kaikki nämä vuodet liponut väärää paikkaa?

Kuinka saada enemmän ja parempaa seksiä, joka voisi johtaa orgasmitasa-arvoon? Seksiguruni Kim Anami luettelee erilaisia orgasmeja nänniorgasmeista kokovartalo-orgasmeihin. Ruumiillisia iloja olisi tarjolla aimo kattaus!

Tutkimuksista tiedetään, että esimerkiksi suuteleminen rakastellessa, naiselle annettu suuseksi, häpykielen hyväily käsin, rakkaudentunnustukset sängyssä ja rivot puheet voivat auttaa naista olemaan saamapuolella.

Useimmat meistä ovat kykeneviä nauttimaan ja laukeamaan. Jos kumppani ei kykene sitä tarjoamaan, kumppania on joko koulutettava tai vaihdettava.

Vibraattorilla orgasmin saa toki kättä kääntämättä, mutta voi siskot, leveämpää ja säkenöivämpääkin hekumaa on saatavilla.

Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on kirjailija, ammattikehtaaja ja feministisen ajatushautomo Hatun johtaja.

Anna Rosalle palautetta: rosa@lipstickmafia.fi

Rosan aiemmat kolumnit löydät täältä

X