Rosa Meriläisen kolumni: Millaista on rakkaus?
Rosa Meriläisen kolumni: Millaista on rakkaus?

Yksi ihmiselämän tärkeimmistä taidoista on osata laskea suojaukset alas. Jotta voisi rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta, on uskallettava olla puolustuskyvytön. Tämä on minun romanttinen käsitykseni, enkä ole halukas luopumaan siitä. Niin hyvältä rakkaus tuntuu.

Pidin vastikään Kehtaamiskoulua kollegojeni johtaja Saara Särmän ja johtaja Johanna Vehkoon kanssa. Kerroin, millaisissa asioissa itselläni on kehtaamisongelmia, vaikka ammattikehtaaja olenkin. Sillä jokaisella on hetkiä ja tilanteita, jolloin ei saa suutaan auki, ei osaa puolustaa itseään. Kerroin muun muassa, että olen ollut aina huono pitämään puoliani parisuhteessa, koska haluan kumppanini olevan kanssani samalla puolella.

Mielestäni rakkaudessa ei ole vastapuolia, jotka kamppailevat, saati pelaavat. Rakkaudessa ei neuvotella tiukasti, saati ovelasti. Haluan haluta rakkaalleni hyvää ja haluan, että rakkaani haluaa minun voivan hyvin.

Kehtaamiskoululaiset nauroivat minulle pilkallisesti. Voi meitä, rakkaudessa kolhuja saaneita, voi kun ei meidän kykyämme rakastaa kyynisyyden peikko raastaisi! Ettemmekö kokemuksistamme huolimatta uskaltaisi vielä kerran yrittää kohdata ihmisen kaikkine haavoinemme ja herkkyyksinemme. Ja vastaavasti antaisimme kumppanimme vuorollaan olla pieni ja surkea.

Yksi idoleistani on yhdysvaltalainen kirjailija bell hooks, joka kirjoittaa nimensä pienellä solidaarisuudesta kaikkia alistettuja kohtaan. Hän on kirjoittanut viime vuonna suomeksi julkaistussa teoksessaan Rakkaus muuttaa kaiken rakkaudesta kauniisti: rakkaus ei koskaan voi pitää sisällään hyväksikäyttöä, saati väkivaltaa. Ja että rakkaus on aina oikeudenmukaista. Vaikka käsitykseni rakkaudesta ovat korkeat, ymmärrän sen, että me haavoittuneet ja epätäydelliset ihmiset voimme myös rakkaudessamme notkahdella.

Rakkaus kuitenkin voi parantaa, sen uskon. Kun pilkattu löytää kumppanin, joka ei ivaa mokista tai potki nilkoille, jos käyttäytyy ihmisten ilmoilla ärsyttävästi. Kun satutettu löytää kumppanin, joka ei koskaan uhkaile, karju tai kohota kättään. Kun peluri löytää kumppanin, joka ei lähde peliin mukaan vaan silittelee hellästi hiuksia luvaten, että kyllä se siitä.

On syytä pyrkiä elämässään ja rakkaudessaan oikeudenmukaisuuteen. Kunpa se ei vaatisi omien oikeuksien härkäpäistä puolustamista vaan keskittymistä toisen ihmisen tasapuoliseen kohteluun.

Uskon siihen, että kaksi ihmistä voi luoda poikkeuksellisen yhteyden, jossa on hyvä olla, jossa saa yhdessä nauttia, jossa todella ymmärtää, mitä sukupuoliyhteys tarkoittaa, jossa kokee väkevästi olevansa puoliso, toisen ihmisen puolisko. Eivätkä ainakaan minulle, rakkaudennälkäiselle, voi koskaan ystävät ja sukulaiset korvata oman kumppanin merkitystä. Sitä, että löytää rinnalleen ihmisen, joka katsoo minuun himo silmissä kimmeltäen ja sanoo rakastavansa minua, omaa naistaan.

Millaista sitten on rakkaus? Kysyin kerran eräältä rakastuneelta päiväkotilaiselta, miltä se tuntuu. Hän nosti kaihoisasti katseensa kattoon ja huokaisi: ”Ihanalta, se tuntuu ihanalta”. Minä lisäisin, että se tuntuu lämpimältä ja turvalliselta ja kutkuttavalta ja pakahduttavalta.

Romanttisessakin rakkaudessa on piirteitä, jotka liittyvät vanhemman rakkauteen lasta kohtaan. On osattava rakastaa lujasti, jotta voi ottaa rakkauden paljaana vastaan. Ja sellaisen lujan rakkauden on oltava pyyteetöntä. Pyyteetön avuliaisuus ja kiltteys nyt ylipäänsä ovat ihmisten välisessä kanssakäymisessä arvokkainta, mutta rakkaudessa ne ovat välttämättömiä.

Pettymyksiä rakkaudessa on varmaan ollut tarjolla itse kullekin. Kaikilla parisuhteilla on taipumus muuttua epätasa-arvoisiksi. Suhteen alkuhuumassa syntyneet epäreilut työnjaot tuppaavat jäämään pysyviksi.

Häkellyttävän moni nainen, jolle rahasta keskusteleminen on vaikeaa, on päätynyt tilanteeseen, jossa yhdessä hankitut lapset ovat aiheuttaneet elintasokuilun pariskunnan välille. Ylipäänsä kurahaalariparaatissa helposti unohtuu se rakkaus, jonka tähden alun perin yhteen päädyttiin. Ihanat ihmiset päätyvät huutokinaamaan keskenään siitä, kumpi on väsyneempi ja kumpi on uhrautunut enemmän.

Siinä vaiheessa, kun kumppanuus on vaihtunut kilpaan siitä, kumman vuoro on tänä iltana elää, pitäisi osata raivata rakkaudelle tilaa. Hellyydelle ja seksille. Mutta ei se ole helppoa. Voi siskot, me kaikki tiedämme, että se on helpommin sanottu kuin tehty.

Tilaa Annan uutiskirje

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kommentit

Taitaa olla aika systemaattista, äärioikeiston naisviha eri palstoilla. Naisten nimimerkkien takaa, löytyy naisia nyrkin ja hellan väliin haluavia aikamiespoikia ja veroparatiisiveljiä.

Anna2 – nimimerkin takaa, huokuu äärioikeistolaisen miehen, negatiivinen energia.
Aileen ”elämän tarkoitus” taitaa olla feministien vihaaminen ja se on kyllä ikävää Aileen itsensä kannalta. Se syö ihmisen terveyttä, kun pitää komennella ja käskyttää toisia ihmisiä, vieläpä täysin aiheettomasti, pelkän leimaamisen ja lyttäämisen tarkoituksella.

Anna2:lle: Äitien syyllistäminen on helppoa ja halpamaista. Sellaista ei tee nainen, joten olen melko vakuuttunut, että olet äärioikeistolainen mies Anna2. Kukaan fiksu ja järkevä nainen, ei lähde tuolle syyllistämislinjalle laisinkaan. – Mitä se kenellekään kuuluu, mistä kukin kumppaninsa löytää, taitaa enemmistö suomalaisista, olla löytänyt kumppanin juuri baarista.
Se on helppoa leimata ihminen, vaikka läheisriippuvaiseksi, kun ei muuta keksi. Se on täysin yksilöllistä, kuinka paljon kukin haluaa olla yksin, tai tarvitsee toisten ihmisten seuraa. Se ei tee kenestäkään, vielä läheisriippuvaista ja jos vaikka tekisi, niin mitä sitten ?

nämä on makuasioita ja sanavalintoja, mutta minun elämäni tarkoitus ei ole kehdata mahdollisimman paljon, jos kehtaaminen on seksin ja himon korottaminen joksikin yleviksi elämän päämääriksi. Provosoinnissa Rosa toki onnistuu, mutta kovin kypsänä en häntä henkisesti voi pitää.
Rajoja on olemassa ihan syystä. Sen huomaa viimeistään pitkässä ihmissuhteessa, joka on varsinainen kasvun koulu. Himolla ei kovin pitkälle pötkitä minun kokemukseni mukaan.

Aileelle: Himoton elämä on rakkaudeton elämä, on sekin kyllä surullista. Ihmisestä jää iso alue toteutumatta, jos pitää esittää kilttiä tyttöä ja totella toisten tekemiä, usein täysin tarpeettomia ja ulkoa päin määriteltyjä rajoja. Moni toki elää raukkaudettomissa liitoissa, rahaliitoissa ja se riittäköön heille. – Ei silti pidä mennä syyllistämään heitä, jotka ymmärtävät vapauden päälle ja uskaltavat elää naisen elämää. – Ellet sinä nauti, tuskin miehesikään nauttii.

Anna2:lle: Mistä sinä päättelet, ettei Rosa osaa olla yksin ? Sehän on ihanne tilanne, että on hyvät suhteet äitiin ja mies joka passaa. Miksi niin ei saisi olla, sallitaanhan se miehillekin.

Aikamoista vihakirjoittamista sinulta, että ihmisen pitäisi lopettaa ammattinsa, johon kirjoittaminen kuuluu ? Miten niin Rosa ”ei ole mitään yksin” – Minusta hän on valloittava persoona ja esimerkki naisille uskaltamisessa. Puhutaanhan miestenkin sukupuolielimistä, ihan arkikielessä jatkuvasti, miksei sitten naisten sukupuolielimistä saisi puhua. Miten sinä olet feministi, jos et uskalla sanoa edes, että sinullakin on munasarjaa.

Aika kovia analyyseja ja heittoja, tuosta noin vain, tuntematta ihmistä. Todennäköisesti aivan vääriä. Olisivatko nuo kaksi kommentoijaa, sittenkin äärioikeistolaisia miehiä ? Sen verran ”kypsiltä”, heidän juttunsa vaikuttavat.

Mikähän se mahtaa olla se ”parisuhdemalli”, jota Anna2 edustaa – Seksitön, rakkaudeton liitto, jossa mies käy vieraissa, mutta kulissit pysyvät pystyssä ja on ”kypsä suhde”. Koet Rosan onnen ja vapauden uhkana, se ei taida olla kovin henkisesti kypsää, kuten ei vihakirjoittaminen, joten kukahan se nyt on epäpätevä antamaan parisuhdeneuvoja, – sinä Anna2.

Meriläinen on viimeinen ihminen, jolta ottaisin parisuhdevinkkejä. Hänhän on selkeästi läheisriippuvainen ihminen, joka ei voi olla sekuntiakaan yksin. Asuu äitinsä helmoissa ja välillä käy miehen passattavana.

Kasvaisi ensin aikuiseksi ja toisekseen lopettaisi kirjoittamisen ja sen ainaisen sukupuolielimestään puhumisen. On tullut selväksi ettei ole mitään yksin.

Jokaisella on puutteensa, mutta kaikilta voi oppia. Armoa, Iloa ja Toivoa sinulle Anna2 Kasvetaan kaikki!

Meriläinen voisi vielä kertoa millaisen mallin hän antaa lapselleen. Äiti ei pysty asumaan yksin eikä ilman miestä eli jos uusi parisuhde menee mönkään niin uusi mies etsitään samana iltana lähibaarista.

Mikä siinä yksin olemisessa on niin kauheaa että pitää jatkuvasti rynnätä suhteesta toiseen ja mennä heti naimisiin tai kihloihin? Luulin että feministit ovat itsenäistä sorttia mutta vielä mitä. Tai sitten Meriläinen voisi kirjoittaa läheisriippuvuudestaan jos on pokkaa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *