Kolumnit

Rosa Meriläisen kolumni: Millaista on rakkaus?

Teksti:
Rosa Meriläinen

Yksi ihmiselämän tärkeimmistä taidoista on osata laskea suojaukset alas. Jotta voisi rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta, on uskallettava olla puolustuskyvytön. Tämä on minun romanttinen käsitykseni, enkä ole halukas luopumaan siitä. Niin hyvältä rakkaus tuntuu.

Pidin vastikään Kehtaamiskoulua kollegojeni johtaja Saara Särmän ja johtaja Johanna Vehkoon kanssa. Kerroin, millaisissa asioissa itselläni on kehtaamisongelmia, vaikka ammattikehtaaja olenkin. Sillä jokaisella on hetkiä ja tilanteita, jolloin ei saa suutaan auki, ei osaa puolustaa itseään. Kerroin muun muassa, että olen ollut aina huono pitämään puoliani parisuhteessa, koska haluan kumppanini olevan kanssani samalla puolella.

Mielestäni rakkaudessa ei ole vastapuolia, jotka kamppailevat, saati pelaavat. Rakkaudessa ei neuvotella tiukasti, saati ovelasti. Haluan haluta rakkaalleni hyvää ja haluan, että rakkaani haluaa minun voivan hyvin.

Kehtaamiskoululaiset nauroivat minulle pilkallisesti. Voi meitä, rakkaudessa kolhuja saaneita, voi kun ei meidän kykyämme rakastaa kyynisyyden peikko raastaisi! Ettemmekö kokemuksistamme huolimatta uskaltaisi vielä kerran yrittää kohdata ihmisen kaikkine haavoinemme ja herkkyyksinemme. Ja vastaavasti antaisimme kumppanimme vuorollaan olla pieni ja surkea.

Yksi idoleistani on yhdysvaltalainen kirjailija bell hooks, joka kirjoittaa nimensä pienellä solidaarisuudesta kaikkia alistettuja kohtaan. Hän on kirjoittanut viime vuonna suomeksi julkaistussa teoksessaan Rakkaus muuttaa kaiken rakkaudesta kauniisti: rakkaus ei koskaan voi pitää sisällään hyväksikäyttöä, saati väkivaltaa. Ja että rakkaus on aina oikeudenmukaista. Vaikka käsitykseni rakkaudesta ovat korkeat, ymmärrän sen, että me haavoittuneet ja epätäydelliset ihmiset voimme myös rakkaudessamme notkahdella.

Rakkaus kuitenkin voi parantaa, sen uskon. Kun pilkattu löytää kumppanin, joka ei ivaa mokista tai potki nilkoille, jos käyttäytyy ihmisten ilmoilla ärsyttävästi. Kun satutettu löytää kumppanin, joka ei koskaan uhkaile, karju tai kohota kättään. Kun peluri löytää kumppanin, joka ei lähde peliin mukaan vaan silittelee hellästi hiuksia luvaten, että kyllä se siitä.

On syytä pyrkiä elämässään ja rakkaudessaan oikeudenmukaisuuteen. Kunpa se ei vaatisi omien oikeuksien härkäpäistä puolustamista vaan keskittymistä toisen ihmisen tasapuoliseen kohteluun.

Uskon siihen, että kaksi ihmistä voi luoda poikkeuksellisen yhteyden, jossa on hyvä olla, jossa saa yhdessä nauttia, jossa todella ymmärtää, mitä sukupuoliyhteys tarkoittaa, jossa kokee väkevästi olevansa puoliso, toisen ihmisen puolisko. Eivätkä ainakaan minulle, rakkaudennälkäiselle, voi koskaan ystävät ja sukulaiset korvata oman kumppanin merkitystä. Sitä, että löytää rinnalleen ihmisen, joka katsoo minuun himo silmissä kimmeltäen ja sanoo rakastavansa minua, omaa naistaan.

Millaista sitten on rakkaus? Kysyin kerran eräältä rakastuneelta päiväkotilaiselta, miltä se tuntuu. Hän nosti kaihoisasti katseensa kattoon ja huokaisi: ”Ihanalta, se tuntuu ihanalta”. Minä lisäisin, että se tuntuu lämpimältä ja turvalliselta ja kutkuttavalta ja pakahduttavalta.

Romanttisessakin rakkaudessa on piirteitä, jotka liittyvät vanhemman rakkauteen lasta kohtaan. On osattava rakastaa lujasti, jotta voi ottaa rakkauden paljaana vastaan. Ja sellaisen lujan rakkauden on oltava pyyteetöntä. Pyyteetön avuliaisuus ja kiltteys nyt ylipäänsä ovat ihmisten välisessä kanssakäymisessä arvokkainta, mutta rakkaudessa ne ovat välttämättömiä.

Pettymyksiä rakkaudessa on varmaan ollut tarjolla itse kullekin. Kaikilla parisuhteilla on taipumus muuttua epätasa-arvoisiksi. Suhteen alkuhuumassa syntyneet epäreilut työnjaot tuppaavat jäämään pysyviksi.

Häkellyttävän moni nainen, jolle rahasta keskusteleminen on vaikeaa, on päätynyt tilanteeseen, jossa yhdessä hankitut lapset ovat aiheuttaneet elintasokuilun pariskunnan välille. Ylipäänsä kurahaalariparaatissa helposti unohtuu se rakkaus, jonka tähden alun perin yhteen päädyttiin. Ihanat ihmiset päätyvät huutokinaamaan keskenään siitä, kumpi on väsyneempi ja kumpi on uhrautunut enemmän.

Siinä vaiheessa, kun kumppanuus on vaihtunut kilpaan siitä, kumman vuoro on tänä iltana elää, pitäisi osata raivata rakkaudelle tilaa. Hellyydelle ja seksille. Mutta ei se ole helppoa. Voi siskot, me kaikki tiedämme, että se on helpommin sanottu kuin tehty.

Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on kirjailija, ammattikehtaaja ja feministisen ajatushautomo Hatun johtaja.

Anna Rosalle palautetta: rosa@lipstickmafia.fi

Rosan aiemmat kolumnit löydät täältä

X