Kolumnit

Rosa Meriläisen kolumni: Seksi on paras treeni lantionpohjalle

Teksti:
Rosa Meriläinen

Luin ensimmäisen kerran lantionpohjalihasharjoituksesta joskus yläkouluikäisenä ikäisilleni suunnatusta kirjasta. Siinä neuvottiin kokeilemaan virtsasuihkun pysäyttämistä vessareissulla.

Toinen neuvo oli laittaa kynä sisälleen ja puristaa sitä. Jälkimmäisen jätin tekemättä. Olin tarhassa kuullut luotettavasta lähteestä, eli ikätoverilta, jonkun tytön kuolleen, koska hän oli laittanut kuulakärkikynän pimppiinsä. Vaikka viimeistään teininä tajusin, ettei juttu pitänyt paikkansa, suhtaudun kyniin edelleen niin, että ne kuuluvat käteen tai korvan taakse, eivät emättimeen.

Olen ehtinyt vuosikymmenten varrella lukea useita artikkeleita, joissa on kerrottu, että lantionpohjan harjoittaminen lisää seksuaalista nautintoa. Meni kuitenkin pitkään, ennen kuin hoksasin, miten täsmälleen.

Asia lähti aukeamaan masturboidessa. Siihen saakka epäilin, että tässä nyt on kuitenkin kyse siitä, että joillakin miehillä on fetissi neitseelliseen vaginaan ja naiset huijataan jälleen kerran parantelemaan itseään, vaikka oikeasti ovat ihan hyviä juuri sellaisina kuin ovat.

Jossain vaiheessa nuorta aikuisuutta minulla nimittäin riitti rahaa ostaa laadukkaita klitoriskiihottimia. Varmaan vaikuttimena oli Sinkkuelämää -sarjan Rabbit -jakso, jossa Charlotte hurahtaa vibraattoriin niin, että haluaa vain olla kotona omassa sängyssä oman rakkaan seksilelunsa kanssa. Vibraattorin kanssa leikkiessäni huomasin, että pystyn työntämään häpykieltäni paremmin esiin, mutta lihakset väsyvät nopeammin kuin minä saan. Motivaatio harjoitteluun oli sytytetty.

Se, että haluaa harjoitella, ei vielä tarkoita, että osaa. Olen kuitenkin synnytyksen jälkeen käynyt vuosia kuntoutustarkoituksessa pilateksessa, ollut kaiken kaikkiaan jumalaisessa tikissä, treenannut itseni muina jumppapirkkoina ylikuntoon ja kisannut itselleni mitaleja uimahypyissä – ja edelleenkin pissat lirahtivat housuun trampoliinitreeneissä. Se on muuten nöyryyttävää.

Tiesin, että lantionpohjalihasten harjoittaminen todellakin voi parantaa seksuaalista nautintoani ja sen lisäksi se voi pelastaa minut joiltakin nöyryyttäviltä tilanteilta. Erilaisia treenikuulia alkoikin kerääntyä yöpöydän laatikkoon. Aina silloin tällöin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin tehdä harjoituksia. En usko erityisesti keskittyneeni siihen, mitä tarkalleen ottaen puristan ja mihin suuntaan.

Treenikuulat olivat kyllä jo sinänsä kehitysaskel pissanpidättämisestä ja kynästä. Näiden vaiheiden välissä ehdin olla yksi niistä tuhansista naisista, jotka päättävät puristaa lantionpohjalihaksia aina liikennevaloissa ja siivota geishakuulat sisällään. Ei tullut tuloksia.

Syynä ei ollut ainoastaan se, etten malta seistä liikennevaloissa vaan kävelen punaisia päin. Tai se, etten siivoa kovin usein. Sellainen treeni nyt vain ei ole tehokasta. Vähän sama kuin yrittäisi treenata jalkalihaksia sohvalla samalla kun katsoo telkkaria. Eikä geishakuulilla ylipäänsä voi treenata. Niiden tarkoitus on pitää emätin liukkaana yllättävää penetraatiota varten.

Jokainen, joka on joskus pettynyt liikuntaharrastuksessa, tietää, mistä on kyse. Sama kuin menisi itsepuolustuskurssille ja tajuaisi, ettei tosipaikan tullen pystyisi puolustamaan itseään niillä neuvoilla.

Vain sellainen treeni tulee tehdyksi, joka on joko niin kivaa, että sitä suorastaan haluaa tehdä tai niin tehokasta, että tulokset tuntee. Jos tavoitteena on seksielämän parantaminen, se on kiinni monesta muustakin asiasta kuin omasta vaginasta.

Ihmisen pitäisi uskoa paitsi oman treeninsä tehoon myös siihen, että on sellainen kumppani, jonka kanssa on mahdollista saada enemmän ja parempaa seksiä. Jonka kanssa haluaa.

Seksi on ehdottomasti hauskin ja motivoivin lantionpohjalihastreeni. Jokainen, jolla on kotona käytettävissä penis, voi helposti kokeilla sen puristelua vaginansa lihaksilla.

Se vaatii kumppanin, jolla riittää huumorintajua, vaikka ei heti ihan hirveän hyvin sujuisikaan. Lihaksien löytäminen onnistuu toisissa asennoissa helpommin kuin toisissa ja ehdottomasti helpoiten siten, että peniksen perimmäinen haltija ei liiemmin liiku. Siten voi myös keskittyä siihen, miltä vaginassa tuntuu.

Löysin myös vaginapainonnostosta tavan saada mitattavia tuloksia. Lajin mestarithan liikuttelevat huonekaluja vaginallaan ja nostelevat surffilautoja. Minä olen ihan tyytyväinen jo ketsuppipulloon.

 

Anna Rosalle palautetta: rosa@lipstickmafia.fi

Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on kirjailija, ammattikehtaaja ja feministisen ajatushautomo Hatun johtaja.

Anna Rosalle palautetta: rosa@lipstickmafia.fi

Rosan aiemmat kolumnit löydät täältä

X