Kolumnit

Sami Sykkö: Aidan takaa

Teksti:
Sami Sykkö

Sehän tiedetään, että ruoho on vihreämpää aidan takana. Ihan aidasta huolimatta.

Otetaanpa pari esimerkkiä.

Ehkä tekin olette pitkään unelmoineet pääsevänne johonkin ekstrahienoon esitykseen: Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonserttiin tai vaikka Glenn Closen tähdittämään Sunset Boulevard -musikaaliin?

Jo menomatkalla olisitte kuin huumassa, sillä esitys kihelmöisi kupeissanne, heiluttelisi varpaitanne, tuntuisi takapuolessanne.

Minulle kävi suunnilleen niin, kun vuosikymmenen haaveilun jälkeen sain liput Pietarin Mariinski-teatteriin. Sehän on yksi klassisen baletin synnyinkoteja, ja sen lavalta ovat ponnistaneet historiankirjoihin esimerkiksi Anna Pavlova, Rudolf Nurejev, Mihail Baryšnikov ja Natalia Makarova.

Mitä on suomalainen tsuhna-baletti verrattuna aristokraattiseen venäläiseen tyyliin? Ei Helsinkiin tehdä ulkomailta balettimatkoja, Pietariin menee monikin.

Mutta millainen oli ilta teatterissa, joka on syöttänyt maailmalle taitureita, loikkareita ja legendoja?

Romanttisen La Sylphide -baletin miespääosan tanssi punkero ukkeli, ja naispääosaa tulkitsi puuduttava tylsimys. Rivitanssijoiden rivistöt eivät pysyneet ojennuksessa, lavasteet olivat pölyssä ja puvut kuin periferiateatterista.

Esityksen jälkeen oli katsottava totuutta silmiin. Suomen Kansallisbaletissa on nykyisin viiltävän kova taso. Rivit ovat luotisuoria, ja esityksissä on säihkettä ja sutinaa.

Eikä Venäjällä enää ilmeisesti kyetä samaan luovuuteen kuin Suomessa: rokkareiden säveltämiin Indigo-oopperoihin ja Klaus Haapaniemen häikäisevän hienosti visualisoimiin Ovela kettu -oopperoihin.

Suomessa on menty eteenpäin, aidan takana taaksepäin.

Mutta jos jossain niin Yhdysvalloissa ruoho on aina vihreämpää, pidempää, ja paksumpaa. Varsinkin palvelu siellä osataan. Asiakasta kohdellaan kuin kuningasta, ja hän saa mitä haluaa milloin haluaa.

Palvelua on lupa odottaa erityisesti yhdessä kaupungin maamerkeistä, hotelli Carlylessa. John F. Kennedy omisti huoneiston tuossa uljaassa art deco -tornissa, ja Woody Allen soittaa yhä siellä maanantaisin jazzia.

Heitä on varmasti palveltukin, mutta kun tilasimme iltapäiväteellä ystävälleni gluteenittoman leivonnaisen, tarjoilija meni hiljaiseksi. Keliaakikolle ei kuulemma ollut mitään syötävää.

Eikö Suomessa vastaavassa tilanteessa pöytään olisi kiikutettu vähintäänkin sellainen yksittäispakattu keliakiakakkara?

Oli pyydettävä apua ravintolan esimieheltä. Hän pahoitteli, ettei oikein voi käskeä tarjoilijoitaan tarjoamaan vaihtoehtoja. New Yorkissa ammattiliitot ovat kuulemma niin vahvoja, ettei pomoilla ole juuri sanomista alaistensa käytökseen.

Että sellaista on elämä aidan takana kuluttajalle, pomolle ja keliaakikolle.

Silti Amerikka on niin ihmeellinen paikka, että siellä ruohon ajatellaan olevan vihreintä juuri omassa maassa. Muulla tavalla Amerikassa ei edes sovi ajatella.

Presidenttiehdokas Marco Rubiokin sanoi juuri äänestäjilleen, että jos pitää ulkomaista, kannattaa muuttaa ulkomaille.

Voitteko kuvitella kuulevanne samaa suomalaisen ehdokkaan suusta? Ainakaan, jos hän haluaa presidentiksi.

Toisaalta, miksi amerikkalaisen kannattaisikaan ihastella ulkomaita, kun omilla kulmilla työllisyys kohentuu ja talous putputtaa mukavasti. Ja lapsistakin pidetään huolta.

Moni varakas laittaa pilttinsä yksityiseen tarhaan. Niin tekee myös tapaamani Wall Streetillä työskentelevä kykyjenetsijä. Arvatkaa, paljonko mies maksaa lapsensa hoidosta? 45 000 euroa vuodessa.

Kerroin kykyjenetsijälle, että Suomessa on juuri kauhisteltu päivähoitomaksujen nousua. Osa helsinkiläisistä joutuu tulevaisuudessa pulittamaan päivähoidosta ehkä jopa 354 euroa kuukaudessa. Mies näytti järkyttyneeltä.

Ei hän ollut kuullut siitäkään, että valtio maksaa meille opintotukea, jotta opiskelisimme korkeatasoisessa korkeakoulussamme ja että monet virkamiehet viettävät lähes kahden kuukauden palkallisen kesäloman.

Hetken kuluttua mies kysyi, voisiko hän muuttaa Suomeen.

En hennonut pilata tunnelmaa kertomalla, että totta puhuen ruoho on täällä peitossa suurimman osan vuodesta.

Lue myös: Koskaan et muuttua saa

Sami Sykkö

Sami Sykkö on vapaa kirjoittaja ja muotikommentaattori, jonka mielestä taitava räätäli on ihmiselle yhtä tärkeä kuin pätevä lääkäri.

Anna Samille palautetta: sami@samisykko.com

Samin aiemmat kolumnit löydät täältä

X