Sisustaminen on hauska harrastus, eikä sen tarvitse edes maksaa paljon. Vaikka sisustusta laittaisikin uusiksi, tavaroita ei välttämättä kannata ostaa uusina, vaan tehdä itse vanhasta uutta.

Esimerkiksi tarvikkeet sinkkiämpäristä tehtyyn, teollisuushenkiseen lampunvarjostimeen löytyivät kotoa. Sinkkiämpärin tilalla voi käyttää myös pienempiä sinkki- tai metalliastioita, punottua koria tai mitä tahansa muuta tarkoitukseen sopivaa ja silmää miellyttävää. Tärkeintä on, että varjostimen materiaali kestää lampun kehittämän lämmön sulamatta tai syttymättä palamaan.

Tuunaa lampunvarjostin – Uusi elämä ämpärille

Uuden lampun tekemistä varten tarvitset kuumuutta kestävän ämpärin sekä ripustusjohdon, jonka toisessa päässä on lampunpidike.

Tuunaa lampunvarjostin – Uusi elämä ämpärille

Puhdista ämpäri tarvittaessa. Ajan patina on vain plussaa, joten älä pyri liian täydelliseen lopputulokseen. Poraa ämpärin pohjan keskelle reikä johtoa varten. Reikä saa olla niin napakka, että johto mahtuu siitä juuri ja juuri läpi. Jos käytössäsi ei ole poraa ja metallin poraamiseen tarkoitettua poranterää, voit nakutella sopivan kokoisen aukon myös paksuhkolla naulalla ja vasaralla. Tee reikiä vieri viereen niin monta, että johto mahtuu läpi. Tässä tuunauksessa käytettiin poranterää, jonka koko oli 6,5 mm.

Pujota ripustusjohto reiän läpi niin, että lampunpidike jää ämpärin sisään. Jos reikä on tarpeeksi napakka, voit helposti säädellä ämpärin – tai nyt jo varjostimen – välimatkaa suhteessa lampunpidikkeeseen. Jos reikä on hieman liian väljä, voit jättää varjostimen joko nojaamaan lampunpidikkeeseen, tai käyttää stopparina vaikka nippusidettä. Tärkeää on jälleen, että materiaalit kestävät kuumuutta.

Tuunaa lampunvarjostin – Uusi elämä ämpärille

Kiinnitä pistotulppa johdon päähän riviliittimen eli sokeripalan avulla. Periaate on hyvin yksinkertainen: ”väri väriin ja loput yhteen”. Eli samanväriset johdot yhdistetään keskenään, ja mahdolliset ylimääräiset johdot liitetään yhteen.

Tuunaa lampunvarjostin – Uusi elämä ämpärille

Ripusta lamppu kattoon! Halutessasi voit poistaa ämpäristä kahvan. Jos lopputulos on liian rouhea, voi varjostinta tuunata lisää vaikkapa kiinnittämällä sen reunaan pitsiä. Käytä kiinnittämiseen kuumaliimaa tai vastaavaa, joka kestää lämpöä sulamatta.

Teksti ja kuvat: Mari Kaurissaari

X