Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 10/2010

Teksti:
Anna.fi
kuukausihoroskooppi

Hurjemmat tuulet puhaltelevat elämää ja asioita uuteen järjestykseen Jupiterin ja Uranuksen perääntyessä aivan toistensa tuntumassa Kalojen merkissä ja ottaessa siellä vastaan Marsin kolmiota.

Ajan laatu on pääosiltaan ehdottomasti positiivista ja uusia menestystarinoita synnyttävää, mutta samalla hyvin turmiollista ja suorastaan tuhoisaa kaikille liian pitkäksi aikaa paikoilleen pysähtyneille yrityksille, instituutioille ja ihmisille. Sinun on uskallettava omalta osaltasi tehdä selkeitä päätöksiä ja ottaa myös niihin liittyviä riskejä aina kun tiedät ja tunnet olevasi sisäisen voimasi ohjauksessa.

Elämä on tässä kuussa kuitenkin harvinaisen monimutkaista Marsin tehdessä samaan aikaan neliötä Chironille ja Neptunukselle juurikin samoissa asteluvuissa. Ainuttakaan varmaa menestysprojektia ei kerta kaikkiaan ole nyt olemassa, sillä koko ihmiskunta on tavallista enemmän alitajuntansa ohjauksessa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Sisäinen herkkyytesi paljastaa sinulle vaaralliset reitit herättämällä varoittavia tuntemuksia aina kun kulkusi ohjautuu kosmisen järjestyksen kannalta väärille urille.

Niin Nokia kuin LG ja monet muut vaihdoksia tehneet yritykset pääsevät hyvin mittaamaan uusien johtajiensa henkisiä valmiuksia tämän loppusyksyn aikana. Ostavat asiakkaat tekevät ratkaisevat päätöksensä enemmän ja enemmän tuotteeseen ja palveluun sisältyvän värähtelyn perusteella. Mainonta tai ulkoinen näyttävyys saattavat tuottaa täysin odotusten vastaisia tuloksia, eikä niiden varaan kannata laskea yhtä paljon kuin aikaisemmin. Rahamaailman ja liike-elämän henkistyminen on jo käynnissä ja mittaa otetaan etenkin pörssiyhtiöissä myös hallitusten kyvystä tehdä riittävän nopeita ja kuluttajien tarpeisiin perustuvia ratkaisuja. Tuotteen tai palvelun on tarjottava enemmän todellista sisältöä, jotta se menestyisi uudistuvilla ja herkistyvillä markkinoilla.

Myös henkilökohtainen palvelu ja sen parantamiseen perustuvat myyntitavat nousevat kohinalla murtamaan perinteistä kylmää markkinointia. Eräs voimakkaasti Euroopassa kasvavista markkinointikanavista on verkostomarkkinointi, joka toki sekin jakaantuu kahteen vastakkaiseen leiriin, mutta valtaa kuitenkin jatkuvasti lisää markkinaosuutta itselleen. Tuotteiden täysi tyytyväisyystakuu ja toiminnan ehdoton riskittömyys riippumattomille jälleenmyyjille on edellytys pysyvälle kehitykselle. Pelkkään rahan tekemiseen perustuvia ”salamyhkäisiä” rikastumispelejä pelataan toki niitäkin koko ajan kiihtyvällä vauhdilla, mutta uusien uhrien löytäminen on hetki hetkeltä vaikeampaa.

Oinas

Oinaan lokakuu käynnistyy aikaisempaa voimakkaamman muutospaineen alaisuudessa, sillä Uranuksen ja Jupiterin peräännyttyä pois merkistäsi, joudut varmistamaan selustaasi riehakkaan etenemisen sijasta. Tällainen muutos saattaa vetää jopa Oinasihmisen hiukan hiljaiseksi, mutta astrologia auttaa ymmärtämään tilannetta hiukan paremmin. Tämän vaiheen tärkeimpänä viestinä on pystyä vapautumaan turhista painolasteista, jotka jatkossa saattaisivat vaarantaa suunnitelmasi onnistuneen toteuttamisen. Malta mielesi ja jaksa keskittyä unelmasi toteuttamiseen siinä määrin kuin se nyt on mahdollista. Tulos näkyy myöhemmin.

Härkä

Marsin ja perääntyvän Venuksen opponoidessa merkkiäsi, olet tavallista herkempi tunnistamaan sellaiset asiat ja ihmiset, jotka eivät millään ilveellä mahdu sinun arvomaailmaasi. Jos yrität väkisin tulla juttuun ”ikävien” ihmisten tai asioiden kanssa, nousee aggressiosi nopeasti huippulukemiin ja saatat tehdä ratkaisevia virheitä sinulle tärkeissä ihmissuhteissa. Siksi on tärkeää pitäytyä lokakuussa sellaisessa maastossa, johon koet itse olevasi tyytyväinen. Rakkauselämässä tulee etenkin kuun loppupuolella selvitettäväksi joitakin epäselviksi jääneitä asioita kumppanisi tai rakastettusi kanssa. Varo silloin ylikriittisyyttä häntä kohtaan.

Kaksoset

Merkkiäsi hallitseva Merkurius tekee yhdessä Auringon kanssa kolmiota merkkiisi ja takaa mahtavan energialatauksen kaikkeen sellaiseen tekemiseen, joka ihan tosissaan kiehtoo sinua. Pystyt analysoimaan omaa elämääsi ja suunnittelemaan toimintasi käytännön tasolla, mutta kaiken lisäksi kommunikaatiosi on erittäin toimivaa ja tehokasta. Nyt on ehdottomasti oikea hetki ottaa hiukan tavallista suurempia riskejä ja uudistaa omaa elämääsi jollain sinua kiinnostavalla tavalla. Ajatuksesi ovat kirkkaita ja niihin sinun tulee nyt tukeutua kaikessa päätöksenteossa. Älä anna muiden epäröinnin pysäyttää omia suunnitelmiasi.

Rapu

Ravun merkkiin osuu tässä kuussa erittäin energinen Marsin, Uranuksen ja Jupiterin tekemä kultainen kolmio, joka antaa sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden viedä omia suunnitelmiasi vauhdilla eteenpäin. Tällainen edistyksellinen kuvio mahdollistaa sinulle omien projektiesi toteuttamisen ihan uudella herkkyystasolla sosiaaliseen tilaukseen nähden ja siksi tulet saamaan yllättävää tukea ajankohtaisille hankkeillesi monilta eri tahoilta samanaikaisesti. Ilman tietoista riskien ottamista et saa tästä positiivisesta ajasta irti sen parhaita puolia, joten uskalla pelata hiukan korkeammilla panoksilla heti kun siltä tuntuu.

Leijona

Leijonan lokakuusta puuttuu se hehku ja onnistumisen tunnelma, joka vielä syyskuussa antoi melkoista potkua kaikelle tekemisellesi. Lokakuun nihkeä tunnelma saattaa aluksi tuntua jopa jonkinlaisina pettymyksinä suunnitemiesi toteutumisessa, mutta tällaisiin tuntemuksiin ei ole olemassa mitään todellista syytä. Tällaisena aikana kuuluu tarkistaa sinulle tärkeiden suunnitelmien toimivuus ja se onnistuu vain sillä tavalla, että katselet omaa toimintaasi terveen kriittisesti ja uskallat luottaa herkkään intuitioosi silloin kun vaistoat vaaraa tai ongelmia. Muuten saatat hyvinkin törmätä pinnan alla olevaan jäävuoreen tuhoisin seurauksin.

Neitsyt

Parisuhteen uudistuminen ja vahvistuminen ovat Neitsyen elämään kuuluvia asioita lokakuun aikana Junon tehdessä kolmiota Plutolle. Syvempi yhteenkuuluvuuden tunne herää tällaisena aikana ja saa sinut ottamaan kumppanisi huomioon ihan uudella ihanalla tavalla. Jos parisuhteesi on oikeilla raiteiila, kohdistat energiasi kumppaniisi, mutta vastakkaisessa tilanteessa kääntyy tunnelma päinvastaiseksi. Junon kuvaaman parisielun kohtaaminen voi toki tapahtua myös onnellisessa suhteessa elävälle ihmiselle jonkun uuden tuttavuuden kanssa, eikä se läheskään aina johda konkreettiseen yhdessä elämiseen tai edes seurusteluun.

Vaaka

Aurinko, Merkurius ja Saturnus vaikuttavat merkissäsi ja antavat mukavasti lisää energiaa kaikkiin hyvältä tuntuviin hankkeisiin. Tämä on loistava kuukausi rakentaa konkreettisesti uusia elementtejä elämääsi samalla kun tietoisesti päästät irti rasittaviksi käyneistä velvoitteista tämänhetkisessä elämässäsi. Auringon ja Merkuriuksen kolmio Neptunukselle ja Chironille lisää herkkyyttäsi ja auttaa ymmärtämään paremmin sisäisen äänesi viisaita viestejä sekä löytämään itsestäsi uusia henkisiä voimavaroja suunnitelmiesi toteuttamiseen. Rakennat nyt  perustaa tulevaisuudellesi vuosiksi eteenpäin.

Skorpioni

Venuksen aloittaessa perääntymisensä merkissäsi, joudut tavalla tai toisella tutkimaan menneisyytesi rakkauselämää ja selvittelemään vähintään itsellesi, mitä oikeastaan on tapahtunut. Tietysti peilaat menneisyyttäsi nykyhetkeen ja juuri siinä on tällaisen jakson paras anti. Ellei rakkauselämäsi ole omasta mielestäsi oikeilla raiteilla, olet todennäköisesti toistamassa jotain vanhaa virhettä, joka nyt paljastuu. Mars-energian ansiosta olet tavallista itsevarmempi ja pystyt kyllä korjaamaan havaitsemasi ongelmat, mutta ensin ne on uskallettava tunnustaa itselleen. Energisyytesi lisää myös vetovoimaasi melkoisesti.

Jousimies

Mytologisesti vahvasti Jousimieheen liittyvä Pallas Athene on saapunut merkkiisi ja viisauden jumalattarena se antaa tämän syksyn ajaksi aivan uudenlaisen selkeyden kaikkeen tekemiseesi. Pystyt vaivattomasti yhdistelemään näennäisesti toisiinsa kuulumattomia ihmisiä ja asioita keskenään tavalla, joka vahvistaa kaikkia omia pyrkimyksiäsi. Luontainen kyvykkyytesi tulee parhaiten esille ongelmatilanteissa, joita tällaisena aikana riittää ratkottavaksi niin henkilökohtaisessa elämässä kuin sosiaalisissa kontakteissa. Parhaimmillaan huomaat toimivasi myös ystäviesi tehokkaana neuvonantajana.

Kauris

Edustaessasi Pluton ehdotonta muutosvoimaa tässä kaikille haasteellisessa uudistumisprosessissa, joudut lokakuussa tavalla tai toisella tekemään osittain ehkä hyvinkin rankkoja huoltamiseen tai huolehtimiseen liittyviä päätöksiä . On tärkeätä tiedostaa, että toisista ihmisistä huolehtiminen toimii heidän ja sinun parhaaksesi vain silloin kun se tuntuu sinusta hyvältä. Raskaalta tuntuva velvoite häiritsee poikkeuksetta sekä auttajan että autettavan henkistä kehitystä. Tilanteeseen on olemassa aina molempia helpottava ratkaisu, joka on nyt sinun ulottuvillasi, mutta vaatii rohkeaa ja itsenäistä päätöksen tekoa.

Vesimies

Marsin pikkuhiljaa vahvistuva neliö Neptunukselle ja Chironille herkistää sinut yllättäville takaiskuille ja jopa terveydellisille ongelmille tilanteissa, joissa motivaatio päivittäiseen tekemiseen on päässyt katoamaan. Jos tyytymättömyytesi lisäksi joudut hoitamaan asioitasi kiireisessä ilmapiirissä, lisääntyy häiriöiden riski entisestään. Mahdolliset ongelmat muistuttavat sinua oman jaksamisesi rajoista ja tiedostaessasi tämän, pystyt helpottamaan tilannettasi ratkaisevasti. Marsin neliö tarkoittaa, että ratkaisut vaativat itsenäisiä ja arvostelua herättäviä ratkaisuja, joten älä anna sen estää itseäsi vapautumasta elämäsi haittatekijöistä.

Kalat

Vaikka Mars aiheuttaa maailmalla hämminkiä ja levottomuutta, osuu se sinun merkissäsi vaikuttaviin Uranukseen ja Jupiteriin menestyksellisessä kolmioasemassa. Saat käyttöösi samanaikaisesti sekä Uranuksen kekseliäisyyden että Jupiterin onnekkuuden, jotka yhdessä takaavat sinulle ainutlaatuisen menestyksen ideoittesi toteuttamisessa. Riskejä kannattaa nyt ottaa , sillä kovasta vauhdistasi huolimatta pystyt selviämään kriisitilanteista kunnialla tavanomaisesta kirkkaamman ja nokkelamman ajattelusi ansiosta. Käytä tämä kuukausi tehokkaasti hyväksesi ja pidä päätösvalta tiukasti omissa hyppysissäsi arvostelusta huolimatta.

Astro.fi

Facebook

X