marraskuun horoskooppi

Marraskuun on tämän vuoden kriittisimpiä kuukausia Saturnuksen ja Uranuksen tehdessä ensimmäistä tarkkaa oppositiota keskenään ja Pluton siirtyessä lopullisesti Kauriin merkkiin aivan marraskuun lopussa. Melkoista jytinää on tiedossa elämän kaikilla osa-alueilla. Uranus edustaa radikaalia ja samalla välttämätöntä muutosta maailmamme materiaalisissa rakenteissa. Kaikki, mikä on pysähtynyt liiaksi paikoilleen, joutuu nyt valtavan muutospaineen alle. Me tavalliset ihmiset koemme tämän muutospaineen väsymyksenä ja uupumuksena ihan jokapäiväisessä elämässä. Väsymyksen tunne johtuu siitä, että Saturnukseen kohdistuva muutospaine heijastuu yleisenä ja silti hetkellisenä energian vähenemisenä kaikkialta ympäriltämme. Kukaan ei pysty välttämään tätä energiavajausta, joten jokaisen meistä on syytä totuttautua voimiemme heikkenemiseen välillä hyvinkin suuressa määrin marraskuun kuluessa. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa maailmanpolitiikan ja taloussuhdanteiden alueella, jää mielenkiinnolla seurattavaksi. Uskoisin kuitenkin muutaman dramaattisen käänteen nousevan uutisotsikoihin ennen joulukuun alkua. Horoskooppimerkeistä suurimmassa väsymyspaineessa ovat Neitsyet, Kalat, Jousimiehet ja Kaksoset.

Marraskuussa toteutuu myös Marsin, Auringon ja Merkuriuksen neliö Neptunukselle, joka merkitsee monien piilossa pidettyjen salaisuuksien paljastumista niin meidän jokaisen henkilökohtaisessa elämässä kuin valtaa pitävien keskuudessa. Olen todella ihmeissäni, ellei yksi tai useampi poliitikko / valtion päämies jää kiinni vakavasta petoksesta, kavalluksesta tai jostakin vastaavasta konnuudesta. Kannattaa muistaa erilaisten salaisuuksien paljastuessa, että jokainen on itse vetänyt ne puoleensa, eikä siksi voi syyttää niistä ketään ulkopuolista.

Marraskuun mielenkiintoisimmat päivät ovat 12-14.11, jolloin paistaa täysikuu samaan aikaan, kun Saturnus ja Uranus ovat tarkimmassa mahdollisessa oppositioasemassa. Tunteet ovat herkässä ja alitajunnan kätköistä nousee ihmeellisiä aavistuksia, jotka johtavat piilossa olleiden juttujen selviämiseen. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja.

Astro.fi: Joulutarjoukset alkoivat! Astrologiset tulkinnat ALKAEN 19,90e

Uutena mahdollisuutena LAHJAKORTTI, Sinulle joka et muista ystäväsi tarkkoja syntymätietoja.

Oinas

Merkkiä vaihtamassa oleva Pluto tekee kolmiota Oinaan merkkiin ja pukkaa sinulle todella hurjaa energialatausta juuri sellaiseen tarkoitukseen, kuin itse katsot parhaaksi. Pidä huolta, että päätösvalta päivittäisen aikataulun osalta säilyy mahdollisimman tarkasti sinulla itselläsi. Tilaisuudet syntyvät salamanopeudella ja niihin on pystyttävä reagoimaan todella nopeasti tai huomaat jääneesi pois kyydistä. Marraskuun loppupuolella kolmiomerkkiisi saapuvat myös Mars, Aurinko ja Merkurius, jotka aivan varmasti antavat positiivista lisäpotkua kaikille mahdollisille suunnitelmillesi. Riskillä pelaaminen kuuluu tämän hetken luonteeseen ja tulokset näkyvät aikanaan.

Härkä

Marsin, Merkuriuksen ja Auringon oppositiot vaikuttavat merkkiisi lähes koko marraskuun ajan, mutta voimakkaimmin kuun ensimmäisellä puoliskolla. Saturnus ja Uranus ovat positiivisessa asemassa merkkiisi ja tekevät mahdolliseksi suurtenkin muutosten toteuttamisen. Myös täysikuu paistaa merkistäsi marraskuun puolivälissä ja herättää omalta osaltaan alitajuntasi oivaltamaan, mitä kannattaisi tehdä ja mihin suunnata valtaisia energiapiikkejäsi. Jos sinulla on tiedossasi, mihin todella olet pyrkimässä, niin nyt tulet pääsemään pitkälle ja suhteellisen nopeasti. Ellet jostain syystä pääse puskemaan haluamaasi suuntaan, saatat olla hyvinkin äkäinen läheisillesi.

Kaksoset

Pallas Athene ottaa merkissäsi vastaan Saturnuksen ja Uranuksen tarkkaa neliötä marraskuun aikana. Alitajuntasi ja korkeampi tietoisuutesi on tästä syystä äärimmäisen kristallisoituneessa tilassa, jolloin sinulla on hyvin vahva tunne joidenkin asioiden uudistamista kohtaan. Marraskuun edetessä paine sinulle tärkeiden muutosten tekemiseen kasvaa jopa sietämättömäksi. Voit tunnistaa sen kasvavana ahdistuksena joitakin elämässäsi tällä hetkellä vaikuttavia olosuhteita kohtaan. Lohdutukseksi voin kuitenkin kertoa, että heti päättäessäsi tehdä jotakin, alkavat myös asiat rullata uskomattomalla vauhdilla eteenpäin ja sinun kannaltasi ehdottomasti parempaan suuntaan.

Rapu

Merkkisi osuu satumaisen hyvään kulmaan maailmaa keikuttavaan Saturnuksen ja Uranuksen oppositioon nähden. Myös Jupiterin oppositio synnyttää merkkiisi kohdistuvan mystisen suorakaiteen, joten ennusteet ovat erittäin lupaavia kaikille Ravun uudistumispyrkimyksille. Menestys ei tietenkään ole itsestäänselvyys näin epävakaina aikoina, sillä ihan kaikki Ravut eivät ole valmiita tekemään niin nopeita ja radikaaleja päätöksiä, kuin tämä aika vaatii. Asia on lopulta onnekkaasti sinun päätettävissäsi ja tehdessäsi ratkaisuja omaan hyvään oloosi perustuen ja herkkiin tuntemuksiisi luottaen, et voi muuta kuin onnistua. Luota itseesi ja korjaat loistavan sadon.

Leijona

Neptunuksen vastaan ottamat neliöt Marsilta, Auringolta ja Merkuriukselta kolahtelevat melkoisella voimalla Leijonan merkkiin marraskuun ensimmäisellä puoliskolla. Usvassa kulkeminen ei ole Leijonille millään muotoa tuttu taiteen laji ja siksi ilmassa saattaa ajoittain väreillä hermoja koettelevaa epätietoisuutta päivittäistä suuntaa valittaessa. Täysikuu osuu haastavasti kiinteisiin merkkeihin puolenkuun aikoihin ja vaikuttaa sekin useimmiten hiukan häiritsevästi Leijonien mielenrauhaan. Leijonien kannattaakin ottaa marraskuu mahdollisimman rauhallisesti ja mieluummin lekotellen kuin liikaa yrittäen. Tärkeät aloitukset ja päätökset voi siirtää joulukuulle.

Neitsyt

Maailman tasapainoa järkyttävän kuvion toinen tekijä, eli Saturnus tekee merkistäsi oppositiota Uranukselle marraskuun aikana. Olet tässä ankarassa muutosprosessissa valikoitunut siihen ryhmään, jonka tehtäväksi on langennut merkittävien konkreettisten muutosten tekeminen omassa elämässä, jotta koko maapallon tilaa säätelevät muutokset pääsevät toteutumaan. Tästä syystä Neitsyiden alitajunta työskentelee koko ajan korkeapaineella sekä päivittäisten asioiden että suurempien hankkeiden kehittämisen parissa. Sinun tulee nyt olla valmis luopumaan toimimattomista elementeistä elämässäsi, vaikka hinta tuntuisi aluksi kohtuuttoman kovalta.

Vaaka

Vaakana saat osaksesi tärkeän diplomaatin roolin marraskuun kovissa melskeissä ja ankarissa yhteenotoissa, joihin varsin monet ystäväsi tulevat ajautumaan. Pääset katselemaan muutosten pyörremyrskyä ulkopuolisen silmin ja siksi sinulla on sopivan objektiivinen näkökulma muiden keskinäisiin suhteisiin. Tietysti tämä yleismaailmallinen muutosprosessi edellyttää selkeitä ja itsenäisiä päätöksiä myös sinulta, vaikka säästytkin monilta pakkotoimenpiteiltä, joihin niin monet muut joutuvat. Sinulla on hallussasi enemmän päätösvaltaa oman elämäsi järjestelyihin, mutta paikoilleen jääminen on lopulta tuhoisaa myös sinulle. Ole valmis toimimaan kun tilaisuus tulee.

 

Skorpioni

Mars, Aurinko ja Merkurius tekevät kukin vuorollaan neliötä Neptunukselle, samalla kun täysikuu loistaa oppositiomerkistäsi vähän ennen marraskuun puoliväliä. Kaikilla näillä tekijöillä on alitajuntaasi ja herkkyyttäsi vahvistava vaikutus, joka saa sinut näkemään asiat uudella ja paljon lähempänä totuutta olevalla tavalla. Ellei joku asia ole totta, tai joku yrittää valehdella sinulle, niin tässä kuussa se ei onnistu sitten niin millään konstilla. Näet valheen ja epärehellisyyden läpi halusitpa sitä tai et ja se saattaa hämmentää sinua pahemman kerran. Älä kuvittele, että kukaan on pettänyt sinua. Sellainen ei ole mahdollista. Tämä aika paljastaa vain itsepetokset.

Jousimies

Venus liikkuu tässä kuussa Jousimiehen merkissä ja antaa sinulle tavallista vahvemman seksuaalisen ja eroottisen latauksen, sillä rakkauden tunteet ovat vaikuttamassa suurten muutosten toteutumiseen Jousimiesten elämässä. Marraskuun puolivälissä Venus tekee yhtymää Plutoon aivan merkkisi viimeisessä asteessa ja silloin saattaa tapahtua kaiken järjen ylittäviä tunnekuohuja, joita et pysty järjellä selittämään saati millään muotoa hallitsemaan. Tunneasiat ovat päällimmäisinä ohjaajina kaikilla elämänalueilla tapahtuville ratkaiseville muutoksille, jotka eivät kosketa ainoastaan sinua, vaan koko ihmiskuntaa. Anna rakkauden ohjata kulkuasi järjen sijasta.

Kauris

Tämä marraskuu on Kauriille suurta valmistautumisen aikaa, sillä astrologisesti tärkein ja voimakkain mahdollinen planeetta on nyt saapumassa pysyvästi Kauriin merkkiin. Pluton saapuminen Kauriiseen merkitsee koko ihmiskunnan kannalta siirtymistä materiaalisesta rakentamisesta henkiseen rakentamiseen, jolloin menestyksen mittarina eivät enää toimi fyysiset saavutukset vaan henkinen kokemus elämästä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista. Olet siirtämässä maailmaa henkiselle polulle omien kokemustesi ja ennen kaikkea omien ratkaisujesi kautta. Tunneseikat nousevat tässä kuussa järjen yläpuolelle, vaikka kuinka yrittäisit muuta väittää.

Vesimies

Neptunuksen vaikuttaessa merkissäsi ottaa se vastaan neliöt Marsilta, Auringolta ja Merkuriukselta, jolloin herkkyytesi auttaa sinua näkemään totuuden kohtaamissasi asioissa ja ihmisissä. Mikäli olet aikaisemmin halunnut uskoa maailmasta jotain sellaista, mikä on tuntunut sinusta itsestäsi hyvältä, mutta ei olekaan totta, joudut nyt kohtaamaan aidon version asioista. Haaveissa eläminen on taito sinänsä, sillä se ei anna mahdollisuutta luoda onnea tulevaisuuteen vaan kaiken on tapahduttava tässä hetkessä. Elämä tarjoilee sinulle nyt tätä hetkeä aidoimmassa muodossaan ja jos huomaat, ettei kaikki ole niin kuin haluat sen olevan, kannattaa suorittaa tarvittavat korjaukset mukisematta.

Kalat

Marraskuun valtavaa muutosenergiaa toteuttava Uranus vaikuttaa Kalojen merkissä ja se tarkoittaa, että juuri sinä olet kaikista eläinradan merkeistä suurimmassa uudistajan roolissa. Siksi sinun sisimmässäsi vaikuttaa myös suurin vapautumisen pakko. Kaikki liikaa paikoilleen pysähtyneet asiat saavat sinut kokemaan kasvavaa ahdistusta, jota voit pitää tämän hetken suurimpana ystävänä. Vapauttaessasi omaa elämääsi vapautat koko yhteiskuntaa materiaalisen maailman ja omistamisen kahleista. Ole valmis luopumaan sellaisista asioista, jotka eivät enää ota sujuakseen, vaan tekevät olosi raskaaksi ja voimattomaksi. Riittävä lepo ja uni auttavat tekemään oikeita päätöksiä.

Astro.fi

X