Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 32

Teksti:
Anna.fi
Viikkohoroskooppi

Maanantai 03.08.2009

Merkuriuksen kolmio Plutolle käynnistää elokuun ensimmäisen täyden viikon varsin oppivaisissa tunnelmissa. Oivalluskyky on tehokkaimmillaan ja nyt kannattaa lähteä toteuttamaan omia ideoita rohkealla asenteella.

Tiistai 04.08.2009

Kuun sekstiili Uranukselle korostaa entisestään nopeiden oivallusten merkitystä elämässä menestymiselle. Mitä paremmin opit luottamaan tunteisiisi, sitä paremmin elämäkin sinua kuljettaa.

Keskiviikko 05.08.2009

Täysikuu riivaa pahimmin Leijonia ja Vesimiehiä, mutta muutkin saavat toki valvoa tavallista myöhempään niin halutessaan. Tarkka täysikuun hetki on itseasiassa vasta huomenna, mutta herkkyys on jo tänään tavallista korkeammalla.

Torstai 06.08.2009

Kuun kolmio Marsiin täydenkuun hetkellä antaa tälle päivälle mahtavan energialatauksen, jonka turvin kannattaa seurata omaa innostusta pelimiehen/naisen ottein. Voitto tulee vain oikealla fiiliksellä.

Viikonloppu

Viikonloppuna Merkurius ja Venus ovat sekstiilissä keskenään. Kauniit sanat ja koskettavat puheet kuuluvat viikonlopun parhaaseen antiin kaikkialla, missä ihmiset kokoontuvat kommunikoimaan keskenään.

Astro.fi

X