Huijaa itsesi asiantuntijaksi: Kirjallisuus
Huijaa itsesi asiantuntijaksi –juttusarjassa opitaan keinoja, joilla esiintyä vakuuttavasti eri alojen eksperttinä. Kokemuksen syvään rintaääneen ei tarvitse niinkään kokemusta kuin pokkaa ja pilkettä silmäkulmaan.
Kirjallisuus
Kirjailija on arvostetuin taiteilija-ammateista ja lukeneisuutta pidetään yhä älykkyyden ja sivistyksen merkkinä. Tämän huomaa siitä, että kirjailijoilta pyydetään mielipidettä lähes joka asiaan. Saadakseen tuon viisaan kirjallisuudenystävän auran ei tarvitse kuitenkaan sokeuttaa itseään painotuotteilla, riittää kun omaa kirjallisuudentuntijan elkeet.
1. Käännös. Hartaana kirjallisuudenrakastajalle mitkään käännökset eivät koskaan vedä vertoja alkuperäistekstille. Kokeile seuraavaa lausetta keskustelun herättäjäksi: ”Ei voi lukea Dostojevskia muulla kielellä kuin venäjäksi. Se on rikos ja siitä pitäisi seurata rangaistus”. Olet tehnyt kuivan vitsin ja jos paikalla on kirjallisuudentuntijoita, saat luultavasti aikaan polemiikkia. Hartaatkaan kirjanörtit eivät kaikki osaa venäjää, mutta Dostojevskin tuotanto on vaikuttanut heihin syvästi. Viiksikarvat vain väpäjävät. Jos seurueesi ei itse lue, jätät ilmaan leijumaan hienovaraisen vihjauksen, että luet kirjoja vain alkuperäiskielellä.
2. Kirjoihin merkitseminen. Vain omiin kirjoihin saa tehdä minkäänlaisia merkintöjä! Hennolla lyijykynällä tietysti. Muista olla raivostunut siitä, jos joku on merkkaillut kirjaston kirjoihin. Jos satut omistamaan kirjan, jonka joku lukutoukka haluaisi lainata, merkkaile sattumanvaraisia * -merkkejä sivuille ohjeistuksella ”Ks. Raamattu” tai ”Ks.sivu 147” – ja sano että olet havainnut temaattisia yhtäläisyyksiä.
3. Kirjojen omistaminen. Ilmastonmuutoksesta ja taloudellisuudesta viis, lukutoukka omistaa kirjoja. Jos olet käyttänyt omat rahasi ja asuntosi neliöt parempiin tarkoituksiin, kerro, että säilytät kirjojasi kesämökillä (tilanahtaus, toistuvat muutot) ja, että saat tarvittaessa kirjoja luottodivaristasi. Voit myös painottaa, että on tärkeä käyttää kirjastonpalveluja, jotta yhteiskunnan päättäjille lähetetään signaali niiden tarpeellisuudesta. Sitten voit huolestuneella kuiskaavalla äänellä surra lapsia, joiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa jälkikasvulleen kirjoja. Muista myös, että vaikka käytkin divareissa, vietät myös hyvän osan elämästäsi Akateemisessa kirjakaupassa kierrellen. ”Vaikka onhan se niin kaupallista se meno siellä..”
4. Kirjojen säilyttäminen. Hanki hyllyjärjestelmäksi Lundia tai Boknäs. Huolehdi, että kirjoja löytyy aina myös pinoina sänkysi vierestä.
5. Best-sellerit. Todellisella asiantuntijalla on varaa laupeuteen. Suhtaudu Harry Potter-kirjasarjaan ja Paulo Coelhon tuotantoon kuin ne koostuisivat pehmoeläimistä. ”On sympaattista, että ihmiset niin sankoin joukoin hakevat tällaista eskapismia. Sehän on henkistä lohtusyöttämistä. On vain sääli, että todelliset sanataiteilijat eivät saa ansaitsemaansa arvostusta elinaikanaan”. Laupeus ei päde dekkareihin. Jos niistä puhutaan, voit vain todeta, että ”En lue jännitysviihdekirjallisuutta [pidä dramaattinen tauko] minulle riittävät kauhistavat lööpit”. Et tietystikään lue iltapäivälehtien niin sanottua sisältöä.
6. Tiiliskiviromaanit ja kulttikirjat. Ensinnäkin totuus on se, että hartaimmatkaan kirjauskovaiset ovat harvoin lukeneet läheskään kaikkia niitä kirjoja, jotka ”kaikkien pitäisi lukea”. Tätä ei kuitenkaan pidä sanoman ääneen, sillä on vakaata näyttöä, että taivas romahtaisi, jos suuri toveripiiriharha ”Kaikki muut ovat varmasti lukeneet tämän kirjan” romahtaisi.
Harhaa ja taivasta voidaan kuitenkin vaivattomasti pitää yllä. Ei ole mitään tarvetta lukea kirjaa, jotta siitä voisi puhua. Kaikki ihmisen kirjoittamat kirjat kertovat jotain ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta – myös tieteisromaanit ja eläinaiheiset kirjat. Esimerkki: James Joycen Odysseus on ajoittain valittu maailman vaikeaselkoisimmaksi kirjaksi. Ykkössijasta kilpailee herran toinen teos Finnegans Wake, jota ei ole edes suomennettu koskaan. Jos päätyy keskusteluun Odysseuksesta, voi aloittaa ikuisuustotuudella: ”Minusta se kertoo jotain ihmisyydestä”. Kun vastassasi on näsäviisas kirjanörtti, tämä vastaa: ”No tietysti kertoo, eihän ihminen voi tietää muista olemisen olomuodoista! Ja vaikka Joyce on jumalainen nero, on tämä silti ihminen”. Tähän vain todetaan rauhallisesti: ” Kyllä, mutta omalaatuisella kielensä tai peräti vaikeaselkoisuutensa vuoksi, kirja kertoo kommunikoinnin haasteista. Kuinka kaikilla on oma kieli ja sanavarasto, jota ei voi täysin jakaa”.
Nyrkkisääntö on se, että ilmaisee mielipiteensä itsevarmasti, sillä lähes mahdottomistakin itsensä-pussiin-puhumisesta selviää. ”Minusta kirja käsittelee vanhemman ja lapsen suhdetta”. ”Mutta päähenkilö on orpo!”. ”Niin, juuri siten se valottaa tuon suhteen merkitystä. Kiinnostavaa on aina se, mikä jätetään kertomatta”.
7. Nykyaikainen kustannustoiminta. Opettele seuraava lause: ”On kauheaa mitä roskaa nykyään painetaan!”. Kirjanystävät ovat hädissään, eivätkä kustantamot kuule heidän huutoaan. Kirjallisuuspiireissä vallitsee yksimielisyys siitä, että laadutonta tekstiä painetaan nykyään aivan liian helposti eikä kukaan saa kirjaansa julkaistuksi. On myös suuri mysteeri, kuka ostaa kaiken sen roskan. Kirjallisuudenystävät yrittävät vakoilla kirjakaupoissa ihmisiä, mutta unohtuvat aina lukemaan (jotain vakavasti otettavaa ja syvällistä, jota heillä ei ole varaa ostaa).
8. Lomat. Odota kaikkia lomia innokkaasti sen takia, mitä kaikkia kirjoja pääset lukemaan. Kirjanystävät lukevat kirjoja erityisesti kesälomilla ja talvilomilla, ja jouluna he saavat ja antavat kirjoja, ja jokaisena vuoden päivänä heillä on jokin kirja kesken. Mutta silti he aina jaksavat innostua tulevasta lomasta ja ajan tarjoamasta mahdollisuudesta ”että viimein ehtii lukemaan” – vaikka he ovat lukeneet koko elämänsä.
9. Kritiikit. Hyvä kriitikko on sellainen, joka on samaa mieltä kuin kirjallisuudenystävä itse. Kriitikko ei saa tehostaa itseään tuomalla esiin lukeneisuuttaan (sillä ammattiosaamisesta on vain pieni askel itsetyytyväisyyteen, ja kirjojen kanssa tekemisissä olevan on syytä olla nöyrä; lukeehan sitä usein nerojen, kuten kirjallisuudenystävän omia, tekstejä). Kriitikon on kuitenkin oltava todella kultivoitunut, sillä muuten kukaan ei voi ottaa tämän mielipiteitä vakavasti.
Kuten huomaat, on huomattavasti helpompi puhua kirjoista, joita et ole lukenut, kuin kritiikeistä, joita olisi saattanut vilkaistakin. Jos lukutoukka kysäisee: ”Luitko sen kritiikin?” on parempi vastata kieltävästi, sillä muuten lukutoukka kysyy: ”No mitä mieltä olit siitä?”. Tähän vastaaminen on miinakentälle juoksemista. Kun kriitikon mielipide on saattanut olla täysin väärä, et mitenkään voi alistaa asiantuntijan imagosi tahriintumista sanomalla vahingossa, että kritiikki oli ansiokas. Kannattaa aina vastata: ”Näin sen kyllä lehdessä, ja laitoin sen talteen, minulla ei ollut silloin aikaa lukea sitä. Mitä siinä oli?”.
Jos olet aivan varma että vastakeskustelijasi ei kritiikkejä lue, voit hienoisesti epäillä kriitikon mielipidettä, sillä silloin korostat sitä, että sinä olet lukenut niin paljon, että tiedät paremmin kuin se, joka lukee työkseen.
10. Aikansa valikoiva seuraaminen. Lukutoukat tietysti lukevat lehtiä. Monilla heistä ei ole televisiota, mutta he ovat usein hyvinkin perillä maailmanmenosta. Mutta siitä kuka on Johanna Tukiainen tai BB-Cheryl, heillä ei ole aavistustakaan. Ainut Isoveli jonka he tietävät, esiteltiin George Orwellin romaanissa ’Vuosi 1984’. Joten, jos puhe kääntyy pöydän ääressä pikkujulkkiksiin, ota varmuuden vuoksi hiukan lisää juotavaa, jottet paljastaisi, että tiedät aivan liian hyvin kenen kanssa Olli Saarela nykyään heilastelee. Alkoholiongelmat eivät ole kirjallisuuspiireissä tabu, mutta tosi-tv:n fanittaminen on.
Seuraavia kirjoja ovat kriitikot ja lukijat arvostaneet kautta aikain. Useista on saatavilla myös elokuvaversio. Ja eikun livauttamaan nimiä illallispöydässä.
1. Cervantes: Don Quijote
2. Tolstoi: Sota ja rauha ja Anna Karenina
3. Dostojevski: Rikos ja rangaistus ja Karamazovin veljekset
4. Gogol: Kuolleet sielut
5. Dickens: Suuria odotuksia
6. Brontë: Humiseva harju
7. Salinger: Sieppari ruispellossa
8. J.R.R. Tolkien: Sormusten herra
9. Nabokov: Lolita
10. Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
Kotimaisista arvostettuja ovat olleet kautta aikain:
1. Kivi: Seitsemän veljestä
2. Aho: Juha
3. Canth: Anna-Liisa
4. Kianto: Punainen viiva
5. Lehtonen: Putkinotko
6. Jotuni: Huojuva talo
7. Viita: Moreeni
8. Linna: Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla 1-3
9. Waltari: Sinuhe, egyptiläinen
10. Meri: Manillaköysi
Kirjoja, joista on puhuttu viime vuosina:
1. Hall: Haiteksti
2. Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
3. Lahiri: Tämä siunattu koti ja Kaima
4. McEwan: Lauantai ja Sovitus
5. Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet
6. Oksanen: Puhdistus
7. Saramago: Kertomus sokeudesta
8. Sebald: Austerlitz
9. Shriver: Poikani Kevin
10. Smith: Valkoiset hampaat ja Kauneudesta
Tiia
Kommentit
Tämän pitäisi olla EI-NAISIA-ALENTAVA-palsta, eikä mikään 50-luvun kotirouvien opas tyhmille idiooteille!!!!!
Kommentit
Tämä kyllä ylittää kaiken. Hanki kirjastokortti!
viittaus ks. Raamattu ja temaattiset yhtäläisyydet vaikuttaa kyllä todella tyhmältä, viittaus Job 36:12 tms voisi vaikuttaa jo vähän asiantuntevammalta..
tällaisia ihmisiä oikeasti on olemassa, pysyttelen mielellään kaukana heistä…
Voi apua ellikullat! Eikö teillä huumori riitä? Kirjoitushan on aivan ihana. On totta, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa fiksummilta ja sivistyneemmiltä kuin ovatkaan. Tämä kirjoitushan juuri virnuilee sellaiselle käytökselle. Suuntaankin suoraan kirjastoon, kun tuossa on hyvä lista, josta poimia luettavaa.
No niinpä! Tämä oli aivan parasta viihdettä ja sitä paitsi erittäin taitavasti kirjoitettu 🙂
Taitavasti kirjoitettu – joopa joo… Ehkä kirjoittajan ja edellisen kommentoijan kannattaisi oikeasti lukea kirjoja, niin ehkä kielitajukin siitä kehittyisi vähän korkeammalle tasolle =). Tätähän oli melkein piinallista lukea. Viihteenä se toki uppoaa vallan hyvin.
Olen törmännyt tuollaisiin ihmisiin tosi elämässä. Olen sen verran ”ärsyttävä”, että teen lisäkysymyksen, jolla nappaan nokittelijan kiinni helposti ja huomaan, ettei vastapuoli välttämättä ole lukenut mitään eikä tiedä kirjoista paljoakaan. Viimeisin niitti oli, kun sanoin eräälle henkilölle, että totta kai olet ainakin kansikuvan nähnyt, jos et kovin paljoa lintsannut peruskoulussa. Kirja kuului niihin pakollisiin luettaviin/tutustuttaviin teoksiin. Miksi pitää nokitella? Miksei voi olla reilusti sitä mitä on? Ei kaikkien tarvitse olla lukutoukkia. Teeskentely on ärsyttävää.
Älkää nyt hyvät ihmiset ottako nokkiinne nonninjoututavista! Tämähän oli loistoviihdettä.
”Tolkien: Sormusten herra”… Nimi on kylläkin Taru sormusten herrasta. Nuo listatut kirjat ovat minusta aika basic-kamaa, siis erittäin hyvää luettavaa kaikille eivätkä useimmat kovin vaikeatajuisiakaan. Sellaiset fiinistelijät, joita kirjoituksissa pilkataan, harvemmin tunnustautuvat Tolkien-fanieiksi. Mukiinmenevää viihdettä, mutta itseäni tämä huumori ei vielä niin kauheasti naurattanut. Todella ärsyttävien älykköbibliofiilien jutut kun liikkuvat aivan eri sfääreissä. Ne ovat enemmänkin sitä ihmistyyppiä, joka on esim. lukenut tuntemattomimmankin kirjallisuusnobelistin tuotannon noin 20 vuotta ennen kuin kukaan muu Suomessa on hänestä kuullutkaan.
Toivottavasti tämä artikkeli oli tarkoitettu päivän piristeeksi ja vitsiksi. Huijaamalla ei pitkälle pötki varsinkin jos keskustelukumppani esittää kysymyksiä joihin vastaaminen edellyttää asiantuntemusta ja aiheeseen perehtymistä. Olen itsekin pistänyt kiperillä kysymyksillä kukkoilijoita takaisin ruotuun. Toki esitän kysymyksiä myös siksi, että saan erillaisia näkökulmia ja mielipiteitä. Listasta puuttuu ainakin Kalevala, Sofian maailma. Itse en osta kotiini kirjoja jos en varmasti tiedä tarttuvani kirjaan toistekin. Artikkeli koski myös ainoastaan kaunokirjallisuutta. Itse luen innokkaasti myös tietokirjallisuutta, filosofiaa, etiikkaa ja taidekirjoja. Olen ihan ylpeä siitä että, luen kirjoja kuin iltapäivä/juorulehtiä.
Ei noilla ohjeilla kovinkaan pitkälle pääse, jos tarkoituksena on huijata ihmisiä, jotka oikeasti ovat lukeneet paljon kaunokirjallisuutta. Jos ei ole pienintäkään käsitystä kirjan juonesta, henkilöhahmoista tai kirjoitustyylistä, niin kyllä siinä helposti on hakoteillä mielipiteitään esittäessä, olivat ne sitten kuinka yleisluontoisia tahansa.
Itse luen keskimäärin noin 50 kirjaa vuodessa, ja silti en ole lukenut elämäni (keskipitkän sellaisen) aikana edes kaikkia tässä jutussa listattuja ”klassikoita”. Kukaan ei ole lukenut kaikkea, joten miksi teeskennellä, että olisi? Ja jos tykkää enemmän sarjakuvista, juorulehdistä tai elokuvista, niin miksei ennemminkin kunnostautuisi kyseisten alojen asiantuntijana, kuin esittäisi jotain mitä ei todellisuudessa ole?
No eikös tuohon vaivannäköön jo lukisi oikeasti kuin valehtelisi silmät korvat pullollaan?? Ja kuka jaksaa nähdä noin paljon vaivaa yksistään kirjoista valehteluun ja kenelle? MIKSI?
Tämän pitäisi olla EI-NAISIA-ALENTAVA-palsta, eikä mikään 50-luvun kotirouvien opas tyhmille idiooteille!!!!!
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous