Kauneus

Hiusten vaalennus - Mustatukkaisesta blondiksi

Teksti:
Anna.fi

Sain alkukesästä inspiraation hankkiutua yli kymmenen vuoden jälkeen eroon mustasta hiusväristä. Tästä lähti käyntiin neljä kuukautta kestänyt projekti, johon sisältyi kolme useamman tunnin kampaamokäyntiä.

Suurimpana kimmokkeena koko idealle oli, että kaipasin ulkoisesti suurta muutosta. Sellaista, joka toisi koko persoonaan keveyttä ja maanläheisyyttä. Luonnostaan vaalealle se tarkoitti paluuta lähemmäs omia juuria. Myös se ajatus houkutteli, ettei tarvitsisi enää parin viikon välein miettiä mustan hiuspehkon tyvestä puskevaa vaaleaa juurikasvua.

Ombre osio osiolta

Ensimmäinen käyntikertani helsinkiläiskampaamossa, Albertinkadun Q Hairissa, oli viikkoa ennen juhannusta. Kampaaja Tynius Saari oli heti kärkeen kanssani samaa mieltä siitä, että en tule poistumaan kampaamosta keltaisessa tukassa. Se kun oli vaalennusprojektissa suurin pelkoni, että seuraavat viikot kuluisivat muovipussi päässä. Saari kuitenkin markkinoi minulle vakuuttavasti vaalennusprojektin eräänlaisen kolmen askeleen menetelmän, jonka aikana hiuksista tulisi vaihe vaiheelta halutunlaiset. Ainoa, mitä minulta tarvittiin, oli pitkäjänteisyys.

Mustaa väriä alettiin purkaa hiusten sävyerot esiin tuovalla ombre-tekniikalla ja tuhkanviolettia taittopigmenttiä sisältävällä vaalennusvoiteella, jolla saatiin poistettua mustan alta paljastuvia punaisen ja keltaisen sävyjä. Vaalennusvoide on myös vaalennusjauhetta hellävaraisempi vaihtoehto hiuksille.

Vaalennus aloitettiin hiusten latvasta. Saari kurkki tiuhaan foliosta rakennettujen hiusnyssyköiden sisään ja tarkkaili, miten musta väri alkaa irrota. Sitten hän lisäsi hiuksiin vaalennusvoidetta  osio osiolta.

Alkutilanne ja ensimmäinen vaalennus

Alkutilanne ja ensimmäinen vaalennus.

Juuriväri jätettiin ensimmäisellä kerralla lähelle omaa väriäni, ettei se tuottaisi turhaa päänvaivaa. Väri liukui latvaa kohden tummemmaksi muistuttaen auringon vaalentamaa sävyä.

Ensimmäisen värjäyskerran lopputuloksena hiukset muuttuivat mustasta punertavan vaaleanruskeiksi. Muutos oli huomattava jo tässä vaiheessa. Positiivista oli myös se, etteivät hiukseni huutaneet ulospäin viestiä kesken olevasta vaalennusprojektista. Lopputulos oli luonnollinen, koska tavoitteet olivat realistiset.

Hiusväricocktail

Ennen vaalennusprosessin aloittamista hiuksiani on värjätty kymmenen vuoden ajan sekä markettien että kampaamoiden mustalla kestovärillä. Värikirjoa löytyi myös ajalta ennen mustaan siirtymistä: nuoruusvuosinani olen kokeillut oikeastaan kaikkea hennasta shokkiväreihin ja lilasta kestoväristä kirkkaanpunaisiin sävytteisiin.

Kun tummat hiukset vaalennetaan, lopputuloksesta ei voi koskaan olla täysin varma: kaikkien hiukset ovat erilaiset, joten on mahdotonta etukäteen tietää, missä muodossa hiuksiin pinttyneet aikaisemmat värit lähtevät purkautumaan. Kampaajani Tynius oli kuitenkin alusta asti vakuuttunut siitä, että pääsemme haluttuun lopputulokseen. Mutta minun piti sisäistää, ettei mustasta millään niksillä tule yhdellä kerralla kaunista vaaleaa.

Raidat virkkaustekniikalla

Elokuussa koitti projektin toinen vaihe. Tynius kertoi tällä kertaa vaalentavansa hiuksiani lappuraidoin virkkaustekniikalla. Minulla ei ollut kovin suurta käsitystä, mitä se käytännössä tarkoitti, mutta olin luottavainen ja istuin kampaamotuolissa tyytyväisenä.

Hiusten vaalennus

Hiuksiin tehtiin virkkaustekniikalla noin sata raitaa.

Pohjalle jätettiin ensimmäisellä kerralla rakennettu väri, jota aurinko oli kesän aikana jonkin verran vaalentanut.

Kolmannella vaalennuskerralla hiuksiini levitettiin kauttaaltaan neljästä eri väristä rakennettu vaalennusvoide. Lopputuloksena oli tuhkaan taittava väri. Viimeisessä vaiheessa uutta hiusväriä korostettiin myös otsatukalla ja leikkaamalla hiusten latvoja reippaasti.

Syksy

Kolmas vaalennuskerta syyskuulta. Lopputilanne vastasi tavoitetta yli odotusteni.

Hius kärsii vaalennuksesta

Koska vaalentaminen kuivattaa hiuksia aina, hiuksia täytyy muistaa kosteuttaa säännöllisesti erilaisilla hiustenhoitotuotteilla, kuten kosteuttavalla hiusnaamiolla, seerumilla ja hiusöljyillä.

– Joskus ihmiset ihmettelevät vaalennuksen jälkeen, mikseivät hiukset ole ollenkaan niin kiiltävät kuin vaikkapa tummanruskeina. Syynä on, että rakenteeltaan huokoinen vaalennettu hius ei heijasta valoa samalla tavalla kuin tumma tukka, Tynius sanoo.

Omat hiukseni ovat jo rakenteeltaankin jouhimaisen karheat, joten ne lähtökohtaisesti kestävät erilaisia käsittelyjä hyvin. Etenkin ensimmäisen ja toisen vaalennuskerran jälkeen hiukseni kuitenkin näyttivät silmiinpistävän pörröisiltä siitä huolimatta, että käytin hartaudella erilaisia hiusten kosteustasapainoa ylläpitäviä tuotteita.

Kun kolmannesta värjäyskerrasta oli kulunut noin kuukausi – ja olin edelleen määrätietoisesti hoitanut hiuksia – pörröisyys alkoi vähitellen tasoittua. Hiukseni eivät rankan käsittelyn jälkeen luonnollisestikaan ole yhtä kiiltävät ja sileät kuin mustina, mutta se ei ole vähentänyt intoani onnistuneesta lopputuloksesta.

Projektin onnistumisesta kertoo myös se, että pärjään mainiosti syyskuisen kolmannen vaalennuskerran jälkeen marraskuun loppupuolelle ilman uutta kampaamokäyntiä. Koska uusi väri sointuu loistavasti omaan värimaailmaani, stressi hiusten jatkuvasta värjäämisestä hävisi kerralla. Olen myös hurahtanut hopeashampoon käyttämiseen, koska sen avulla saa näppärästi kotikonstein ylläpidettyä tuhkaan taittavaa kylmempää sävyä.

Q Hairissa pitkien hiusten vaalennus maksaa noin 210 euroa per kerta.

Teksti: Elina Järvi
Kuvat: Colourbox, Hanna Sirén ja Tynius Saari

Lue myös:
Testissä hiusten tehohoidot

X