Kauneus

”Vau, tämä on aivan ihana” – Hanna Sumarin kiharoille tehtiin täydellinen muodonmuutos: tunnistaisitko Hannaa pitkässä ja suorassa tukassa?

Hiustyyli määrittää vahvasti olemusta, ja pienilläkin muutoksilla koko ulkonäkö voi muuttua. Tältä näyttää upea hiustyyli vuonna 2020!
Teksti: Ida Jokikunnas Kuvat: Kristiina Kurronen ja OM-arkisto

Millainen on trendikäs hiustyyli vuonna 2020?

Hanna Sumari on totuttu näkemään kiharassa hiustyylissä. Hän kertoo kuitenkin kokeilleensa kaikenlaista.

– Ihan lyhyt musta tukka oli aikamoinen, varsinkin näin jälkikäteen katsottuna. Nykyisin koen, että oma luonnonkihara ja muutoinkin pehmeämpi hiustyyli sopii itselleni parhaiten.

Moni kokee luonnonkiharan tukan hankalaksi muotoilla – niin myös Hanna. Useimmiten hän haluaa laittaa kampauksensa itse kuvauksiinkin.

– Silloin kaikki pääsevät helpommalla. Käytän paljon kosteuttavia ja kiharoita piristäviä tuotteita, jotta oma kihara korostuu ja pysyy kauniina. Kiharaan hiukseen ei kuivana kosketa. Jos sitä harjailee kuivana, on lopputulos yksi iso pörrö. Hiukseni ovat tietysti paljon pidemmät kuin miltä ne näyttävät, kihartuminen vie mittaa, Hanna sanoo.

– Kiharoiden hiusten leikkaaminenkin on oma taiteenlajinsa: se vaatii aivan oman tavan leikata, jotta kiharat pääsevät muodostumaan ja laskeutuvat kauniisti. Välillä lyhennän reilummin ja välillä kiharat yltävät hartioille. Hiuslaatuni on tosin sellainen, etten usko, että kovin pitkiä hiuksia minulle edes kasvaisi.

Uusi erilainen hiustyyli ihastutti Hannaa.

– Vau, tämä on aivan ihana. Miten voikin olla, että olen niin eri näköinen ja silti tunnistan lopputuloksen täysin omakseni?

Hiustyyli 2020: Hanna Sumari ihastui uuteen lookkiinsa – näin se tehtiin

Hannan tuttu lyhyempi kiharapilvi vaihtui kuvauksia varten huiskean pitkään ja siloitellumpaan tyyliin. Muutoksessa haluttiin kokeilla jotain täysin päinvastaista kuin mitä Hannalla on totuttu näkemään.

Aidosta hiuksesta tehdyt klipsipidennykset ovat hauska kotikonsti, jolla muokata omaa tyyliä. Niillä voi halutessaan saada välillä pitkät hiukset ilman kasvatusprosessia. Aito hius mahdollistaa pidennysten käsittelyn samaan tapaan kun omienkin hiusten.

Hannan hiukset föönattiin kuohkeiksi. Pohjalla käytettiin silottavia tuotteita, joilla luonnonkihara talttuu helpoimmin, mutta jotka eivät vie hiuksista volyymia.

Tärkeää on tasoittaa hyvillä tuotteilla oman ja hiuslisäkkeen välistä tekstuuri- ja kiiltoeroa. Hiukset suoristettiin pehmeästi hiukan taipuisiksi ja lopuksi tekstuurierot viimeisteltiin kohdilleen kiiltoprimerilla.

Hiustyyli 2020: Hanna Sumari suorassa ja pitkässä tukassa.

Toimittaja, juontaja ja bloggaaja Hanna Sumari, 61, oli alunperin sitä mieltä, että kiharoihin ei kosketa. Hiustyyli 2020 kuitenkin hurmasi Hannan.

Lue myös:

Julkkismuuttuja: Kansanedustaja ja juontaja Jaana Pelkonen, 42, on luonnollinen kaunotar – katso kuva ihanasta keijulookista!

Julkkismuuttuja: Näyttelijä Sari Havas, 57, lumoaa naisellisen pehmeässä tyylissään – katso, miten raikkaalta uusi look näyttääkään!

Julkkismuuttuja: Näin heleästi hohtaa tuoreen äidin iho – katso, miltä näyttää Hanna Pakarisen, 37, lempeä look

X