Kauneus

Iho-ongelmat kuriin

Teksti: Anna.fi

Korres-naamiotKutisee, kiiltelee, hilseilee, kuumottaa, turvottaa, punottaa – kuorrutetaan kokonaisuus vielä parilla finnillä ja itkua vaille valmis ihokatastrofi on valmis.

Jokaiseen vuodenaikaan liittyy omat iho-ongelmansa, mutta vääränlaisella hoidolla ongelma vain pahenee. Pitkittyneissä vaivoissa kannattaa luonnollisesti kääntyä lääkärin puoleen, mutta akuutti vaiva hoituu usein nopeasti kotonakin.

Talvi-ihon kiusat

Kuivuminen

Talvella ihoa rasittaa muun muassa pakkanen ja kuiva sisäilma. Lukeudun niihin onnettomiin reppanoihin, joita hyvinkin saattaa aamulla peilikuvassa tervehtiä kuivaksi kurtistunut, hilseilevä ja kiristävä iho sekä toisaalta rasvoittuva ja punoittavien finnien koristelema t-alue. Myös couperosa eli katkenneet verisuonet poskipäillä vaivaa aina talvisin.

Kuivumiseen paras ase on ennaltaehkäisy. Ihoa voi ja pitää kosteuttaa sisäisesti eli juo paljon vettä – olipa vuodenaika mikä hyvänsä. Talvisin yöksi voi laittaa paksun kerroksen yövoidetta tai normaalia kosteusvoidetta, johon on lisätty vaikkapa pari tippaa ihotyypille sopivaa perusöljyä. Minun ihollani toimiva yhdistelmä on hajusteeton Erisan-kasvovoide, johon on sekoitettu pari tippaa manteliöljyä, jota saa esimerkiksi apteekeista. Rusinaksi kurtistuneeseen ihoon kannattaa kokeilla shokkikosteushoitoa: paksu kerros kosteuttavaa naamiota (esimerkiksi Korresin Hunajanaamio) iholle noin tunti ennen nukkumaanmenoa ja vielä vähän lisää ennen yöpuulle vetäytymistä. Aamulla peilistä pitäisi näkyä pari persikkaisen pehmeitä ja kosteutettuja poskia.

Hilseily

Hilseilyä ei kannata yrittää saada kuriin kuorintavoiteella, koska se voi ärsyttää ihoa entisestään. Toimivaksi keinoksi hilseilyn taltuttamisessa olen havainnut hellävaraisen, pehmeän kasvopyyhkeen kulmalla suoritetun kuorinnan: laitan hilseilevälle ihoalueelle ensin paksun kerroksen kosteusvoidetta tai naamiota, annan sen imeytyä hetken ja sitten hankaan hellävaroen pyyhkeellä ihoa. Lopuksi lisään vielä vähän kosteusvoidetta ja meikkivoidetta.

CliniqueMystiset finnit

Jos kärsit talvisin leukaan ilmestyvistä ja sinnikkäistä finneistä, kannattaa kiinnittää huomiota kaulaliinan ja takin kauluksen puhtauteen. Leuan ihoa vasten hautova takin kaulus on oikea bakteeripesäke, joten ei ole mikään yllätys jos kaulusta vasten hautova iho on koko talven täynnä näppyjä. Sama koskee otsaa: jos finnit tuntuvat vallanneen otsan, laskepa montako tuntia olet pitänyt hattuasi tänä talvena päässä ja mieti montako kertaa olet hattusi pessyt. Oma otsani on pysynyt siistissä kunnossa sen jälkeen kun vaivauduin pesemään myssyni säännöllisin väliajoin. En edes halua kuvitella kuinka paljon viemäriin on huuhtoutunut muun muassa meikkivoidetta hatun pesuveden mukana. Finnien paikalliseen hoitoon löytyy tuotteita esimerkiksi Cliniquen akneihon sarjassa ja muun muassa kynän kokoinen ja mallinen, finnejä nitistäviä aineita sisältävä peitevoide kulkee helposti käsilaukussa mukana.

Hyvä tietää

Kiristävä ja punoittava iho on usein kuivunut, joten epämukavat tuntemukset lievittyvät useimmiten kunnollisella kosteutuksella. Työpöydän ääreen kannattaa kuitenkin jemmata pieni purkki esimerkiksi Avenen lähdevettä, joka rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja väitetäänpä sen vähentävän punoitustakin. Älä kuitenkaan suihkauta lähdevettä kasvolle juuri ennen ulos lähtöä ellet erityisesti halua jäädyttää kasvojasi. Sama kannattaa pitää mielessä kosteusvoiteiden kanssa näin talvella: vesi jäätyy nolla-asteisella säällä, joten älä ryntää ulos heti kosteusvoidetta kasvoihin laitettuasi. Useimpien kosteusvoiteiden raaka-aineena nimittäin on vesi.

Kesän ihoriesat

WeledaPalaminen

Jos ihotautilääkäreiltä kysyttäisiin, niin heidän mielestään kesän iho-ongelmien suurin aiheuttaja on suoranainen ihmisten typeryys. Aivan: joka kesä Suomessa palaa epäilemättä aika monta neliökilometriä vaaleaa, skandinaavista ihoa – huolimatta siitä, että auringon vaaroista on koko ajan enemmän tietoa saatavilla ja suojakertoimella varustettuja voiteita saa joka kadunkulmasta. Aurinko voi polttaa myös talvella, etenkin nyt kun kevättalven kirkkaiden päivien innoittamina lenkkipolut ovat täynnä liikkujia.

Auringonpolttama iho on tulehdustilassa, johon ei auta muu kuin aika ja auringonvalosta pois pysyminen. Ikäviä tuntemuksia voi lievittää hydrokortisonivoiteella, mutta oikotietä onneen ei ole. Ennaltaehkäisy on ainoa keino välttyä palaneen ihon tuskalta, joten muista aina käyttää korkeaa suojakerrointa ja mieluiten pysytellä poissa auringosta kuumimpaan aikaan. Suojakerroin tulee muistaa myös talvella ulkoilemaan lähtiessä – etenkin hiihtoreissu kirkkaana päivänä voi olla iholle hyvin kohtalokas, koska lumi heijastaa auringonsäteitä takaisin.

Esimerkiksi Weledalla on korkealla suojakertoimella varustettuja aurinkovoiteita, joissa on mineraalipohjainen UVA- ja UVB-suoja.

(Tuskan)hikeä

Kuumuus lisää kehon tarvetta viilentää kehon lämpötilaa haihduttamalla nestettä, joten ei ole mikään yllätys, että hikeä tuntuu valuvan norona selkää pitkin ja otsalta. Nihkeään tunteeseen kannattaa kokeilla saada apua talkista, joka imee kosteutta. Talkkia voi käyttää ympäri kehoa, myös jaloissa. Supertehokkaat antiperspirantit, kuten apteekeissa myytävä Triple Dry, pitävät kainalot kuivina, mutta on hyvä pitää mielessä, että jotain kautta keho kosteuden kuitenkin haihduttaa – jos ei kainaloista niin sitten jostain muualta.

Villiintynyt kesäiho

Auringonvalo aktivoi talirauhasten toimintaa, joten myös finnejä saattaa ilmestyä normaalia enemmän. Älä kuitenkaan nappaa kaupan hyllystä tuhdeimpia akneihon hoitotuotteita vaikka iho kuinka villiintyisi, sillä riehuva lapsilaumakin taltutetaan varmiten rauhoittelemalla. Mikäli finnit eivät ole valloittaneet koko kasvojasi, paikallisesti käytettävät hoitotuotteet auttavat satunnaisiin ongelmiin.

Teksti: Johanna Puustinen

X