Kauneus

Julkkisnaiset paljastavat suosikkinsa kosmetiikkatuotteista – nämä kulkevat aina matkoilla mukana

Teksti:
Anna.fi

Ella Kanninen, Johanna Oras ja Leena Sarvi matkustavat jatkuvasti – ja silti he näyttävät aina huolitelluilta ja tyylikkäiltä. Miten he sen tekevät? Naiset paljastavat matkalaukkunsa luottokosmetiikkatuotteet.

Valokynällä väsymys pois

Ella Kanninen

Toimittaja Ella Kanninen, 39, matkustaa kuukausittain Italiasta Suomeen töidensä vuoksi. Useimmiten hän valitsee joko aamun ensimmäisen tai illan viimeisen lennon Helsinkiin.

– Matkustan epäinhimillisiin aikoihin. Jos otan aikaisen lennon, minun pitää olla kentällä jo ennen viittä. Myöhäisin lento on puolestaan Helsingissä varttia vaille kaksi yöllä.

– Vaikka meikkaan hirveän vähän, lentomatkoilla minulla on mukana valokynä. Sillä saan väsymyksen merkit pois kasvoilta. Se on minun oma taikasauvani, Ella sanoo.

Lennon aikana iho kuivuu helposti. Sen vuoksi Ellan käsilaukusta löytyvät Elizabeth Ardenin Eight Hour -huulivoide ja Jane Iredalen kosteussuihke kasvoille sekä käsivoide.

– Tällä hetkellä minulla on käytössä The Body Shopin mantelikäsivoide. Minulle on tärkeää, että kosmetiikkaa ei ole testattu eläimillä.

Päivittäisessä käytössä minulla on italialaisen Bottega Verden tuotteet, Ella kertoo.

Ellan matkavarustukseen kuuluvat aina korvatulpat, koska hän on huono nukkumaan. Pitkille lennoille hän pakkaa mukaan myös tukisukat.
 

Silottava suihke pelastaa

Johanna Oras

Taidemaalari Johanna Oras, 44, matkustaa vähintään kerran kuussa työnsä vuoksi.

– Edellisenä päivänä syön kevyesti, ettei matkalla tule raskas ja turvonnut olo. Ennen lentoa levitän hyvän kosteusvoiteen kasvoille, jotta iho ei kuivu, Johanna kertoo.

Reissussa hän hyödyntää näytepakkaukset. Muut tuotteet hän pakkaa pieniin purkkeihin.

– Viimeksi kokeilin Lumenen C-vitamiinisarjan yövoidetta, joka on jo valmiiksi pakattu minipurkkiin, Johanna kertoo.

Matkoilla Johannan luottotuote on Givenchyn Radically No Surgetics Age Defying & Perfecting -meikkivoide.

– Se pitää meikin aina kunnossa.

Kun Johanna haluaa kasvoille lisää hehkua, hän pakkaa mukaan Glamglow-naamion, joka puhdistaa ja heleyttää ihoa. Hiusten hoidossa Johanna luottaa Moroccan Oilin Frizz Control -suihkeeseen.

– Jos hotellin sampoo ei ole kovin laadukasta, hiukseni jäävät usein pörröisiksi. Silloin silottava Frizz Control -suihke pelastaa.

Jos matkalla on juhlatilaisuus, Johanna tekee sinne helpon kiharakampauksen.

– Laitan hiuksiini ensin kiharat lämpörullilla. Sen jälkeen kiedon hiukset kiinni nutturalle. Kun nutturan avaa, kiharat ovat kuin juuri laitetut, Johanna kertoo.

Pitkien hiusten pikakohotus

Leena Sarvi

Leena Sarvi, 53, matkustaa viikoittain eri puolille Suomea näytösjuontajan, muoti- ja tyylikonsultin sekä kouluttajan töidensä vuoksi. Leena pakkaa ammattilaisen ottein. Hänellä on kosmetiikkatuotteet valmiiksi pakattuna läpinäkyvissä pusseissa eri pituisia matkoja varten.

– Lentokoneeseen varaan käden ulottuville Vyonin kosteuttavan seerumin, joka on pienessä pipettipullossa. Matkavarustukseeni kuuluu myös Vyonin vaahtoava puhdistusgeeli, jota käytän yhdessä 16-vuotiaan tyttäreni kanssa. Kasvoveteni on Biothermin Biosource, joka sopii iholleni, Leena kertoo.

Jos matkan aikana on pestävä hiukset, Leena ottaa mukaan oman sampoon ja hoitoaineen sekä tyvikohottajan.

– Kesällä otan käyttööni Goldwellin aurinkosuojan sisältävän sampoon ja hoitoaineen. Ne saa kätevästi matkapakkauksinakin.

Kun latistuneisiin hiuksiin pitää saada uutta puhtia, Leena käyttää joko KMS Californian kuivasampoota tai tyvikohottajaa.

– Suihkutan tyvikohottajaa kosteisiin hiuksiin ja haron viisipiikkisellä kammalla. Sillä saa ryhtiä pitkiinkin hiuksiin.

Leenan käsilaukusta löytyy aina myös pinsetit, joilla voi heti poistaa väärässä paikassa sojottavat karvat. Siistit kulmakarvat ovat osa huoliteltua olemusta.

Anna 23/2014

Teksti: Oili Urmas
Kuvat: Tommi Tuomi ja valmistajat

X