Valitse itseruskettava kasvoille näin.
Kasvoille tarkoitetut itseruskettavat voi yleensä levittää myös käsin.
Kauneus

Levitä itseruskettava kasvoille rauhassa ennen meikkaamista – asiantuntijan 3 vinkkiä itseruskettavan käyttöön kasvoilla

Miten itseruskettava levitetään kasvoille oikein? Entä mitä pitää muistaa korvista ja itseruskettavasta? Kysyimme asiantuntijalta, miten itseruskettavan kasvoille levityksessä onnistuu parhaiten.
Teksti: Janna Nousiainen Kuvat: iStock

Itseruskettavat tarjoavat auringonottoa turvallisemman tavan saada päivettyneen näköinen iho. Itseruskettavaa kasvoille levitettäessä tulee kiinnittää hieman eri asioihin huomiota kuin silloin, kun itseruskettavaa levitetään muulle vartalolle. Miten itseruskettava kasvoille kannattaisi sitten levittää?

Kuten vartalon, myös kasvojen iho kannattaa valmistella oikein ennen itseruskettavan levitystä. Hyvä muistisääntö on, että iho tulee sekä kuoria että kosteuttaa hyvin jo edellisenä päivänä. Väri voi tarttua kuiviin kohtiin helpommin, joten kasvojen kuivimmat kohdat kannattaa kosteuttaa erityisen hyvin.

Varaa tarpeeksi aikaa

Itseruskettava levitetään aina puhtaille kasvoille. Kasvoilla voi käyttää samaa itseruskettavaa kuin vartalollakin, jos iho ei ole erityisen herkkä. Herkkäihoisen kannattaa suosia juuri kasvoille tarkoitettuja tuotteita.

Kasvoille tarkoitetut itseruskettavat ovat usein vähän vartalolle tarkoitettuja kevyempiä, joten ne voi levittää myös käsin. Kädet tulee kuitenkin pestä huolella levityksen jälkeen, jotta niihin ei jää epätasainen rusketus. Kasvoille myydään myös omia levittimiä, jos levitystä ei halua tehdä paljain käsin.

Itseruskettavan kannattaa antaa kuivua kokonaan ennen meikkaamista. Suositeltavaa olisi levittää itseruskettava kasvoille jo edellisenä iltana, jolloin se saa kuivua rauhassa.

Nainen puuteroimassa kasvoja. Itseruskettava kasvoille on helppo levittää, jos on tehnyt ihon pohjatyöt hyvin-

Itseruskettavan kannattaa antaa kuivua kunnolla ennen meikkaamista.

Itseruskettava saattaa tukkia kasvojen ihohuokosia, joten ihan kaikkien ihoille se ei välttämättä sovi.

Yksittäiset epäpuhtaudet kasvojen iholla eivät estä sen käyttöä, mutta jos iholla on tulehduksellinen tila, kuten esimerkiksi akne, ei itseruskettavan käyttöä suositella ennen kuin tulehdus on hoidettu.

Itseruskettavan levitys kasvoille – 3 vinkkiä

  • Valitse oikea sävy

Heti aluksi ei välttämättä kannata valita kaikista tumminta sävyä, vaan itseruskettavan levitys kasvoille kannattaa aloittaa vaaleammista sävyistä. Tärkeintä on, että itseruskettavan sävy sopii omalle iholle.

  • Aktiivituotteet

Rusketuksen käytön jälkeen kannattaa välttää kuorivia aineita. Kosteusvoiteeksi kannattaa valita sellainen, joka ei sisällä a-vitamiinia tai muita aktiiviaineita, jotka voivat aiheuttaa rusketuksen haalistumista.

Lue myös: Retinoli on ihonhoidon ihmeaine, josta kaikki puhuvat juuri nyt – lääkäri kertoo, miksi retinolivoide tekee hyvää iholle

  • Vältä yleisimmät virheet

Paras itseruskettava kasvoille on sellainen, joka näyttää luonnolliselta. Siksi kasvojen ulkoreunaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota itseruskettavaa levitettäessä: vaarana nimittäin on, että näkyville jäävät selkeät rajat väristä.

Toinen kriittinen kohta on hiusraja, josta itseruskettava kannattaa häivyttää huolellisesti. Myöskään korvia ei tule unohtaa itseruskettavaa levitettäessä – ne jäävät yllättävän helposti muuta ihoa vaaleammiksi.

Juttua varten on haastateltu Blue Lagoonin SKY-kosmetologi Niina Kortenetta.

X