Kauneus

meikkaavat miehet

Teksti:
Anna.fi

Vihdoinkin tasa-arvoa meikkirintamalla.

Miesten kosmetiikka on ollut muutaman viime vuoden ajan se kosmetiikkabisneksen alue, johon on satsattu eniten odotuksia. Uutta sukupolvea eli parikymppisiä kundeja on kilvan hehkutettu tarkoiksi tukanlaittajiksi ja tuoksufriikeiksi. Miehille on tarjottu kaikki samat kosmetiikkatuotteet kuin naisillekin – tosin eleettömämmissä ja maskuliinisemmissa pakkauksissa.
Vain meikki ei oikein ole istunut miesten naamaan, mutta tänä syksynä sekin asia on korjattu. Ensi-askeleen kohti poikien meikkipussia on ottanut Jean Paul Gaultier, jonka Le Male Tout Beau Tout Propre -meikkisarja lanseerataan marraskuussa Suomessa.
”Kysymys on enemmänkin miesten ”komistustuotteista”, mutta parempaa sanaa kuin meikki ei suomen kielestä löydy, joten käytetään sitten sitä”, Gaultier-tuotepäällikkö Christina Lönnberg toteaa.
Lönnbergin mukaan miesten värikosmetiikan lanseeraaminen on väistämätöntä kehitystä, joka on vain odottanut hetkeään.”Kymmenen vuotta sitten tuotteita ei olisi ostanut kukaan, kymmenen vuoden kuluttua olisi ollut liian myöhäistä.”
”Miehethän värjäävät hiuksiaan, ottavat tatuointeja ja muokkaavat vartaloitaan punttisalilla. Meikkaaminen ei ole läheskään niin radikaalia”, Jean Paul Gaultier on itse todennut.
Meikkaavia poikia varten on kehitetty myös uusi sana: metroseksuaali. Sillä tarkoitetaan hedonistisia miehiä, jotka satsaavat ulkonäköönsä ja pukeutumiseensa jopa paljon enemmän kuin keskivertonaiset. Jenkeissä suunnilleen jokainen bisnesmies käy käsihoidossa (kädet kertovat siitä, miten hoidat itseäsi) ja Suomessakin sinkkumiehet parantavat baarivetovoimaansa ripsien kestovärjäyksellä (”Miten sun ripset voi olla noin pitkät?”).
Gaultier-tuotepäällikkö kuitenkin muistuttaa, etteivät todennäköiset La Male -meikkien ostajat halua näyttää meikatuilta. ”Tavoitteena on terveen ja huolitellun näköinen, miehekäs ja ennen kaikkea komea mies. Se, että bileiden jälkeisenä aamuna saa kasvonsa kauniiksi peitevärillä ja aurinkopuuterilla, ei ole enää vain naisten etuoikeus.”

Teksti: Tytti Kontula/Trendi
Kuva: Jari Kesti

www.trendi.fi

X