Kauneus

Tiedätkö oman ihotyyppisi? Näin opit tunnistamaan sen

Vääränlaiset ihonhoitotuotteet saattavat herkistää tai jopa vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Oman ihotyypin tunnistaminen onkin tärkeää ihon hyvinvoinnin ja oikean hoidon kannalta.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Istock

Ihonhoidon kannalta on tärkeää tunnistaa oma ihotyyppi. Näin ihonhoidosta tulee tehokkaampaa.

Vääränlaiset ihonhoitotuotteet saattavat herkistää tai jopa vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Oman ihotyypin tunnistaminen onkin tärkeää ihon hyvinvoinnin ja oikean hoidon kannalta.

Rasvainen, normaali tai jotain siltä väliltä. Oman ihon kuvailu onnistuu melko helposti tuntuman perusteella, mutta oletko koskaan selvittänyt varsinaista ihotyyppiäsi?

Ihosairaalan kosmetologi Katja Khalifin mukaan oman ihotyypin tunnistaminen on tärkeää ihonhoidon kannalta. Vääränlaiset ihonhoitotuotteet voivat nimittäin herkistää ja jopa tuhota ihon omaa suojaa.

– Puhutaan myös pseudovanhenemisesta eli itse aiheutetusta ihon vanhenemisesta. Sitä aiheuttavat juuri väärien ja liian voimakkaiden ihonhoitotuotteiden käyttäminen, Khalifi kertoo.

Näin tunnistat ihotyyppisi

Khalifin mukaan erilaisia ihotyyppejä on yhteensä neljä. Näihin lukeutuvat rasvainen, kuiva, normaali ja sekaiho.

Varmin tapa saada selville oma ihotyyppi, on antaa ammattilaisen tehdä ihoanalyysi. Analyysi onnistuu kuitenkin myös kotioloissa. Khalifin mukaan tärkeintä on tunnistaa oman ihonsa ominaispiirteet.

  1. Normaali iho. Normaali iho on tasapainoinen ja heleä. Ihohuokoset eivät juurikaan erotu ihosta. Iho on pehmeä ja kostea, eikä siinä ole epäpuhtauksia.
  2. Sekaiho. Sekaihossa epäpuhtauksia tulee usein T-alueelle eli otsaan, nenään ja leukaan.  Sekaiho on joko pintakuiva tai hieman kiiltävän rasvainen.
  3. Rasvainen iho. Rasvainen iho on usein kauttaaltaan rasvainen, kiiltävä ja paksu. Ihohuokoset ovat myös laajentuneet. Epäpuhtauksia esiintyy kaikkialla kasvoissa. Kasvojen ihon väri on eloton.
  4. Kuiva iho. Kuiva iho on usein ohut ja herkkä. Ihotyyppi säilyttää kosteutta heikosti ja iho saattaa kutista ja hilseillä. Ihoon saattaa tulla esimerkiksi ärtyneitä läiskiä. Väriltään kuiva iho voi olla myös eloton.

Näin hoidat ihoasi oman ihotyyppisi mukaan

Khalifin mukaan ihonhoidossa keskitytään ihotyypistä riippuen hieman eri asioihin. Kun oman ihotyypin ongelmakohdat ovat tiedossa, on myös helpompi valita oikea tapa hoitaa ihoa.

Normaali iho

  • Normaalin ihon hoidossa tärkeintä on ihon kosteuttaminen ja puhdistaminen.
  • Ihonhoitotuotteet – myös puhdistustuotteet – saavat olla hieman kosteuttavia, sillä normaali iho voi olla toisinaan myös hieman kuiva.
  • Normaalille iholle sopii hyvin esimerkiksi maitomainen puhdistusaine.

Rasvainen iho

  • Rasvaisen ihon hoitamisessa kaikean a ja o on tasapainottaminen. Siksi ihohuokosia pienentävät ja epäpuhtauksia ehkäisevät kotihoitotuotteet ovat rasvaiselle iholle tärkeitä. Monesti ne vaikuttavat myös ihon sävyyn.
  • Kun rasvainen iho saadaan tasapainotettua, rasvaisuus vähenee ja kosteus lisääntyy.
  • Itse tehdyn ihonhoidon tueksi voi harkita myös ammattilaisen tekemiä ihonpuhdistuksia.

Sekaiho

  • Sekaihossa suositaan erilaisia ihonhoitotuotteita ja niitä käytetään paikallisesti.
  • Tehokkain tapa hoitaa sekaihoa on puhdistaa rasvainen T-alue tasapainottavilla tuotteilla.
  • Poskien alueelle voidaan taas käyttää normaalille iholle tarkoitettuja puhdistusaineita.

Kuiva iho

  • Kuivassa ihossa tärkeintä on ihon suojaus, kosteuttaminen ja palauttaminen.
  • Kuiva iho on usein herkkä ja tarvitsee paljon ravinteita.
  • Kuivalle iholle kannattaa valita täyteläisimpiä ja tuhdimpia ihonhoitotuotteita.
kosmetologi
Oma ihotyyppi vaikuttaa siihen, miten ihoa kannattaa hoitaa.

Ihotyyppiin vaikuttavat myös vuodenajat, elämäntilanne ja ikä

Ihotyypin lisäksi ihon kuntoon vaikuttavat myös lukuisat muut tekijät. Khalifin mukaan eräs näistä on ikääntyminen.

– Ihon ikääntyessä elastiini ja kollageeni vähenevät ja iho alkaa automaattisesti ohentua. Ihoon tulee vanhenemisen merkkejä: ihoon kosteus vähenee, tulee ryppyjä ja juonteita sekä maksaläiskiä.

Iho voi reagoida kosmetologin mukaan myös muuttuviin elämäntilanteisiin.

– Ihotyyppi voi olla sellainen, että ihoon ilmestyy näppyjä aina tiettynä aikana kuukaudesta. Esimerkiksi nuorella ihmisellä ihon kunto voi olla kesän aikana erittäin hyvä, mutta syksyn myötä stressaava elämäntilanne voi aiheuttaa ihoon näppylöitä tai vaikkapa kuivuutta.

Khalifi muistuttaa kiinnittämään huomiota myös vaihtuviin vuodenaikoihin. Esimerkiksi talvipakkaset kuivattavat ihoa herkästi, jolloin ihonhoitorutiinin kannattaa lisätä kosteuttavia tuotteita.

– Kesäisin iho on ihotyypistä riippumatta suojattava auringonvalolta.

Lue myös:

Retinoli on ihonhoidon ihmeaine, josta kaikki puhuvat juuri nyt – lääkäri kertoo, miksi retinolivoide tekee hyvää iholle

Kaapit täynnä purnukoita? Farmaseutin mukaan jo kahdella ihonhoitotuotteella pääsee pitkälle – näitä ihosi oikeasti tarvitsee

Näin opit K-beautyn salat! Pieni K-beauty -opas aloittelijoille – 10 ihonhoitorutiinia

X