Kauneus

Näin palautat heleyden iholle

Teksti:
Anna.fi

Onko ihosi muuttunut iän myötä harmaan elottomaksi? Kelloa ei voi pysäyttää, mutta aikuinenkin iho voi hehkua elinvoimaisena.

Näin palautat heleyden iholle

Aikuisen naisen kasvot ovat upeat pienine naururyppyineen, mutta iän karttuessa ihoon kertyy myös vähemmän karismaattisia jälkiä. Niitä ei voi nollata, mutta aina voi yrittää lieventää.

Bongaa ikäviholliset

Tupakointi on tehokkain konstiharmaannuttaa ja veltostuttaa kasvonsa.

”Tupakointi heikentää ihon sidekudosta. Tällöin iho rypistyy ja vanhenee ennen aikojaan”, toteaa plastiikkakirurgi Eeva Siitari, joka työskentelee Eiran Sairaalassa ja AAVAssa.

Myös nikotiinikorvaushoidot aiheuttavat hipiälle haittaa.

”Nikotiini supistaa pintaverisuonia, jolloin ihosta tulee harmahtava ja kalpea.”

Vaikka ihosi harmaantuminen on vain merkki siitä, mitä elimistössäsi muuten tapahtuu, hyödynnä turhamaisuuttasi. Jos harmaa yleisilme kannustaa sinua lopettamaan, tumppaa jo tänään.

Toinen arkkivihollinen on aurinko. Iholla on muisti, josta 1980-luvun foliokaulusvinkit eivät häivy. Valitse kalpeuden uhallakin korkea suojakerroin, kuten 30 tai 50, ja loihdi kasvoillesi kesän väri itseruskettavalla. Muista suojata ihosi myös kaupungilla. Kotimainen paahde ei ehkä polta ihoasi, mutta vanhentaa takuuvarmasti.

Vinkki: Älä edes mieti solariumia ihoasi vaurioittavien UV-säteiden vuoksi.

”Solarium tuottaa 5−10-kertaisen määrän UVA-säteilyäpohjoismaiseen aurinkoon verrattuna.”

Kosteuta kunnolla

Kuivuus piirtää uurteet esiin. Pikkuryppyjen estämiseksi on hyvä käyttää säännöllisesti kosteuttavaa voidetta.

Syvät rypyt, jotka helpostisaavat ilmeen alakuloisen näköiseksi, voivat vaatia järeämpiä aseita.

”Hyaluronihappoa sisältävät voiteet sitovat iholle kosteutta, jolloin ne lisäävät hiukan ihon täyteläisyyttä”, Siitari vinkkaa.

Myös lääkäri voi lisätä sitä ihoon pistämällä, jos kotikonstit eivät tunnu Pikku Myy – otsaryppyihin tepsivän.

”Kohottava vaikutus näkyy heti ja kestää 6− 12 kuukautta.”

Vinkki: Muista viikoittainen kuorinta, sillä jos ihon pinnassa on kuolleiden ihosolujen korppukerros, kosteusvoide ei imeydy. Aikuiselle kemialliset entsyymikuorinnat ovat hellävaraisimpia. Jos hinkkaat kasvojasi karkeilla rakeilla, saat pintaverisuonet hehkumaan.

Näin palautat heleyden iholle

Vaalenna läiskät

Hormonaaliset muutokset pukkaavat pigmenttiläiskiä naisten ihoon auringossa oleskelun myötä.

”Kotihoito kannattaa aloittaa voiteilla ja seerumeilla heti, kun huomaat pigmenttimuutoksia. Lisäksi on hyvä tehdä kevyitä kuorintoja. Jos niistä ei ole apua parissa kuukaudessa, tarvitaan tehokkaampia hoitoja”, Eeva Siitari neuvoo.

Vinkki: Voit esimerkiksi hakea ihotautilääkäriltä reseptin voimakkaammasta A-vitamiinivoiteesta. Mitä pitempään läiskät ovat kasvossasi olleet, sitä sitkeämmin ne pitävät pintansa.

Remppaa ruokavalio

Kauneus lähtee sisältä, ei vain iholle sivellyistä voiteista. Erityisen tärkeitä ovat antioksidantit, jotka nopeuttavat ihon uudistumista ja auringon aiheuttamien valovaurioiden korjautumista. Antioksidantteja saat syömällä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.

Nyrkkisääntö on, että mitä vahvemman vihreä vihannes, sitä enemmän hyvää tekeviä antioksidantteja. Parsakaali, pinaatti ja sushirullien ympärille kääritty norilevä ovat sarjansa aatelisia.
Myös proteiinit ovat tärkeitä.

Etenkin kasvisruokailija voi kohentaa tilannetta lisäravinteilla.

”Luontaistuotekaupoissa myydään kollageenijauheita ja -kapseleita, jotka tuovat kehoon ja iholle lisää proteiineja. Kollageenin väheneminen lisääntyy vaihdevuosien aikaan. Tällöin on myös jo ilmaantunut valovaurioista johtuvaa kollageenin heikkenemistä”, Siitari huomauttaa.

Vinkki: Mustikkasmoothie aamupalaksi? Pinaattikeittoa lounaaksi? Toimii!

Teksti: Mirva Saukkola
Kuvat: Colourbox

Kotilääkäri 6/2014

X