Kauneus

Peruukkipetkutus: Kun blondista tuli brunette

Teksti: Anna.fi

Kolme ennakkoluulotonta elliä vieraili H. Kuokkasen peruukkiliikkeessä kuulemassa peruukeista ja lainaamassa kukin itselleen peruukin – kaukan omasta hiusväristä. Mitä blondi tykkäsi tummista hiuksista?

Peruukkipetkutuksessa blondista tehtiin tumma, toisesta vaaleaveriköistä punapää ja tummahiuksisen päähän sovitettiin vaalea peruukki. Sitten menoksi ja testaamaan, miten tutut ja tuntemattomat suhtautuvat värinvaihtoon.

Koetus 1: Huono idea

Peruukkien sovittaminen oli hassua puuhaa. Monen peruukin kohdalla saimme koko porukka hyvät naurut. Pitkän, paksun tukan sullominen peruukin alle tuotti hieman vaikeuksia. Yllättävän hyvin sen kuitenkin sai kiedottua pinnien avulla ja peruukki istui kiinteästi päähän. Pään muoto asettaa myös omat vaatimuksensa peruukin valinnassa. Minun päässäni suurin osa näytti linnunperältä ja ”immokuutsalta”.

Päädyin tummaan, hyvin pitkätukkaiseen malliin. Heti, kun peruukki oli asetettu kunnolla päähän, alkoi oma olo tuntua hyvin oudolta. Peilikuva näytti kovin vieraalta ja vähän ahdistavaltakin. Kadulla kävellessä tuntui kuin olisin drag queen.

Sepitin mielestäni aukottoman kehystarinan miehelleni puhelimessa pilalla menneistä hiuksista mutta hiukset nähtyään mies tokaisi, että menit sitten peruukin laittamaan.

Lasten huijaaminen tuntui vähän keljulta. Viisivuotias tyttäreni totesi, että ”Mamma, tää ei ole kyllä yhtään hyvä juttu” ja kaksosveli sanoi itkua tuhertaen ”Eikä! Ei ole kyllä yhtään hyvä.”

Kun koppasin mustan tukan pois, lasten mieli huojentui silminnähden. Tytär ihmetteli pitkin iltaa, miksi olen laittanut peruukin eikä tahtonut millään käsittää, että kokemuksesta kirjoitetaan juttu. Viisivuotiaan käsityskyky ei ihan tunnu riittävän moiseen.

Koetus 2: Elämäni salaisena agenttina

Toisen päivän aamuna otin harjan käteen ja harjasin tukan kauttaaltaan. Harjaussession jälkeen tukka asettui jotenkin luonnollisemmin. Laitoin kulmiin hieman lisäväriä ja muutenkin tummensin silmämeikkiä. Näillä pienillä mukautuksilla tumma väri tuntui jo istuvan paremmin.

Työkavereista ne, jotka eivät tunne minua niin hyvin, huomasivat peruukin useammin. Ja päinvastoin. Työpäivä alkoi palaverilla, jossa oli useita osanottajia. Palaverin alku meni taivastellessa muuttunutta ulkonäköäni. Paljon sitä kommentoitiin ja paljon jäi varmasti ääneen kommentoimattakin.

– ”Mitä ihmettä sulle on tapahtunut?” (läheinen työkaveri, nainen)
– ”Hävisitkö pokerissa vai mikä tämä värjäysjuttu oikein on?” (läheinen työkaveri, mies)
– Täydellinen hiljaisuus ja outo lasittunut katse (etäinen työkaveri, mies)
– ”Miksi värjäsit tummaksi?” (työkaveri)
– ”Kuka on tuo uusi työtekijä?” (työkaveri kysyy toiselta työkaverilta kuiskaten minun läsnä ollessani)
– ”Sun lapset ei kyllä tunne sua, muista ottaa videolle reaktiot!” (työkaveri, mies)
– ”Sä näytät joltakin… öö… Mega-Paulalta!” (työkaveri, nainen)
– ”Nyt kun tarkemmin katsoo, niin kyllä tuo uusi tukka näyttää tosi seksyltä” (miespuolinen työkaveri tarkentaa näkemystään palaverin tuoksinassa)

Oli kauhistuttavaa huomata, että näistä peruukkileikeistähän voisi oikein innostua. Tosin saattaisin valita seuraavaan sessioon vähän vähemmän dramaattisen vaihtoehdon.

Koetus 3: ”Buaahhh!!”

Hyvä ystäväni tuli kylään, ja kun avasin oven tumman puhuvassa lookissani, hän räjähti raikuvaan nauruun. Näin melkein pikkukielen. Tämä _hyvä ystäväni_ ei saanut hysteeriseltä nauramiseltaan sanottua yhtään mitään.

Remakan hohotuksen tauottua hän kysyi, olenko alkanut käyttää huumausaineita vai hävinnyt jonkin vedon. Kerrottuani, että kyse ei ole kummastakaan vaan vaihtelun tarpeesta, ystäväni totesi olevansa huolissaan henkisestä tasapainostani. Naurun pidättely näytti tuottavan edelleen vaikeuksia.

Hetken päästä repäisin tummanpuhuvat suortuvat päästäni. ”Haa, peruukki!” huudahti ystäväni. Älä! Hänen piti myös päästä kokeilemaan ja totesin, että hänen päänsä näyttää harvinaisen suurelta peruukkipäisenä ja pistin rankat vastanaurut. Tämän täytyy olla tosiystävyyttä.

Koetus 4: Nyt hämmennetään naapurisoppaa

Naapurin mies näkee, kun ajan tummapäisenä autolla pihaan ja kipitän kotiovelle. Hän ei huutele moita eikä heitä. Hän on sen verran etäällä, että ei näe kasvojani tarkasti. Tunnin päästä samainen mies tekee jotain hyvin hyvin tärkeää puutarhanhoidollista asiaa paikassa, josta näkee meidän terassille.

Menen omassa tukassani istumaan terassille. Naapurin mies katsoo ihmeissään, muttei huikkaa mitään. En huikkaa minäkään, mutta luultavasti naapurin iltapalapöydässä on kerrankin ”asiaa”.

Päivä 5: Oikeasti kampaajalle

Taitan peruukin kauniisti muovipussiin ja sanon hyvästit tuolle jo tutuksi käyneelle pörröpäälle. Omat hiukseni ovat kesän runtelemassa peruskunnossa. Juurikasvu rehottaa ja latvat ovat kuin tasoristeykset. Kun istun kampaajan tuoliin ja kampaaja laittaa foliopaketin foliopaketin jälkeen päähäni, tiedän, että olen tullut kotiin.

Minä olen vaaleatukkainen ja sellaisena pysyn. Ehkä piirteeni ovat sellaiset, että ne eivät salli väri-iloittelua tai sitten se on rajoittunut persoonani, joka on kaavoihin kangistunut. Kokeilu oli kuitenkin perin antoisa, niin omien reaktioiden suhteen kuin muiden reaktioiden ja kommenttien osalta.

X