Kauneus

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla

Teksti:
Anna.fi

Rosacea eli ruusufinni on useimmiten naisilla esiintyvä ihotulehdus, joka puhkeaa tyypillisesti 30-60 ikävuoden tienoilla. Oireina ovat ihon punoitus otsan, nenän, poskien ja leuan alueella, johon puhkeaa märkäpäitä ja pieniä näppyjä. Samaan aikaan iho on kuitenkin pintakuiva ja herkkä. Kasvoilla voi tuntua myös kuumotusta, jota pahentavat voimakas aurinko, mausteinen ruoka, alkoholi, hikoilu sekä voimakas stressi.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla

Rosacean syitä ei varsinaisesti tunneta, mutta se puhkeaa tyypillisesti pitkään jatkuneen stressin tai henkisen paineen seurauksena ja puhkeamisella on myös yhteys suoliston kuntoon ja immuniteettiin. Pitkään jatkunut stressi vaikuttaa hormonitoimintaan, suoliston hyvinvointiin sekä alentaa immuniteettia, joten rosacean taustalla olevat syyt ovat usein kokonaisvaltaisia ja sairautta tulisikin hoitaa kaikilla tasoilla: sisäisesti, ulkoisesti ja henkisesti.

Rosacea puhkeaa useimmiten naisille, jotka elävät ruuhkavuosia kuormittavan työn ja perhe-elämän kanssa. Tämän vuoksi olisi ensiarvoisen tärkeää muistaa itsensä hoitaminen, riittävän levon saanti, liikunta, terveellinen ja ravitseva ruokavalio ja ihon ulkoinen hoito jo ennaltaehkäisevänä hoitona – myös lukuisille muillekin sairauksille kuin pelkästään rosacealle.

Rosacea-ihon hoito

Ihon ulkoisella hoitamisella pyritään kosteuttamaan, rauhoittamaan ja viilentämään rosacea-ihoa. Hoidolla vahvistetaan ja tasapainotetaan ihon pinnalla olevaa suojakelmua eli hydrolipidikalvoa, josta voit lukea lisää tästä artikkelista. Jotta suojakelmua ei vahingoitettaisi, rosacea-ihoa ei saa pestä liian voimakkailla ja vahvasti emäksisillä pesuaineilla, kuten saippualla tai suolalla. Oikeanlainen puhdistusaine, kosteuttava kasvovesi ja rauhoittava seerumi sekä kosteusvoide ovat avaintuotteet rosacean hoidossa.

Kasvot pestään iltaisin hyvin miedolla puhdistusgeelillä tai misellivedellä ja lempeällä luonnonsienellä, jonka jälkeen iholle taputellaan reilusti kosteuttavaa kasvovettä. Sitten kasvoille levitetään viilentävä, punoitusta rauhoittava ja kosteuttava seerumi ja lopuksi kosteusemulsio, joka sisältää runsaasti kosteutta, mutta vain vähän rasvaa. Kahdesta kolmeen kertaan viikossa hoitoa voi tehostaa viilentävällä ja punoitusta vähentävällä naamiolla, mutta ihoa ei saa kuoria mekaanisesti eikä märkäpäitä puristella.

Aamuisin kasvoja ei pestä lainkaan puhdistusaineella, vaan ne pyyhitään kevyesti kasvovedellä tai misellivedellä, jonka jälkeen iholle levitetään seerumi ja kosteuttava fluidi. Rosacea-iho on erittäin tärkeä suojata auringolta fysikaalisella aurinkosuojalla, tähän paras tuote on esimerkiksi aurinkosuojakertoimen sisältävä BB-voide luonnonkosmetiikasta.

Rosacean hoitoon sopivat ihonhoitotuotteet

Puhdistus

Iroisie Hellävarainen meikinpoistoaine kasvoille ja silmämeikille

Miselligeeli, joka pesee ihon hyvin hellävaraisesti säilyttäen ihon oman suojakelmun pH:n tasapainossa.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla
Absolution L’Eau Soir et Matin

Misellivesi, joka poistaa kevyen meikin ja epäpuhtaudet iholta hellävaraisesti samalla kosteuttaen ihoa. Kannattaa käyttää yhdessä konjakkisienen kanssa, joka tehostaa puhdistusta, mutta ei rasita ihoa mekaanisesti.

Absolution L’Eponge Konjak

Konjak-kasvista valmistettu 100 % luonnonsieni, joka sopii herkimmällekin sekä ohuelle iholle puhdistukseen aiheuttamatta ärsytystä. Kuorii ihoa hyvin kevyesti, mutta ei silti rasita ihoa mekaanisesti. Kannattaa käyttää yhdessä miselliveden tai puhdistusaineen kanssa.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla

Kasvovesi

Iroisie Kasvovesi

Erittäin kosteuttava alkoholiton kasvovesi, joka sopii hyvin herkälle iholle vahvistamaan ja tasapainottamaan ihon omaa suojakelmua.

Suki Concentrated Clarifying Toner

Tasapainottava kasvovesi, joka laskee punoitusta ja rauhoittaa tulehdusta.

Naamio

Iroisie Instant Beauty Fresh Mask

Viilentävä ja rauhoittava geelinaamio, joka kirkastaa ihon väriä ja laskee punoitusta.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla
Absolution Le Soin Purifiant

Viilentävä naamio, joka puhdistaa iholta epäpuhtauksia kuivattamatta ihoa.

Suki Transformative Purifying Masque

Puhdistava naamio, joka rauhoittaa tulehdusta ja punoitusta. Sopii rosacealle, jossa on märkäpäitä.

Suki Intensive Nourishing Masque

Kirkastaa ja vaalentaa ihon väriä sekä punoitusta ja tekee ihon pinnasta sileän ja pehmeän.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla

Seerumi

Absolution La Solution Energie

Rauhoittava seerumi, joka antaa iholle suojaa sisäisiä ja ulkoisia stressitekijöitä vastaan. Laskee tehokkaasti punoitusta.

Suki Bio-Brightening Face Serum

Ihon punaisuutta, arpia ja näppylöitä vähentävä seerumi.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla
Juice Beauty Soothing Serum

Tehokkaasti ihoa rauhoittava seerumi, joka vähentää punoitusta ja kuumottavaa tunnetta iholla. Viinirypälemehu sisältää luonnollisia hedelmähappoja, jotka kuorivat ihoa erittäin kevyesti ja hellävaraisesti tasoittaen samalla ihon pintaa ja kirkastaen sen väriä.

Kosteusvoide

Suki Intensive Nourishing Cream

Kevyt kosteusemulsio, joka ravitsee ja vahvistaa ihoa, mutta ei tuki huokosia.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla
Iroisie Soin Botanique Lissant

Ohut rasvaton kosteusvoide, joka imeytyy nopeasti, rauhoittaa kuumotusta ja punoitusta eikä tuki ihohuokosia.

Pai Chamomille & Rosehip Sensitive Skin Cream

Herkän ihon kosteusvoide, joka rauhoittaa ja korjaa ihoa.

Suojaava meikkipohja

Suki Tinted Moisturizer

Sävyttävä kosteusemulsio, joka sisältää fysikaalisen aurinkosuojakertoimen 15. Tasoittaa kevyesti ihon väriä ja punaisuutta ja häivyttää pieniä ihovirheitä.

Rosacean eli ruusufinnin hoito luonnonkosmetiikalla
Iroisie Soin Parfait BB Cream

Fysikaalisen aurinkosuojakertoimen 25 sisältävä BB-voide, joka suojaa ja hoitaa ihoa. Peittää hyvin punoitusta ja peittävyyttä on helppo säädellä itse.

Lue myös:

Luonnonkosmetiikan ABC ja sen hyödyt ihonhoidossa
Ihon puhdistus – Esittelyssä luonnonkosmetiikan tähtituotteet
Täydellinen meikkipohja luonnonkosmetiikalla

Edullisten luonnonkosmetiikkatuotteiden helmet

Atooppisen ihon hoito luonnonkosmetiikalla

Epäpuhtaan ja hormonaalisesti oikuttelevan ihon hoito luonnonkosmetiikalla
Superfoodit hidastavat kehon hapettumista

X