Kauneus

Selitys hiusongelmiin: kehon hiljainen tulehdus?

Hiukset reagoivat moniin asioihin. Stressi ja jopa taloushuolet ja perheongelmat vaikuttavat kutrien kuntoon. Hiustutkija kertoo, miten hiusten hyvinvointia voi parantaa omilla valinnoillaan.
Teksti: Johanna Jantunen Kuvat: 123RF

Ovatko hiuksesi kuivat tai rasvaiset? Kutiseeko päänahkasi, onko päässäsi finnejä tai ovatko hiuksesi yhtäkkiä harventuneet? Et ole yksin. Moni suomalainen kärsii hiusongelmista.

– Ongelmien kirjo on äärettömän laaja. Erilaisia hiusongelmia on satoja, hiustutkija Annikki Hagros-Koski HiusAkatemiasta kertoo.

Aina kyse ei ole dramaattisista muutoksista. Myös hiusten elottomuus, kiillottomuus ja veltostuminen ovat merkkejä siitä, että hiukset eivät voi hyvin.

– Jos kampauksesi ei pysy kasassa, vaikka kuinka olisit föönannut ja laittanut, jotain voi olla pielessä.

Mutta mikä saa hiukset voimaan huonosti?

Tulehdus ja stressi aiheuttavat ongelmia

Annikki Hagros-Kosken mukaan hiusongelmien taustalla on kaksi merkittävää tekijää: tulehdus ja stressi.

– Jos sinulla on minkäänlaisia hiusongelmia, päänahkasi on varmasti tulehtunut. Lääkärit puhuvat kehon hiljaisesta tulehduksesta, inflammaatiosta, joka näkyy aina päänahassa.

Myös yleinen maailmantilanne, taloushuolet ja perheongelmat heijastuvat hiuksiin.

– Hiukset reagoivat aina stressiin. Stressi haittaa hiuksen kasvua ja voi jopa murtaa sen poikki. Hiusta kiertää sidekudos, joka on täynnä hermoja. Stressin aikana kudos supistuu tiukasti hiusjuuren ympärille. Lisäksi stressi heikentää vastustuskykyä, jolloin on suurempi riski kärsiä tulehdusreaktioista.

Stressiä voi vähentää esimerkiksi levolla ja kävelylenkeillä, mutta mitä muuta hiusten hyväksi on tehtävissä?

Ruokavalio, shampoo ja kuumuus vaikuttavat hiusten kuntoon

Hiusongelmien hoitoon ei ole olemassa yhtä ihmelääkettä, koska ongelmat ovat usein monen tekijän summa. Hiusten hyvinvointiin voi kuitenkin vaikuttaa omilla valinnoillaan.

Jos hiuksesi voivat huonosti, ota talteen Annikki Hagros-Kosken neuvot.

Lue myös: 5 vinkkiä: Näin kasvatat pitkät hiukset

1. Syö terveellistä ruokaa

Hiukset ovat ravinnonjakeluketjun ääripäässä. Tärkeimmät elimet nappaavat ruoan ravinteet ensimmäisenä, joten hiusten täytyy tyytyä siihen, mitä jää jäljelle.

Siksi huono ruokavalio näkyy hiuksissa helposti.

– Hiusten kasvualustana toimii koko keho. Mitä laitat suustasi alas, tulee päästäsi ylös.

Hagros-Koski suosittelee syömään mahdollisimman paljon kasviksia ja marjoja, ja mieluiten luomuna, jotta elimistö välttyy torjunta-aineilta.

– Lisäksi kananmunat ovat hyvää ravintoa keholle ja hiuksille.

Lue myös: Etkö sinäkään syö riittävästi kasviksia? Näin muutat ruokavaliosi terveellisemmäksi

2. Juo paljon vettä

Riittämätön vedenjuonti näkyy hiuksissa, sillä hiukset tarvitsevat nestettä. Jos et tunne koskaan janoa, hälytyskellojen pitäisi soida.

– Janon tunteen puuttuminen on merkki siitä, että solutasolla ollaan kuivuttu, Hagros-Koski sanoo.

Tällöin ihminen on kuiva kuin pesusieni, eikä vesi edes heti imeydy, kun vedenjuonnin aloittaa.

– Vesi tulee aluksi vain läpi, mutta pitää vain sinnitellä ja juosta vessassa. Lopulta vettä alkaa jäädä elimistöönkin.

Lue myös: Fitness-tähti Mari Valosaari: Näin kiihdytät aineenvaihduntaa – 5 vinkkiä

3. Pese hiuksia harvemmin

Annikki Hagros-Kosken mukaan suomalaiset pesevät hiuksiaan liian usein. 3–4 päivän välein riittäisi.

– Päänahassa elää normaali bakteerikanta, samalla tavalla kuin suolistossakin. Iho ei voi hyvin, jos bakteerikanta tuhotaan, ja se on helppo tuhota liiallisella pesulla.

Bakteerikanta tarvitsee elääkseen ravintoa eli hikeä ja talia, jotka muodostavat myös ihoa suojaavan happovaipan.

– Sampoissa on säilöntäaineita, jotka estävät bakteerikasvustoa. Totta kai bakteerit kuolevat, kun sampoota käytetään päivittäin. Päänahkaa pitäisi hoitaa hellästi ja käyttää mieluiten sellaista sampoota, jossa ei ole säilöntäaineita.

4. Lisää ruokavalioosi terveellistä rasvaa

Hiukset tarvitsevat omega-3-rasvahappoja, joita saa esimeriksi kalasta, kalaöljykapseleista ja kasviöljyistä.

– Suomalaisista öljyistä paras on camelinaöljy, sillä siinä on paljon omega-3:sta. Camelinaöljy voittaa oliiviöljyn ja rypsiöljyn.

Lue myös: Omega-3 on tie kauneuteen ja terveyteen – Mutta mistä sitä saa?

5. Suojaa hiukset kuumuudelta

Sauna, aurinko ja hiustenkuivaaja aiheuttavat hiuksille tuhoja, jos niiltä ei suojaudu. Korkea lämpötila tuhoaa päänahan bakteereja, ja hiusten sisältämä vesi ja rasva haihtuvat ja palavat kuumuudessa. Seurauksena ovat hauraat ja katkeilevat hiukset.

– Jos aurinko on vaalentanut hiukset, hiuksiin on jo tullut vaurio.

Myös kaksihaaraiset kertovat hiusten kuivumisesta. Hius koostuu monista säikeistä, ja ilman rasvaa ja vettä säikeet eivät pysy kasassa.

Ota siis hatut, huivit ja lämpösuojasuihkeet käyttöön!

Lue myös: Suojaa hiukset auringolta – Näin korjaat kesän aiheuttamat vauriot

6. Puutu suolisto-ongelmiin

Erilaiset suolistosairaudet ja vatsan toimintahäiriöt vaikuttavat hiuksiin yksiselitteisesti.

– Jos ruoka ei sula tai imeydy, keho ei saa ravinteita ja hiukset jäävät nälkäisiksi.

7. Harkitse maidon käyttöä

Hagros-Koski nostaa esiin Uppsalan yliopistossa vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan maito lisää tulehdusta kehossa. Maidon juonti voi myös olla yhteydessä hiustenlähtöön.

– Suomessa käytetään liian paljon maitotuotteita. Maidon on todettu aiheuttavan hiussolujen kehityshäiriötä, josta seuraa hiustenlähtöä.

Hapanmaitotuotteita voi kuitenkin käyttää, jos ne vain itselle sopivat. Esimerkiksi jogurtilla ja viilillä ei todennäköisesti ole hiusten kannalta negatiivisia vaikutuksia.

8. Tarkista D-vitamiinin ja magnesiumin saantisi

D-vitamiinin puute haurastuttaa hiuksia.

– D-vitamiinin vajaus on suomalaisilla hirveän yleistä, eivätkä viranomaissuositukset mielestäni riitä alkuunkaan. Esimerkiksi Keski-Euroopassa suositukset ovat huomattavasti korkeammat kuin Suomessa.

Toinen hiuksille tärkeä ravintotekijä on kivennäisaine magnesium.

– Magnesiumia ei saada riittävästi suomalaisesta ravinnosta, joten suosittelen magnesiumlisää.

Lue myös: Asiantuntijatkin ovat eri mieltä. Paljonko D-vitamiinia pitää syödä?

9. Käänny hiustutkijan puoleen

Yhteen aikaan hiustenlähtöön ostettiin piitä, sitten Q10-kapseleita. Nyt moni vannoo biotiiniin nimeen. Annikki Hagros-Kosken mukaan oma tohtorointi ei kuitenkaan kannata.

– Kuurien seuraukset voivat olla huonoja, sillä ne voivat aiheuttaa kehoon epätasapainoa. Jos kärsit hiustenlähdöstä, hae mieluummin apua ammattilaisilta.

X