Kauneus

Solarium, spray-rusketus vai molemmat?

Teksti:
Anna.fi

Kevätaurinko paljastaa talven kurmoottamat jäsenet. Moni haikailee edes pienen päivetyksen perään, sillä pidetäänhän rusketusta hyvän kunnon, vetovoiman ja terveyden symbolina. Valolla on myös paljon hyviä, terveyteen positiivisesti vaikuttavia ominaisuuksia joita Ellien toimitus lähti talvipesästä noustuaan testaamaan. Anu pujahti solariumiin ja Kristiina kokeili Spray-rusketusta.

Anu solariumissa

Ennakko-odotukset

Edellisestä solariumkäynnistäni olikin jo monta vuotta ja mielessäni kummitteli hikinen puolituntinen ihmiskropalle huonosti suunnitellun klaustrofobian partaalle saavan parilagrillin välissä. Vanha mielikuva sai kuitenkin nopeasti väistyä. Monet muutkin vanhat ennakkoluulot hikisestä ”ihmisgrillistä” saivat kyytiä, kun tutustuin nykyaikaiseen solariumkeskukseen.

Mitä tapahtui

Solariumkäyntini Sun Studio Ergoline:ssa olikin suorastaan miellyttävä kokemus. Laitteet ovat kehittyneet entisajoista ja itseään ruskettavalle on kehitelty monen moista viihdyttäjää ja asiakas saa olonsa mukavaksi ja rentouttavaksi jos vain haluaa. Uutta tietoa ja uusia kokemuksia kertyi puolen tunnin käynnillä yllättävän paljon. Mennessäni huoneeseen jossa solariumlaite sijaitsi, näky oli vanhoista mielikuvista poiketen aivan uudenlainen. Edessäni oli modernia tekniikkaa sisältävä solariumpeti, johon ei ollut lainkaan vastemieleistä mennä. Henkilökunta neuvoi heti aluksi monia nappuloita ja säätimiä sisältävän laitteen käyttöä kokemattomalle, mutta lopulta käyttökertaan kuuluikin vain muutama napin painallus.

Miellyttävimmäksi solariumkäynnissä osoittautui laitteen tuuletusominaisuus. Käyntikerrasta ei tullut kuuma tai hikinen olo, vaan laitteen viileä puhallus piti olotilan miellyttävänä koko viidentoista minuutin ajan. Ajatus siitä, että olisi päästävä heti suihkuun, ei käynyt mielessäkään. Käyntikertani ”extra” oli laitteen lisäominaisuus, jolla pystyi säätämään pienen virkistävän tai aromaterapeuttisen suihkun kasvoilleen tietyin väliajoin. Kokemus oli mielenkiintoinen, mutta henkilökohtaisesti en löytänyt toiminnolle mitään suurempaa lisäarvoa. Selkeä miinus on edelleen se tietty metallinomainen haju, joka tarttuu solariumkäynnistä vartaloon ja vaatii suihkussa käynnin poistuakseen. Toivotaan, että tuotekehittely jatkuu vielä tällä saralla.

Solarium

Tulokset

Yhdellä käyntikerralla ei itseään ruskeaksi saa. Syvemmän rusketuksen saamiseksi käyntikertoja on oltava useita ihotyypistä riippuen. Itse olen tumma, enkä pala helposti auringossakaan ja yhden käyntikerran jälkeen en huomannut ruskettuneeni juuri ollenkaan, tosin lähtökohtanahan olikin ”kalkkilaivan kapteeni” –tyyppinen tilanne. Varasinkin asiasta innostuneena heti viisi käyntikertaa lisää, joiden luulen riittävän sopivan pohjarusketuksen aikaansaamiseksi. 

Hyvä tietää

Solariumkäynnin jälkeen ei tulisi käydä suihkussa kolmeen tuntiin, sillä se heikentää lopputulosta. Rusketus syvenee vielä jonkun aikaa käyntikerran jälkeenkin.

Pysyvän ja terveen rusketuksen saamiseksi vaaditaan kuitenkin malttia. Ihonsa polttaminen liian pitkällä käyntikerralla tai liian usein toistuvilla käynneillä ei ole viisasta. Solariumissa käynti on yhtä vaarallista tai vaaratonta kuin auringonottokin. Ihon altistamisesta säteilylle ollaankin montaa mieltä, mutta kohtuus kaikessa lienee vanha, mutta hyvä neuvo niin aurinkorannalla makaavalle kuin solariumasikkaallekin.

Kristiina ja ruiskurusketus

Ennakko-odotukset

Olen terveen ihonvärin ystävä. Makaan mielelläni rannalla ja tukeudun itseruskettaviin voiteisiin tarpeen tullen. Spray-rusketusta en vielä ollut kokeillut monista aikomuksista huolimatta. Muutaman spray-rusketusta testanneen päivetyksen olen nähnyt ja pidin niitä aika huomaamattomina vaikka testaajat itse tunsivat päivettyneensä tuntuvasti. Mainitsinkin tästä huomiosta henkilökunnalle vaikka samalla muistutin, että pyritään luonnollisuuteen eikä sulautumaan etelän eläviin.

Mitä tapahtui

Body Tan -ruiskurusketuksessa on 4 eri väriä: Nordic, European, Spanish ja Brazilian ja asiakas voi itse valita kuinka ruskeaksi hän haluaa tulla. Proseduuri oli yllättävän nopea. Henkilökunta vei minut spray-rusketukselle varattuun tilaan ja pyysi asettumaan sandaalien päälle seinän viereen. Kämmeniin ja jalkapohjiin laitettiin voidetta estämään rusketusaineen tarttumisen niihin. Tämän jälkeen henkilökunta ruiskutti etupuolella ja takapuolelle sekä kasvoihin viileältä tuntuvaa puuterimaista sumua. Homma oli ohi kymmenessä minuutissa. Vaatteet saattoi laittaa heti ruiskutuksen jälkeen päälle.

Ruiskurusketus

 

 

 

 

 

Tulokset

Välittömästi ruiskutuksen jälkeen iho näytti jo vähän päivettyneeltä. Rusketus tekeytyy kolmen tunnin ajan ruiskutuksen jälkeen, joten lopullisen värin näkee vasta silloin. Minun kohdallani lopullinen väri oli kasvoja lukuun ottamatta hyvin luonnollinen ja varsin lähellä omaa rusketukseni väriä. Ero normaaliin ihoväriini ei kuitenkaan ollut valtavan suuri, kuitenkin riittävä. Kukaan ei erehtynyt luulemaan, että olen juuri tullut Thaimaan matkalta. Kasvojen väri oli jostain syystä vähän likaisen värinen ja poikkesi aurinkorannalla hankitusta rusketuksesta. Väri oli parhaimmillaan seuraavana päivänä ja lähti pikku hiljaa viikon kuluessa. Sopivan tilaisuuden tullen otan ensi muutaman solarium kerran pohjalle ja siihen päälle ruiskurusketuksen.  

Hyvä tietää

Ennen spray-rusketukseen menemistä kannattaa iho kuoria huolellisesti sekä kosteuttaa. Kosteustasapainon ylläpitäminen pitkittää myös rusketuksen kestoa. Kuoria ei kuitenkaan kannata rusketuksen keston aikana, että sillä se edesauttaa rusketuksen lähtemistä. Samana päivänä ei myöskään kannata mennä jumppatunnille hikoilemaan eikä suihkuun, jotta rusketuksesta tulee tasainen ja se kestää mahdollisimman pitkään.  

Faktoja ja vinkkejä

  • SolariumSolariumissa on mahdollista hankkia suojakerroin 3-5
  • Spray-rusketus ei anna suojaa auringolle
  • Auringonvalo karkottaa masennuksen sekä edistää terveyttä
  • Rusketus kestää 3-4 viikkoa, sillä iho uusiutuu noin 28 päivässä
  • Kasvojen, käsien ja jalkojen sisäpuoli ruskettuu hitaammin kuin muut kehon osat
  • Älä yritä ruskettua liian nopeasti, vaan käytä tervettä järkeä!

Lisätietoja ja varaukset:
SUN & SPA ATAMA Oy
Kalevankatu 30
00100 Helsinki

www.ergoline.fi
www.brownin4min.de

X