
Aikuisiän akne on yleinen vaiva – lääkäri kertoo, miten siitä voi päästä eroon
Finnit voivat äitiyä riesaksi asti, myös aikuisiällä. Akneen on monia syitä ja siksi myös sen hoitomuotoja on lukuisia.
Aknen syyt ovat moninaisia ja niin ovat myös sen esiintymismuodot.
Finnit voivat äitiyä riesaksi asti, myös aikuisiällä. Akneen on monia syitä ja siksi myös sen hoitomuotoja on lukuisia.
Harhaluulo, jonka mukaan akne olisi vain murrosikäisen riesa, elää ja voi hyvin, vaikka finnit vaivaavat monia aikuisiakin. Tällöin kyseessä on aikuisiän akne.
Toinen akneen liittyvä väärä käsitys on se, että siitä kärsivä laistaisi hygieniassaan. Aknen taustalla ovat yleensä hormonit ja siksi finneistä eroon pääseminen ilman lääkkeitä on vaikeaa. Mahdotonta se ei silti ole.
– Aikuisiän akne on usein hormonaalista, ja se on tavallisempi naisilla kuin miehillä. Se voi liittyä esimerkiksi lääkityksiin, kuten e-pillereiden aloittamiseen tai lopettamiseen. Myös raskaus tai imetys voivat vaikuttaa finnien ilmaantumiseen, ja monet naiset ovat huomanneet, että akne pahenee kuukautiskierron eri vaiheessa, Ihosairaalassa työskentelevä lääketieteen tohtori ja ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund luettelee ja jatkaa.
– Jotkin hormonitasoihin vaikuttavat sairaudet, kuten munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, voi liittyä aikuisiän akneen. Myös stressi voi laukaista aknen.
Aikuisiän akne kulkee suvussa
Joskus aknen taustalta voi Kyrklundin mukaan löytyä paksut meikit, trooppisen hiostava ilmasto ja perintötekijät. Usein aikuisiän akne kulkee suvuittain.
– On myös hyvä muistaa, että jos finnien lisäksi esiintyy poskien punoitusta tai kuivasilmäisyyttä, ongelmana voi itse asiassa olla toinen ihotauti, ruusufinni.
Aknen syyt ovat moninaisia ja niin ovat myös sen esiintymismuodot. Toisilla finnejä tulee poskiin, toisilla ainoastaan T-alueelle. Joillakin näppylät ovat kivuliaita ontelofinnejä, joillakin pinnallisempia musta- ja valkopäitä.
– Nuorena akne alkaa usein otsasta ja kasvojen keskilinjasta. Aikuisiän akne esiintyy tyypillisesti leuassa ja jopa kaulalla. Hormonaalinen akne esiintyy tyypillisesti leuassa. Itse olen huomannut, että urheilijoilla aknea nähdään selän alueella, sekä miehillä että naisilla.
Hoito tulisi räätälöidä yksilöllisesti
Monet aknepotilaat ovat aikojen saatossa käyneet ihotautilääkärin vastaanotolla läpi saman kaavan: ensin kokeillaan lääkevoiteita, sitten antibioottia ja lopuksi, jos mikään muu ei tehoa, aikuisiän akne nujerretaan tujulla isotretinoiinikuurilla. Se hävittää yleensä pahimmankin aknen – ainakin joksikin aikaa.
Kyrklundin mukaan ihotautilääkärin pitäisi kuitenkin räätälöidä aknen hoito aina yksilöllisesti.
– Hoito riippuu siitä, onko potilaalla samanaikaista kuivaihoisuutta, kuinka vaikea akne on kyseessä ja onko akne arpeuttava. Myös potilaan ikä tulee ottaa huomioon ja se, kuinka paljon hän kärsii aknesta. Usein lääkäri voi määrätä suoraan sisäisen lääkehoidon, jos on ilmeistä, että akne ei voi parantua paikallishoidolla.
Apteekista reseptillä ja ilman reseptiä saatavista lääkevoiteista voi olla apua, mutta toisinaan aknen voi saada kuriin ilman lääkkeitäkin. Avainsana ihonhoitorutiinissa on johdonmukaisuus. Omalle ihotyypille sopivista puhdistus-, kuorinta- ja kosteutustuotteista ei kannata vaihdella jatkuvasti toisiin. Akneihoisen ihonhoitorutiiniin kannattaa sisällyttää a-vitamiinijohdannaisiin kuuluva retinoli. Omalle iholle sopivasta, kosmetologin tekemästä säännöllisestä hoidosta ja sinkin nauttimisesta voi olla myös hyötyä.
Joskus aikuisiän akne ei taltu ilman lääkkeitä
Sinnikkäimmät aknet eivät ole hoidettavissa ilman sisäisesti otettavia lääkkeitä.
Isotretinoiini on tehokas, mutta varsin voimakas lääkeaine. Se kuivattaa paitsi ihon, myös limakalvot ja voi siksi tehdä olon tukalaksi. Akneen voi kuitenkin saada avun myös muista sisäisesti otettavista lääkkeistä, kuten tietyistä e-pillereistä, eri antibiooteista ja verenpainelääke spironolaktonista.
– Ihotautilääkäri voi myös harkita kuurin kestoa ja annosta yksilöllisesti potilaan kanssa. On aknemuotoja, jossa potilas pärjää pelkällä paikallishoidolla, ja on toisia potilaita, jotka ovat kokeilleet kaikki paikallishoidot säntillisesti, saamatta niistä ratkaisevaa apua.
Jos tujut lääkekuurit eivät houkuttele, aknen hoitomuodoksi voivat sopia e-pillerit – silloinkin, kun raskaudenehkäisyyn ei ole tarvetta. E-pillerit kuuluvat Kyrklundin mukaan eurooppalaisiin aknen hoitosuosituksiin.
– Silloin kyseessä on useimmiten hankala aikuisiän akne, ja e-pillereiden rinnalle lisätään paikallishoito tukemaan hoitoa ja nopeuttamaan aknen paranemista, koska pillereiden vaste käy aknessa ilmi hitaasti.
Lue lisää:
Lue myös: Kotiliesi.fi: Miksi aikuiselle tulee finnejä? Akne ja muut iho-ongelmat kiusaavat monia aikuisia
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous