Kauneus

Vierailu ekokampaamossa – Hiusten värjäys ekologisesti

Teksti:
Anna.fi
Ekokampaamo

Oletko miettinyt hiustenvärjäystä luonnontuotteilla kaupan ammoniakkivärien sijaan? Tiesitkö että, hiuksia voi sävyttää itse esimerkiksi sitruunalla ja kamomillalla? Ellit viettivät mukavan päivän Ekokampaamo Fa´Miljassa ja seurasivat ekovärjäyksen ja energialeikkauksen syntyä.

Kampaamon perustajan Milja Irmeli Malleus puhui myös ekologisesta elämäntavasta. ”Ei ekologisuus ole sitä, että muutetaan metsään ja kasvatetaan kynnet rullalle. Kyse on pienistä valinnoista ja pyrkimyksestä ottaa luonnonmukaiset vaihtoehdot huomioon.”

Ekokampaamo Fa´Milja

Helsingin Hakaniemestä löytyy kodikas ja lämminhenkinen ekokampaamo Fa´Milja. Kampaamon tiloissa on seinänkokoinen kuva sademetsästä, sopivan himmeä valaistus ja levätä voi vaikka isossa nojatuolissa tai sängyllä. Kun Hämeentien liikenteen sekasorrosta astuu sisälle hiljaiseen kampaamoon, hermot pääsevät lepäämään.

Familja

Kampaamon perustaja Milja valmistui viralliseksi ekokampaajaksi ensimmäisten joukossa, kun Suomessa aloitettiin ekokampaajien kouluttaminen vuonna 2004. Milja päätti koulutuksen jälkeen aloittaa ekokampaamotoiminnan omassa kampaamossaan. Monet pitivät yritystä tuhoon tuomittuna. ”Tuohon aikaan asenteet eivät olleet vielä nykyisen mukaiset, jolloin on herätty enemmän ilmastonmuutokseen. Yrityksen alkutaival olikin vaikea, mutta nykyään kampaamo on jo lunastanut paikkansa Kallion muiden ekoliikkeiden rinnalla”, Miljaa kertoo.

Aineet
Aineet

”Tuotteissa kiinnitän huomiota aina niiden luonnonmukaisuuteen ja siihen, ettei tuotteita ole testattu eläimillä”, Milja sanoo. ”Yrtit ja kasvit on kasvatettu omassa puutarhassa, tai kerätty Suomen luonnosta.” Samoissa tiloissa Miljan kampaamon kanssa toimii tyttären eko-ompelimo Remake.

Remake

Hiusten värjäys hennalla

Pia

Fa´Miljaan saapuu vakiasiakas Pia värjäyttämään tyvikasvunsa hennalla punaiseksi. ”Olen vannoutunut hennavärin käyttäjä, koska sillä saa kaikista kestävimmän ja parhaimman punaisen sävyn hiuksiin”, Pia kertoo.

Milja sekoittelee ensin yrttivärin valmiiksi ja kertoo samalla aineen valmistuksesta. ”Yhdistelmä mietitään aina asiakkaan hiusten mukaan. Tällä kertaa hennajauheen lisäksi sekoitetaan kuumaan veteen omenaviinietikkaa, ruusun terälehtiä ja aroniamarjaa. Kaikilla aineilla on oma tarkoituksensa, esimerkiksi aronian c-vitamiini sitoo väriä tukkaan.”

Luonnonaineille voi olla allerginen, kuten kaikille muillekin aineille. Milja tekee asiakkaalle aina allergiatestin värillä, jos epäilee allergiaa. Kysytyimmät palvelut Miljan kampaamossa on harmaiden hiusten peittäminen. Sekin onnistuu ekoväreillä.

Milja
Pia

Milja levittää lämpimän hennaseoksen Pian hiustyveen ja hiusten ympärille kiedotaan kelmua ja lämmin kangasturbaani tehostamaan aineen nopeaa vaikutusta. Koska Pialla on jo kiire muualle, käytetään värin tehostamiseen myös lämmityslaitetta. Noin puolen tunnin päästä Milja pesee värin pois ja hieroo vielä päänahkaa.

Tuloksena on hohtavan punainen tukka, ja Pia suuntaa hiukset märkänä kadulle. ”Tää on hyvä näin, kun nyt on jo kiire”, huikkaa Pia ja rientää matkoihinsa.

Hiusten energialeikkaus

Yksi kampaamon vakioasiakkaista tulee leikkauttamaan Fa´Miljaan otsatukkansa ennen lomansa alkua. Yllättävää kyllä hiuksien leikkauksessakin voidaan erityisesti ottaa luonto huomioon.

Leikkaus

”Energialeikkausta voidaan kutsua hiusten fengshuiksi. Ennen leikkausta hierotaan päänahan verenkierto ja aineenvaihdunta liikkeelle. Teknisesti hiukset leikataan niin, että kaikki hiukset yhdistyvät toisiinsa harmonisesti. Tarkoituksena on, että hiukset eivät vaadi muotoilua, vaan leikkaus toimii itsessään ja näyttää hyvältä sellaisenaan”, Milja selittää.

Hiusten energialeikkaus on siinä mielessä luonnonmukainen, että minimoidaan tarve käyttää muotoilutuotteita ja föönausta. Asiakkaan otsatukka istahtaakin energisesti paikalleen ja loma voi alkaa.

Yrttivärjäys ja ekovärit

”Yrttivärjäysainetta voi vaikka syödä, koska raaka-aineet on kerätty luonnosta. Maku ei kuitenkaan ole varmasti elämys”, Milja nauraa. Henna on esimerkiksi luonnonmukainen aine, ja siihen ei ole lisätty mitään keinotekoista.

Hiusten vaalentaminen ei kuitenkaan onnistu puhtaasti luonnosta kerätyillä aineilla, mutta Milja käyttää vaalentamiseen ekovärejä, joissa keinotekoisten aineiden määrä on minimoitu. Ekoväreissä ei ole esimerkiksi ollenkaan ammoniakkia. ”Myöskään permanentti ei kasva puussa, mutta senkin teko onnistuu aineella, jossa ammoniakki on korvattu kasviuutetta sisältävällä aineella,” Milja sanoo.

Hinnat Fa´Miljassa ovat samassa linjassa muiden tavallisten kampaamoiden kanssa, vaikka luonnon raaka-aineet ovatkin kalliimpia. Milja selittää, että kustannuksissa pystyy säästämään, kun leikkaukseen ei kuulu aikaavievää föönausta.. Ideana on myös pitää samalla sähkönkulutus minimissä.

Värjäyksen kotikonstit

Seos

Milja kertoo myös muutaman vinkin, miten hiusten väriä voi luonnon aineilla piristää kotioloissa. Esimerkiksi sitruunalla ja auringolla on vaalentava vaikutus. Jos hiuksiin tekee sitruunaseoksen ja antaa sen vaikuttaa auringossa, saa hiuksia vaaleammiksi. Kamomillalla voi saada jo valmiiksi vaaleisiin hiuksiin kultaista sävyä.

”Tummia hiuksia sitruuna ja kamomilla eivät kuitenkaan vaalenna”, Milja nauraa ja muistelee samalla, kun nuorena kaverinsa kanssa yritti värjätä tummia hiuksiaan kamomillalla vaaleiksi. ”Kovan odottelun ja työn jälkeen pettymys oli suuri, kun mustat hiukset edelleen kiilsivät synkkinä.”

Ekokampaamo Fa´Milja

Eko-ompelimo Remake

Lue myös:
Suomen ekokampaamot

Teksti ja kuvat: Tarja Vilén

X