Koti ja sisustus

Hennakaisa maalasi kahdella värillä upean keittiön välitilan – heittämällä halvempaa ja nopeampaa kuin kaakelointi

Moni haaveilee kuviomaalaamisesta, mutta epäröi taitojaan. Hennakaisan ratkaisu keittiössä on luova eikä vaadi mahdottomia maalauskykyjä.

Teksti:
Susanna Sarimaa
Kuvat:
Hennakaisa Kinnunen

Valkoinen keittiö sai upean luonteikkaan ilmeen varsin vähällä maalilla.

Moni haaveilee kuviomaalaamisesta, mutta epäröi taitojaan. Hennakaisan ratkaisu keittiössä on luova eikä vaadi mahdottomia maalauskykyjä.

Hennakaisa Kinnunen toteutti viime vuonna keittiön välitilan itse kuviomaalaamalla. Edelleen se miellyttää hänen silmäänsä.

– Kaiken a ja o on se, että jaksaa käyttää aikaa varustautumiseen, paikkojen suojaamiseen ja hyvän suunnitelman laatimiseen, hän rohkaisee.

Hennakaisa on esitellyt kaunista keittiötään Instagramissa @pastellinvihreaa-tilillään.

Kun päätös kuviosta ja sen toteutuksesta oli pitkän tutkimisen jälkeen tehty, Hennakaisa lähti maalikauppaan hakemaan mustaa ja valkoista kaakelimaalia. Niistä hän sekoitti keskenään eri sävyisiä harmaita.

Hennakaisa tiesi etukäteen maalaamisen riskit. Hän löysi netistä keskusteluja muun muassa siitä, että kaakelimaali voi alkaa halkeilla, jos puhdistustyötä ei ole tehnyt kunnolla.

– Pinnan pitää olla täysin rasvaton ja puhdas ennen maalaamista. Joitakin laattoja voi kannattaa hioakin, mutta minä en hionut.

Hennakaisa pesi laatat kaksi kertaa, samoin kuin saumat ja poisti kaikki vanhat silikonit raaputtaen viimeisetkin jäämät.

– Sitten annoin kaakelin kuivua ja pyyhin lopuksi pölyt siitä.

Tältä keittiö näytti ennen maalaamista.

Apuna palat vaahtosienestä

Hennakaisa Kinnunen näkee onnistumisen riippuvan osin siitä, mitä kuviota ja miten alkaa maalata. Hänen valitsemansa kuvio ei ollut kovin tarkkarajainen.

– Jos alkaa tekemään esimerkiksi kiekuroita, sitten voi varmaankin helpommin epäonnistua, hän pohdiskelee.

Hänen kuvionsa perustui vaahtosienestä saksilla leikattuihin eri muotoisiin paloihin, joilla hän painoi seinään maalia. Sieni ei ollut huokoista vaan kiinteää. Eloa seinään sai sillä, ettei laittanut vierekkäin ihan samanlaisia kuvioita. Mitään erillistä sabluunaa hän ei hyödyntänyt.

Hennakaisa sekoitti harmaat maalit mustasta ja valkoisesta maalista.

– Lisäksi ostin eri kokoisia pensseleitä, joilla tein pikku jälkiä. Kuvion tekeminen oli nopeaa, kun pohja oli hyvä. Maalasin pohjan valkoisella kaksi kertaa.

Lompakko kiittää, kun kaakeleita ei vaihda

Hennakaisa myöntää olevansa näppärä käsistään ja tykänneensä aina käsitöistä. Hän epäilee, että silläkin kyllä saattaa olla vaikutusta onnistuneeseen lopputulokseen.

– Tein maalaamisen yksin. Kuviomaalaamiseen ei tarvita monta tekijää.

Hän uskoo, että vastaavaan projektiin pystyy kuka vain – jos vain on kärsivällisyyttä.

– Monella työ kaatuu siihen, että he lukevat netistä, miten paljon maalaamista pitää valmistella. Kun olen jutellut asiasta ihmisten kanssa, moni pitää ajatusta liian raskaana ja kokee, että on helpompi vain vaihtaa koko kaakeli.

Hennakaisa korostaa kuitenkin, miten paljon halvemmaksi keittiöremontti tuli maalaamalla.

– Laatta oli hyvässä kunnossa. Olisi ollut turhaa vaihtaa se. Maali kestää myös hyvin kosteutta, eli on ihan samanlaista pyyhkiä seinää kuin ennenkin.

Testaa ensin nurkkaan tai paperille

Kaikkien pohjatöiden kanssa Hennakaisa Kinnuselta meni projektiin lopulta aikaa pari-kolme päivää, kun seinän piti antaa välissä myös kuivua. Itse maalaus oli huolellisen valmistautumisen parin tunnin urakka.

Hennakaisan terrazzo-tyylissä on helppo itse päättää, kuinka paljon kuviointia tekee. Maalaukseen tuli tämän kuvan jälkeen lisää kuviointia, mutta näinkin voisi näyttää valmiilta.

Hennakaisa toteaa, että värit voivat lähteä valumaan, jos laittaa liikaa maalia kerralla. Etukäteen kokeileminen kannattaakin erityisesti sen ehkäisemisessä. Hennakaisalla oli keittiön nurkassa huomaamattomampi paikka, mihin hän testasi tekniikkaansa ja maalimäärää.

– Jos sopivaa paikkaa testaamiselle ei löydy, voi maalaamista testata myös mihin tahansa paperin päälle etukäteen, hän vinkkaa.

Kaakelimaalia tarvitaan yllättävän vähän. Hennakaisalla sitä jäi paljon yli, sillä kovin pieniä maalimääriä ei ollut mahdollista ostaa. Mustaa väriä kului noin ruokalusikallinen.

Hennakaisa alun perin mietti myös, tarvitsisiko kuvion päälle laitettavaksi ostaa esimerkiksi lakkaa, jotta kuvio pysyisi paremmin. Hän päätyi kuitenkin jättämään lakkaamisen.

– Maalaus on silti kestänyt hyvin roiskeita ja pyyhkimistä pesuaineella, hän vakuuttaa.

Hennakaisan keittiössä on nyt uudet kaapitkin. Välitila on silti keittiön ehdoton katseenvangitsija.
X