Koti ja sisustus

Jopa 20 000 löytökissaa kaipaa vuosittain kotia Suomessa – näin loukusta pelastettu Siiri-kissa sai uuden kodin

Löytökissa tarvitsi kodin. Toimittaja kaipasi kissaa mutta ei uskaltanut sitoutua siihen loppuiäksi. Solmittiin leasing-sopimus: kissa saapui löytöeläintalosta hoitoon siihen asti, kunnes saisi pysyvän kodin. Kuinkas sitten kävikään?
5.1.2020 Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Mirva Kakko ja Miia Siistonen

Epäluuloinen silmäpari tuijottaa kuljetuslaatikon ristikon läpi. Koko matkan laatikosta on kantautunut sydäntä särkevä maukuna. Nyt siellä on hiljaista.

Kun ovi avataan, mustavalkoinen otus hiipii matalana ulos ja sujahtaa sohvan alle. Ei aikaakaan, kun ahneus voittaa pelon. Vain pari herkkunappia kämmenelle, ja katti kömpii esiin nappaamaan ne.

Ensituntumaa uuteen, väliaikaiseen kotiinsa kissa hakee räsymaton kautta. Se painaa kyntensä nautinnollisesti maton sisään ja käynnistää varovaisen kehräyksen. Edellisessä asumuksessa, löytöeläintalon pienessä kopissa, lattiat olivat liukasta linoleumia.

Nyt edessä ovat kissanpäivät.

Kissa on etätöitä tekevälle toimittajalle erinomainen työkaveri. Ei tarvita kuulosuojaimia.

Kissa on etätöitä tekevälle toimittajalle erinomainen työkaveri. Ei tarvita kuulosuojaimia.

Väliaikainen koti löytökissalle – täydellinen win-win-tilanne!

”Tänne sopisi kissa.” Lause on toistunut monesti sen jälkeen, kun muutin reilut neljä vuotta sitten Helsingistä omaan taloon Lohjalle. Edellinen kissani ehti siirtyä autuaammille hiirestysmaille ennen sitä.

Tuo navettakollin ja villiintyneen metsäkissan jälkeläinen saapui luokseni kuukauden ikäisenä horjuvana rääpäleenä ja haudattiin kahdeksantoista vuotta myöhemmin lapsuudenkodin pihamultiin. Kun se kuoli, olin tietysti suruissani, mutta myös hieman huojentunut. Katti oli nimittäin nimensä veroinen: Harmi.

Harmi loikki kirjahyllyn päälle pudottelemaan tavaroita, raateli sohvaa ja pureksi huonekasvit riekaleiksi. Ihmisiäkin se kynsi. Suljetut ovet olivat sille haaste, ja se vispasi sinkiönä karmia niin kauan, että ovi avattiin. Aamuöisin sillä oli tapana käynnistää hiekkalaatikossaan mittavat maansiirtotyöt.

Ihaniakin hetkiä oli. Muistelin haikeana, millaista oli upottaa nenä hyväntuoksuiseen turkkiin ja kutitella tassun anturoita. Ikävissäni tuijotin kissavideoita ja suorastaan tunsin pupillieni laajenevan.

Silti ajattelin, että kissaa ei tähän taloon tule. Niin suloinen kuin kissanpentu onkin, en jaksaisi ryhtyä koulimaan sitä tavoille. Kesällä talon ovet ovat auki ja joutuisin odottamaan sydän kylmänä, palaako lemmikki retkiltään. Ja kuka sitä hoitaisi, kun olen reissussa?

Sitten silmiin osui ilmoitus hoitokissatoiminnasta. Lohjan eläinsuojeluyhdistys Lesy hakee ihmisiä, jotka ovat valmiita hoitamaan löytökissaa kotonaan siihen asti, kunnes se löytää pysyvän kodin. Hoidokit ovat käyneet eläinlääkärin tarkastuksessa, ne on leikattu, rokotettu ja sirutettu. Lesy jopa toimittaa ruoat ja hiekat hoitajan kotiovelle.

Täydellinen win-win-tilanne! ”Leasing-kissa” pääsisi ahtaasta kopista, ja minä saisin nauttia sen seurasta ilman lopullista sitoumusta.

Leluhiiri saa kyytiä. Tänä talvena ei tarvita hiirenloukkuja.

Leluhiiri saa kyytiä. Tänä talvena ei tarvita hiirenloukkuja.

Tulevan hoitokissan tausta on traaginen

Siniset muovitöppöset jalkaan ja loraus desinfiointiainetta käsiin. Kohta pääsen tutustumaan tulevaan perheenjäseneeni Lohjan löytöeläintalolla. Siis väliaikaiseen perheenjäseneen.

Olen kertonut vapaaehtoistyöntekijä Sanna Vainiolle toiveeni. Haluaisin rauhallisen, aikuisen kissan. Mielikuvissani se on pulska harmaa kolli.

Sellainen tulee vastaan heti. Hammaslääkäristä saapunut ahvenraitainen iso uros hoipertelee tokkuraisena pikkuyksiönsä lattialla. Mutta tämä yksilö on jo varattu. Seuraavassa kopissa jättimäinen musta katti nousee kahden tassun varaan ikkunaa vasten ja vispaa vimmatusti kuin sanoen ”ota mut, ota mut!” Pentuikäinen veljespari lepäilee kaksitasoisella kiipeilypuulla ja tuijottaa rävähtämättä silmiin.

Apua, voinko ottaa nämä kaikki!

Sanna on ajatellut minulle erästä tiettyä kissaa. Se ei ole harmaa eikä se ei ole kolli. Otuksella on musta silkkiturkki, valkoinen kauluri, etujaloissa vaaleat töppöset ja takana sukat. Kirsu on kaksivärinen, ihan kuin sen pää olisi kastettu musteeseen. Vanttera vartalo, tanakat tassut ja paksu häntä, jonka päästä puuttuu palanen. En uskalla edes ajatella, mitä sille on tapahtunut.

Kissa katsoo alta kulmien kuin Pikku Myy mutta on selvästi mielissään vieraista. Se tulee heti juttusille, puskee ja kehrää. Mikä ihana juureva emäntä!

Kissan tausta on traaginen. Se löytyi viime juhannuksen tienoilla loukusta, jonka joku oli virittänyt omalle kadonneelle lemmikilleen. Löytöeläintalolla huomattiin, että saapujan nisät olivat turvoksissa. Sillä oli poikaset jossakin! Kissa vietiin takaisin löytöpaikalle, ja kohta löytyi neljä pentua. Koko konkkaronkka tuotiin Lesylle. Emo oli huonossa kunnossa, se oksensi matoja. Kolme pennuista osoittautui sairaiksi, ja ne jouduttiin lopettamaan. Jäljelle jäänyt poikanen sai kesän lopulla kodin, äiti jäi löytöeläintaloon.

Työntekijät nimeävät aina tulijat. Emo sai nimekseen Back, koska se palasi. Minusta Back on outo nimi kissalle, se kuulostaa ruotsalaisen poliisisarjan henkilöltä. Ja miten sitä kutsuisi luokseen: Baaa-ack?

Sovimme, että Sanna tuo kissan kotiini seuraavalla viikolla. Siihen mennessä täytyy keksiä sille sopiva nimi.

Siiri saa nimensä hiihtäjälegenda Siiri "Äitee" Rantasen mukaan.

Siiri saa nimensä hiihtäjälegenda Siiri ”Äitee” Rantasen mukaan.

Koti pitää valmistella kissan tuloon

Odotus antaa jo onnen tunteen. Ryhdyn valmistelemaan kotia kissan tuloon. Vielä ei tiedetä, miten se käyttäytyy kalustetuissa huoneissa, joten varmuuden vuoksi korjaan pöydiltä talteen vaasit ja maljakot.

Olen saanut ohjeeksi rajata kotiin alueen, josta kissa pääsee tutustumaan hissukseen muihin tiloihin. Sokkeloisessa talossa se saattaa muutoin keksiä niin hyvän piilon, ettei sitä näy päiväkausiin. Rakennamme saunan pukuhuoneeseen väliaikaisen oven, ja raivaan ikkunalaudalle yrttipurkkien keskelle paikan, josta voi tarkkailla lintuja.

Sitten Siiri saapuu Sannan kyydillä. Kyllä, Siiri. Hiihtäjälegenda Siiri ”Äitee” Rantasen mukaan. Koska tämäkin Siiri on sisukas mutsi.

Sannan poistuttua jäämme kaksin. Makaan pukuhuoneen sohvalla, Siiri sen alla. Kauan se ei jaksa ujostella. Siiri loikkaa viereen, hyörii ja nuuskii hetkisen ja asettuu sitten katsomaan kanssani padilta Tanssii tähtien kanssa. Lupaavaa! Meillä on selvästi yhteiset harrastukset.

Vieraan aikuisen kissan ottaminen omaan kotiin on aina pienoinen riski. Etenkin tämmöisen, jonka taustasta ei juuri tiedetä. Onko sitä joskus kohdeltu huonosti? Onko se traumatisoitunut? Luottamusta on alettava rakentaa puolin ja toisin. Seuraavana päivänä jätän väliaikaisen oven ensi kertaa auki. Kuluu hetki, ja Siiri astelee toiselle puolelle. Tekee pikku lenkin eteisessä ja palaa takaisin. Tekee kohta uuden, isomman lenkin. Nuuskaisee klapeja takan vieressä, kurkistaa lehtikoriin, pyyhkäisee poskeaan nojatuolin kylkeen. Ja heittäytyy sitten pitkäkseen villamatolle.

Katti alkaa kotiutua.

Siiri tarkastaa muistiinpanot.

Siiri tarkastaa muistiinpanot.

Makuuhuoneesta Siiri-vapaa vyöhyke

Siiri-ous. Sipelius. Siiri-hiiri Siiroinen. Uusi asuinkumppani saa joka päivä uusia lempinimiä. Ja osoittautuu harvinaisen hyvätapaiseksi vieraaksi.

Siiri hoksaa heti, että tarpeet tehdään hiekkalaatikkoon. Se jättää huonekasvit rauhaan, ei pudottele esineitä eikä raavi sohvaa vaan teroittaa kyntensä karheaan kynnysmattoon. Jos kynsi meinaa upota väärään paikkaan, pelkkä napakka kielto riittää.

Etätyöläiselle kissa on mukava, vaitelias duunikaveri. Kun kirjoitan keittiön pöydän ääressä, se käy kiepille viereiselle tuolille. Välillä keskustelemme. Okei, keskustelu saattaa olla turhan vahva ilmaisu vuoropuhelulle, jossa toinen sanoo lähinnä kur ja nau. Lauleskelen sille uudelleen sanoittamiani, Siiri pieni pyörii -tyyppisiä biisejä ja lausun omakeksimiä loruja. Siiri suhtautuu niihin pitkämielisesti. Kyllästyttyään lässytykseeni se haihtuu toiseen huoneeseen. Paijaamisesta se ei saa kyllikseen: kertaakaan se ei kynsi tai näykkää silittävää kättä.

Eniten olin etukäteen jännittänyt öitä. Sallisiko Siiri minun nukkua vai haluaisiko se käydä keskusteluja myös yöaikaan?

Ensimmäisinä iltoina kaikki sujuu hyvin. Siiri jää lempinojatuoliinsa nukkumaan, kun kömmin yläkertaan yöpuulle. Eräänä aamuna anivarhain se saapuu sänkyyn ja aloittaa äänekkään hurinan ja leipomisen. Hyssyttelystä huolimatta se ei suostu asettumaan vaan häslää ja touhuaa kuin kiireinen emäntä. Lopulta kissa on pakko häätää alakertaan.

Julistan makuuhuoneen Siiri-vapaaksi vyöhykkeeksi. Oveen asennetaan haka, joka pitää sen raollaan mutta estää kissan pääsyn. Siiri tyytyy tähän. Se ei raavi eikä metelöi. Maukuna alakerrassa alkaa vasta aamulla, kun kissa kuulee, että yläkerrassa on herätty.

Kissanhoito-oppaissa neuvotaan, että lemmikkiä pitää aktivoida. Sen kanssa tulisi leikkiä vähintään vartti päivässä. Huoh. Olen ajatellut, että koirien kanssa telmitään, kissojen kanssa ollaan.

Onneksi Siiri osaa viihdyttää itseään. Löytöeläintalosta se sai mukaansa tekstiililelun, pienen päättömän hiiren. Lelu saa kyytiä päivittäin, kun Siiri vippaa sen kaaressa ilmaan, asettuu väijyksiin ja loikkaa kimppuun. Erittäin viihdyttävää myös katsojalle.

Mieleen muistuvat oikeat hiiret, joita taloon pyrkii aina paukkupakkasilla. Olen likvidoinut niitä loukulla ja joutunut asettamaan useammankin juustonpalan ennen kuin giljotiini on lauennut. Hah, tällä kertaa jyrsijöitä onkin vastassa itse pyöveli!

Siis jos Siiri on paikalla vielä pakkasten saapuessa.

Siiri ei siedä syliin nappaamista. Mutta leuan alta saa rapsuttaa vaikka kuinka paljon.

Siiri ei siedä syliin nappaamista. Mutta leuan alta saa rapsuttaa vaikka kuinka paljon.

”Et sinä kuitenkaan raaski sitä palauttaa”

Mamman kulta! Ups, omistava hellittely livahtaa huulilta varkain. Minähän en ole Siirille mikään mamma, ainoastaan väliaikainen hoitaja.

Kaikki, joille olen kertonut projektistani, suhtautuvat siihen epäillen: ”Et sinä kuitenkaan raaski sitä palauttaa.” Vakuutan pystyväni. Filosofoin, että hoitokissaan pitää suhtautua kuin ensilumeen. Siihen ei pidä kiintyä liikaa, sillä luopuminen on väistämätöntä. Mutta saa siitä iloita.

Siiri hurmaa kaikki, jotka tulevat sitä tervehtimään. Se suhtautuu yhtä optimistisen ystävällisesti jokaiseen tulijaan. Vain yksi on epäluuloinen: ”Taitaa olla vieraskorea. Veikkaan, että tuosta katista tulee vielä paksu ja tuhma.” Pah, koiraihminen! Siiri ei ole tietääkseenkään vaan puskee tasapuolisesti myös häntä.

Poissaolonikaan ei ole ongelma. Naapurustosta ilmoittautuu vapaaehtoisia hoitajia niiksi päiviksi, kun olen reissussa.

Alkaa vaikuttaa siltä, että Siiri on todellinen mittatilauskissa. Välillä mietin, mitä sen päässä liikkuu. Muistaako se aikojaan kulkukissana? Onko se onnellinen tai peräti kiitollinen nykyisestä elämästään?

Minulla ainakin on syytä olla kiitollinen Siirille. Sen läsnäolo vaikuttaa paitsi mielialaan myös terveydentilaan. Kissat ovat velhoja. Kehräämisen tuottaman värähtelyn uskotaan parantavan tulehduksia sekä lihas- ja nivelvammoja. Tutkimusten mukaan kissanomistajilla on myös kolmanneksen pienempi riski saada sydänkohtaus kuin kissattomilla. Eli Siiri saattaa jopa pelastaa henkeni.

Siiri osaa relata.

Siiri osaa relata.

Apua, joku haluaa tarjota Siirille pysyvän kodin!

Sitten sähköpostiin kilahtaa kylmäävä viesti. Sanna Lesyltä kertoo, että Siiriä on kyselty. Joku haluaa tarjota sille kodin.

Yhteiseloamme on jatkunut vasta pari viikkoa. Vilkaisen kissaa, joka torkkuu nojatuolissa takan vieressä. Se on ojentautunut selälleen soiroksi niin, että pää roikkuu istuimen reunan yli. Täysin rentona.

Eieieiei! naputan vastaukseksi. En ole valmis luopumaan Siiristä vielä.

Enkä oikeastaan koskaan.

Seuraavalla viikolla Sanna tulee tuomaan viralliset adoptiopaperit. Maksan kulukorvauksena 120 euroa, ja niin Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen eläin nro 1067 siirtyy haltuuni. Allekirjoituksellani lupaan pitää eläimen sisäkissana tai ulkoiluttaa sitä valvotusti valjaissa ja muutoinkin huolehtia siitä kaikin tavoin. Sopimukseen sisältyy kuukauden harkinta-aika, mutta tiedän sen tarpeettomaksi.

Ilmoitan Facebookissa iloisesta perhetapahtumasta ja ryhdyn suunnittelemaan kissanristiäisiä. Siiri ei ole enää löytöeläin. Tai on se, minun löytöni.

Siiri on sisäkissa. Lintuja voi tarkkailla olkkarin ikkunasta.

Siiri on sisäkissa. Lintuja voi tarkkailla olkkarin ikkunasta.

Löytökissalle koti

Ennen puhuttiin kesäkissoista, jotka hylätään syksyn tullen. Ilmiö on ympärivuotinen, mutta syksyisin ilmojen kylmentyessä hylätyistä kissoista ilmoitetaan herkemmin. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liiton arvion mukaan löytökissoja on Suomessa vuosittain jopa 20 000. Lohjan eläinsuojeluyhdistykselle toimitetaan vuosittain kolmisensataa kissaa. Löytöeläinten lisäksi sinne päätyvät huostaanotetut ja pitovaikeuksien takia luovutetut eläimet.

Löytökissan omistajaa etsitään 15 vuorokauden ajan, sen jälkeen sille aletaan etsiä kotia. Ensimmäiset kaksi viikkoa kissa viettää karanteenissa. Se käytetään eläinlääkärissä ja akuutit sairaudet hoidetaan. Kaikki kissat rokotetaan, sirutetaan ja steriloidaan. Vapaaehtoiset hoitajat ruokkivat eläimet kolmesti päivässä.

Aikuisen kissan voi adoptoida 120 euron maksusta, pentu maksaa 200 euroa. Lisäksi etsitään kotihoitajia, jotka pitävät kissasta huolen siihen asti, että se löytää pysyvän kodin. Kotihoitaja allekirjoittaa sopimuksen, jossa hän hyväksyy, että hoidettava on taustaltaan tuntematon eläin, jonka terveydentilaa, luonnetta tai käytöstä ei ole pystytty kattavasti varmistamaan. Yhdistys vastaa hoidon aikana eläimen kuluista, kuten ruoasta, hiekasta ja eläinlääkärilaskuista. Jos kotihoitaja haluaa lunastaa eläimen itselleen, yhdistyksen edustajan tulee hyväksyä päätös.

Eläinsuojeluyhdistyksiä toimii eri paikkakunnilla kautta maan.

Lue myös

Suosittelemme