Koti ja sisustus

Joulukoristeet – Uusia ideoita jouluisen kodin koristeluun

Teksti: Anna.fi

Joulukuuseen saa persoonallista ilmettä, kun valitsee hieman yllättäviä koristeita. Kaiken ei tarvitse olla perinteistä: poroa, sydäntä, tonttua, palloa… Jos tänä vuonna tuntuu siltä, että kotiin uskaltaisi kokeilla hieman rajoja rikkovaa koristelua, etsi koristeita jouluosastojen ulkopuolelta ja käytä mielikuvitusta.

Voi olisipa jouluna valkea maa. Kimallusta, yllättäviä hahmoja koristeissa ja kauniita värejä on vuoden 2011 joulussa.- Kuva:H&M Home

Joulu on tänä vuonna perinteiden lisäksi täynnä mystiikkaa, hohtavaa tunnelmaa, uusia värejä ja yksinkertaisia koristeita. Kuva:H&M Home

Linnut kuusen oksilla

Pienten sisustuskauppojen valikoimista löytyy usein yksittäiskappaleita koristeita, joten pidä silmäsi auki. Yhtä lailla isojen tavaratalojen hyllyiltä saattaa tehdä kivoja löytöjä. Varsinkin luontoaiheiset koristeet ovat tänä jouluna se juttu. Miltä kuulostaisi lintu, orava tai kärpässieni?

Joulun 2011 koristeita
 

  1. Vetimiksi tarkoitetut nupit voi ripustaa vaikka siiman avulla oksille, Sisustus Nostalgia.
  2. Höyhenillä koristellut linnut sopivat samaan kuuseen sienien kanssa, Coastal Country
  3. Coastal Countryn söpöt kärpässienet hehkuvat metallinhohtoväreissä ja ne kiinnitetään kuusenoksiin klipseillä. Yhdistele uutta ja vanhaa

Lukuisat isot tuotemerkit ovat tuoneet markkinoille rajoja rikkovia koristeita. Persoonallisuus, harrastukset ja kiinnostukset kohteet näkyvät myös joulussa yhä enemmän. Perinteiden rinnalle halutaan jotain säväyttävää. Oikea joulutunnelma saadaan silti usein vanhoista, lapsuuden tutuista koristeista. Voitkin kokeilla samaan kuuseen uusien ja vanhojen yhdistelmää.

Joulun 2011 koristeita
 

  1. Pörröiset pallot näyttävät ihan lumipalloilta.
  2. Kultaisissa ruseteissa on pilkahdus vanhaa joulutunnelmaa.
  3. Servettirenkaan voi hyvin pujottaa myös neulasten joukkoon.
  4. Iloiset Mikit ovat lasten suosikkeja.
  5. Mustat rusettiservettirenkaat pujotetaan naruun ja ripustetaan esille.
  6. Avain luo romanttista tunnelmaa joulukuuseen.
  7. Lisää rakkautta. Tekstikoristeita voi etsiä enemmänkin ja muodostaa lauseita kuusen oksille.

Kaikki kuvan koristeet H&M Home.

Hempeyttä ja vaaleutta

Hillittyyn jouluun kuuluvat murretut sävyt, haalean romanttiset värit ja yksinkertaiset muodot. Ruskeaa, vaaleaa roosaa ja pastillinvihreää – näillä saat joulusta hetkessä romanttishenkisen. Kannattaa katsastaa myös kauppojen alekorit, sillä kevään ja kesän tuotteita voi löytyä kivoilla hinnoilla. Tutki löytyisikö avaimenperiä tai lasten pieniä pehmoleluja, sillä pienellä vaivalla saat loihdittua niistä koristeita.

Joulun 2011 erilaiset koristeet

  1. Ferm LIVINGIN hennot riippuvat koristeet luovat herkkää tunnelmaa.
  2. Kankaiset koristeet sopivat hyvin myös pelkkään mustavalkoiseen joulusisustukseen, ferm LIVING.
  3. Mailegin pehmoiset ripustettavat koristeet ovat erityisesti lasten mieleen. Ja mikä parasta, näitä voi käyttää huoletta joulunkin jälkeen. Luistimet, enkelit, rummut ja hanhet tuovat mieleen satuja ja tarinoita. Tee näistä runsas koristekerros valkoisen kuusen oksille.
  4. Rummut pärisyttävät juhlan sanomaa, Maileg.

Säihkyvän upeat värit

Metallinhohto ja kirkkaan täyteläiset värit ovat joulun hitti koristeissa. Älä pelkää käyttää värejä, sillä ne tuovat juhlan keskelle entistä enemmän iloa. Myös ihanat kankaiset kuppikakut ja muffinsit ovat taatusti hitti myös lasten mielestä. Kannattaa myös kurkata Etsyn valikoimat. Sivusto pursuilee toinen toistaan ihanampia käsintehtyjä uniikkeja koristeita.

Joulun 2011 koristeet

Ylärivissä 1.-3. Little Punkin Munkinin syötävän suloiset kuppikakut ovat kuusen makeimpia koristajia.
Alarivissä 4.-5. Muffinsit tekisi mieli syödä, mutta tänä jouluna ne valtaavat kuusen oksat, Tilpehööri.

 

Joulun 2011 koristeet

 

  1. Dragonpopin ihastuttava koriste yhdistelee pinkkiä, mustaa ja sulkia.
  2. Mary Elizabeth Artsin lasipallo on käsin maalattu.
  3. Hattuja kuuseen! Dragonpop .

Uudet muodot ja perinteet

Koristeissa kaikki muodot ovat sallittuja. Tänä vuonna amerikkalaistyylinen joulukuusi koristeineen on helppo loihtia, mutta voit pysytellä myös vain muutamassa värissä. Pallot kuuluvat jouluun, mutta niiden värit vaihtelevat trendien mukaan.

Joulun 2011 koristeet

 

  1. Tulipunainen tipu näyttää ylitrendikkäältä kuusen latvassa, Bronners.
  2. CrossStitchCardStoren  käsintehdyt koristeet toistavat yllättävää pupu-kuosia.
  3. Englantia rakastavan koristevalinta on brittien lipulla varustettu sydän, CrossStitchCardStore.
  4. Talvikoristeiden ehdoton juttu, hylje, Bronners.

Joulun 2011 koristeet

  1. Pentikin joulumalliston pallot ovat kokeneet glitter-ehostuksen.
  2. Musta pallo on tyylikäs ja huomiota herättävä, Pentik

Persoonallista ja erikoista

Näppärä taitaja tekee koristeet itse ja säästää kuluissa. Jos haet tietyn sävyistä joulua, voit esimerkiksi spraymaalilla saada koristeista yhdenvärisiä. Kurkkaa myös korukaappiin – löytyisikö sieltä riipuksia ja kaulakoruja jotka voisi asetella kuusen oksille punaisten nauhojen kera. Aina ei tarvitse ostaa kerralla koko koristevarastoa uusiksi – tänä jouluna voisi aloittaa vaikka perinteen: osta yksi koriste vuodessa ja uudista vanhat mielesi mukaan.

Teksti:Tanja Virtanen
Kuvat: H&M Home, Pentik,

X