Ruokajutut

Kannattaako mansikat pakastaa rasiassa vai pussissa? 5 hyödyllistä vinkkiä mansikoiden pakastamiseen

Kun mansikat pakastaa oikein, ne säilyttävät parhaiten makunsa, rakenteensa ja ravinteensa. Listasimme viisi hyvää vinkkiä mansikoiden pakastamiseen.

Teksti:
Johanna Jantunen

Heinäkuussa syntymäpäiviään viettävälle prinsessa Victorialle Annan lukijat antaisivat lahjaksi muun muassa suomalaisia mansikoita.

Kun mansikat pakastaa oikein, ne säilyttävät parhaiten makunsa, rakenteensa ja ravinteensa. Listasimme viisi hyvää vinkkiä mansikoiden pakastamiseen.

Jos haluat pakastaa mansikoita talven varalle, pian on otollisin aika. Laadukkainta ja runsainta mansikkasatoa poimitaan tänä vuonna heinäkuun alussa, ja satokauden alkupuolen mansikat sopivat parhaiten pakastamiseen, kertoo Hämeen Sanomat.

Mutta kannattaako mansikat pakastaa rasioissa vai pusseissa? Entä kannattaako pakastettavien marjojen sekaan lisätä sokeria?

Listasimme viisi vinkkiä mansikoiden pakastamiseen.

1. Pakasta mansikat mieluiten pakastusrasioissa

Pehmeäkuoriset marjat, kuten mansikat, kannattaa pakastaa rasioissa, jotta ne eivät liiskaannu.

Peratut mansikat voi laittaa rasioihin joko kokonaisina tai viipaloituina. Pakasta mieluiten vain hyvälaatuisia ja vioittumattomattomia mansikoita.

Voit myös pakastaa mansikat soseena, hillona tai survoksena. Soseen voi pakastaa pakastusrasian sijaan myös pakastepussissa.

2. Laita mansikat pakastukseen mahdollisimman tuoreina

Mitä nopeammin poimimisen tai ostamisen jälkeen mansikat pakastaa, sitä parempi. Marjat kannattaa pakastaa mahdollisimman tuoreina, jotta pakastimeen päätyy vain hyvälaatuista ja pilaantumatonta marjaa.

3. Lisää sokeria mansikoiden joukkoon

Puolukat ja mustikat voi pakastaa ilman sokeria, mutta mansikat on hyvä pakastaa sokerin kera.

Sokeri saa mansikat maistumaan sulatuksen jälkeen tuoreilta ja makeilta. Pakastamisen aikana marjoista nimittäin häviää jonkin verran niiden luontaista makeutta. Sokeri edistää myös C-vitamiinin säilymistä ja auttaa mansikoita säilyttämään rakenteensa niitä sulatettaessa.

Sopiva sokerimäärä on noin 0,5 dl sokeria marjalitraa kohti. Jos käytät tavallisen sokerin sijaan hedelmäsokeria eli fruktoosia, 0,25 dl hedelmäsokeria riittää.

4. Laita pakastin pakastusteholle

Mansikoiden pakastuslämpötilan olisi hyvä olla vähintään -24 °C.  Kun pakastin on tarpeeksi kylmä, marjoissa oleva vesi jäätyy pienempinä kiteinä ja mansikoiden rakenne pysyy parempana. Mitä nopeammin mansikat pakastuvat, sitä paremmin myös niiden ravintoaineet säilyvät.

Aseta pakastin pakastusteholle ½–1 vuorokautta ennen pakastusta. Kun mansikat ovat pakastuneet, ota pakastusteho pois päältä. Joissain pakastimissa pakastusteho kytkeytyy  automaattisesti pois tietyn ajan jälkeen. Tarkista asia pakastimesi ohjekirjasta.

5. Syö mansikat ennen seuraavaa kesää

Pakastetut mansikat kannattaa syödä pois pakastimesta ennen seuraavaa kesää. Eviran mukaan marjat säilyvät pakastimessa (-18 asteessa) noin 8 kuukautta.

Muista sulattaa mansikat mahdollisimman nopeasti, jotta C-vitamiinia tuhoutuu mahdollisimman vähän. Sulatus mikroaaltouunissa on kätevin tapa. Jos mikroa ei ole käytettävissä, mansikkarasian voi upottaa lämpimään veteen. Mansikoiden sulatus huoneenlämmössä on myös suositeltavampaa kuin jääkaapissa sulattaminen.

Lähteet: Arktiset aromitHedelmän- ja marjanviljelijäin liittoMartat

X