Kirkon työ luo toivoa vammaisten lasten elämään Tansaniassa

Vammaisia piilotellaan vieläkin takahuoneissa Tansaniassa. Heitä hävetään, pidetään Jumalan rangaistuksena jostain pahasta teosta. Sateenkaarikoulussa kehitysvammaiset ja autistiset lapset oppivat elämisen taitoja, mutta ennen kaikkea he saavat tuntea olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja. Tule tutustumaan Suomen Lähetysseuran toimintaan.

Sofia kuntoutuu leikkien

Neljäkymmentä paria lasten kenkiä on siistissä rivissä kappelin edessä Tansanian Moshissa. Talon sisältä kuuluu vaimeaa supatusta.

”Kuinka neljästäkymmenestä päiväkotilapsesta voi lähteä näin vähän ääntä?” ihmettelen.

”Etkö näe? Kaikki ovat työn touhussa”, naurahtaa opettaja Victoria Mbwambo.

Innokkaasti työssä

Kappeli on täynnä raikkaan vihreää: koulupuku tekee lapsesta koululaisen ja häivyttää eron köyhän ja vähän rikkaamman välillä. En muista, milloin olisin nähnyt lapsia, jotka ovat näin keskittyneitä työhönsä.

Välillä pienet menevät hyllyille hakemaan lisää tarvikkeita: palapelejä, laskutikkulaatikoita, siemenkuppeja.

Serkku raahasi päiväkotiin

Viisivuotias Sofia kulkee vaivalloisesti, mutta määrätietoisesti hakemaan laatikkoa, jossa on värikkäitä puupaloja. Niistä hän rakentaa kuvioita yhdessä toisten kanssa. Sitten harjoitellaan kirjoittamista. Päivä päivältä Sofian käsi tottelee paremmin.

Vuosi sitten Sofia ei pystynyt seisomaan jaloillaan. Kuusivuotias Hussein-veli raahasi kuitenkin siskonsa päiväkotiin. Se oli käytännön fysioterapiaa: jalat alkoivat hitaasti toimia.

Vain isoäiti jäi

Sofia syntyi CP-vammaisena. Isä katosi lapsen elämästä, äiti meni toisen miehen matkaan. Jäljelle jäi äidin äiti, Khatija Suleiman.

”Ennen käytimme Sofiaa kuntoutuksessa, mutta pari vuotta sitten mieheni kuoli punatautiin. Nyt ei yksinkertaisesti ole varaa mennä klinikalle. Minun on elätettävä kolme lastenlasta, Sofia, Hussein ja Mariam”, Khatija kertoo.

Kaikki lapsenlapset käyvät Tansanian luterilaisen kirkon päiväkotia. Suomen Lähetysseura tukee sen toimintaa.

Aamulla mummi Khatija herää kello 6, hörppää kupin teetä, lähettää lapset päiväkotiin ja lähtee etsimään naapureilta peltotyötä. Khatija kuokkii parin euron päiväpalkalla naapurien peltoja, eikä halua menettää ainoatakaan päiväpalkkaa.

Perhe asuu pienessä yhden huoneen kodissa. Keittiöhommat tehdään ulkona.

Sateenkaarikoulussa rakastetaan jokaista lasta

Kukaan ei tiedä kuinka monta Sofian kaltaista vammaista lasta Tansaniassa on. Vammaisia piilotellaan vieläkin takahuoneissa, heitä hävetään, pidetään Jumalan rangaistuksena jostain pahasta teosta.

Tansanian luterilaisen kirkon Sateenkaarikoulu Pohjois-Tansanian Lushotossa on loistava esimerkki siitä, mitä saa aikaan hyvällä tahdolla ja suunnittelulla. Koulu perustettiin vuonna 2005 ja se on ainoa laatuaan alueella, jossa asuu yli puoli miljoonaa ihmistä.

Suomen Lähetysseura tukee koulun toimintaa. Sateenkaarikoulun henkilökunta tekee viikoittain kyläkäyntejä lähitienoille ja kannustaa vanhempia tuomaan lapsensa päivänvaloon ja avun piiriin.

Käytännöllistä rakkautta

Sateenkaarikoulussa on 29 kehitysvammaista tai autistista lasta, jotka oppivat elämisen taitoja, lauluja, leikkejä, kirjaimia, numeroita, vihannesten viljelyä, vuohien hoitoa. Mutta ennen kaikkea he saavat tuntea olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja.

Päivä alkaa aamuhartaudella ja kansallislaululla. Kaikki, niin kristityt kuin muslimit, kiittävät hyvää Jumalaa uuden päivän lahjasta. Monet lapset eivät osaa puhua, mutta he osaavat laulaa. Vanhemmat ovat hämmästyneitä, kun huomaavat miten paljon vammaiset lapset oppivat.

”Kun tällainen lapsi, joka on ollut piilotettu, ei toivottu ja ei rakastettu, saa ruokaa, vaatetta ja saa istua sylissäni, sanon enemmän Jeesuksen rakkaudesta kuin millään muulla tavalla”, vakuuttaa piispatar Anneth Munga, joka on perustanut Sateenkaarikoulun.

Suomen Lähetysseura kerää varoja ja tukee erityisesti tyttöjen sekä köyhien ja vammaisten lasten koulutusta työalueillaan eri puolilla maailmaa.

Teksti ja kuvat:

Ann-Christine Marttinen

P.S. Nykyisin Sofia käy jälleen kuntoutuksessa.  Mummi Khatijan ei tarvitse niinä päivinä kuokkia peltoja.