Koti ja sisustus

Likaisessa lattiakaivossa piilee jopa vesivahingon riski – näin usein lattiakaivon puhdistus kannattaa tehdä

Lattiakaivon puhdistus olisi tärkeää suorittaa säännöllisesti – vähintään muutaman kerran vuodessa. Putsaamaton lattiakaivo voi aiheuttaa kotiin jopa vesivanhingon.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Istock

Milloin viimeksi olet putsannut lattiakaivon?

Lattiakaivon puhdistus olisi tärkeää suorittaa säännöllisesti – vähintään muutaman kerran vuodessa. Putsaamaton lattiakaivo voi aiheuttaa kotiin jopa vesivanhingon.

Lattiakaivon puhdistus ei ole kotitöistä se kaikkein miellyttävin. Lattiakaivon puhdistaminen on kuitenkin niitä asioita, joita ei kannata jättää väliin. Ajan mittaan lattiakaivoon kertyy likaa ja hiuksia ja jos kaivoa ei puhdisteta tarpeeksi usein, se alkaa haista pahalta. Pahimmassa tapauksessa tukkeutunut lattiakaivo voi aiheuttaa jopa vesivahingon.

Marttojen neuvonnan johtaja Teija Jerkun mukaan lattiakaivo olisi hyvä puhdistaa vähintään muutaman kerran vuodessa. Joskus lattiakaivon puhdistus olisi kuitenkin hyvä tehdä jopa hieman useammin, esimerkiksi kuukauden tai parin välein.

Puhdistusväliin vaikuttaa muun muassa se, kuinka usein suihkua käytetään, montako ihmistä käy suihkussa ja joutuuko lattiakaivoon paljon pitkiä hiuksia.

Lattiakaivon puhdistus: henkilö nostaa likaisen lattiakaivon ritilää.
Ajan saatossa lattiakaivo kerää likaa ja hiuksia. Ne voivat aiheuttaa pahaa hajua tai jopa vesivahingon. Lattikaivon puhdistaminen olisikin hyvä tehdä säännöllisesti.

Lattiakaivon puhdistus

Jos edellisestä lattiakaivon siivouskerrasta on päässyt vierähtämään jo tovi, kaivo olisi hyvä siivota seuraavan kerran, kun pestään kylpyhuonetta.

Putsausurakassa seuraavista Marttojen ohjeista voi olla hyötyä:

  • Lattiakaivon puhdistuksessa kannattaa käyttää siivouskäsineitä.
  • Aloita puhdistus nostamalla lattiakaivon ritilä pois. Pese ritilä kummaltakin puolelta.
  • Poista irtonaiset roskat ja hiukset talouspaperilla.
  • Laske lattiakaivoon puhdasta vettä sangolla tai käsisuihkulla. Suihkuta kaivoon käsiastianpesuainetta tai yleispuhdistusainetta. Harjaa lattiakaivo puhtaaksi. Vanha astianpesuharja sopii tähän tarkoitukseen. Laske lattiakaivoon puhdasta vettä.
  • Jos lattiakaivossa on irrotettava vesilukko, sen voi nostaa pois ja pestä. Se on laitettava oikeaan asentoon takaisin tarkasti.
  • Voit käyttää myös lattiakaivossa erillistä irrotettavaa suodatinta. Muista vaihtaa suodatin riittävän usein.
Pesusieni ja siivouskäsineet kylpyhuoneen lattialla: lattiakaivon puhdistaminen on miellyttävämpää käsineet kädessä.
Lattiakaivon puhdistaminen on miellyttävämpää, kun kädet suojaa siivouskäsineillä.

Kannattaako lattiakaivoon lorauttaa putkenavaajaa?

 Lattiakaivon siivoamista saatetaan pitkittää esimerkiksi lorauttamalla kaivoon putkenavaajaa. Mutta kannattaako niin tehdä? 

Jerkun mukaan putkenavaajat ovat vahvoja aineita ja niitä kannattaisi käyttää harkiten vain silloin, jos mitkään muut konstit eivät auta. Putkenavaajaa parempi keino onkin huolehtia siitä, että lattiakaivon puhdistus tapahtuu tarpeeksi usein ja säännöllisesti.

Ekologisempi vinkki lattiakaivon avaamiseen on kaataa kaivoon ½—1 dl ruokasoodaa ja 1—2 dl väkiviinaetikkaa. Sihinän loppuessa lattiakaivoon lasketaan muutama litra kuumaa vettä.

Jos tukkiutunut lattiakaivo ei aukea edellä mainituilla konsteilla, kaivo on todella tukossa. Siinä tapauksessa Jerkku kehottaa pyytämään paikalle huoltomiehen, jotta lattiakaivo saadaan kunnolla auki ja putsattua.

Katso myös Marttojen ohjevideo lattiakaivon putsaukseen:

Lue myös: 

Allergiakodin siivous onnistuu myös vähällä vaivalla – 9 käytännöllistä vinkkiä kodin puhtaana pitämiseen

Joko olet tehnyt kodin kevätsiivouksen? 5 vinkkiä puhtaampaan kotiin

Tiesitkö? Näin usein tyynyliinat tulisi oikeasti vaihtaa – 7 vinkkiä vuodevaatteiden hoitoon

X