Koti ja sisustus

Onko kaupan yrtit mahdollista saada kasvamaan kotona? Kokeilimme asiantuntijan neuvoja – ja yllätyimme iloisesti

Monestiko olet raahannut kaupasta kotiin yrtin, ottanut siitä pari lehteä ruokaan ja ehkä yrittänyt pitää hengissä puskan, joka on aina parissa päivässä mennyttä? Päätimme kokeilla vielä kerran, ammattilaisen vinkeillä.

Teksti:
Elina Viitanen
Kuvat:
Istock

Yrtit saa kukoistamaan myös kotona oikealla hoidolla.

Monestiko olet raahannut kaupasta kotiin yrtin, ottanut siitä pari lehteä ruokaan ja ehkä yrittänyt pitää hengissä puskan, joka on aina parissa päivässä mennyttä? Päätimme kokeilla vielä kerran, ammattilaisen vinkeillä.

Kotikokin keino ruokahävikin välttämiseksi on kokeilla, saisiko kaupan yrtit kasvamaan. Moni miettii, miksi ostaa kallis ruukkubasilika muutaman hassun lehden takia: loppu lentää helposti roskiin, kunhan se on aikansa kuivunut pöydällä tai mädäntynyt jääkaapissa.

Tehtävä ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Allekirjoittanut on elämänsä aikana ostanut kymmeniä erilaisia kaupan yrttejä, eikä niistä mikään ole kukoistanut kovin pitkään kotona. Vihreitä ihanuuksia kaihoisasti yrttihyllyllä nuuskiessani päätän kysyä ammattilaiselta, missä kohtaa teen aina kohtalokkaan virheen.

– Ensinnäkin kannattaa valita tuuhea, vihreä yrtti, jonka lehdet eivät roiku, eivätkä varret ole tummuneet. Korianteri on yksi vaikeimmista kasvatettavista, sillä se ei viihdy kuivassa huoneilmassa kovinkaan hyvin. Sen sijaan minttu ja basilika ovat melko helppoja kasvatettavia, Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Uski neuvoo.

Ennen kuin ruukkuyrtit vie ulos ulos kaupan ovista, on myös huomioitava, mitä vuodenaikaa eletään ja millainen sää ulkona on. Jos pakkanen pääsee puraisemaan kasvia, lehdet tummuvat, vetistyvät ja jopa limoittuvat. Se ei ole hyvä alku yrtinkasvatusharrastukselle.

– Talvella yrtti on suojattava hyvin paperilla tai kahdella kaupan hedelmäpussilla. Jos kasvi pääsee paleltumaan, ei se välttämättä ole mennyttä, mutta yrtistä on leikattava paleltuneet osat pois, suihkuteltava ja sen jälkeen yrtti on laitettava esimerkiksi keinovalon alle saamaan valohoitoa.

Pimeys tappaa ruukkuyrtit

Yrtit elävät luontaisesti Välimeren maissa, karuilla paikoilla ja suorassa auringonvalossa. Niinpä ne tarvitsevat myös kotiolosuhteissa paljon valoa. Tiskipöydän keinovalo ei riitä yrteille, vaan ne pitää laittaa ikkunalaudalle, ulos tai parvekkeelle. Jos haluaa kaupan yrtit kasvamaan parvekkeelle, on huomioitava muutama seikka.

– Lasitetulle etelä- tai länsiparvekkeelle kannattaa laittaa joitain varjostavia tekijöitä ja avata ikkunoita läpivedon aikaansaamiseksi. Laventeli, kangasajuruoho ja rosmariini sietävät parhaiten kuumaa. Kun yrtit tuodaan syksyllä sisälle parvekkeelta, on viileään ilmaan tottunut kasvi laitettava mieluiten valoisaan ja viileään paikkaan.

Yrttiä on kasteltava vain niukasti. Lehtiä sumutellaan, mieluiten valoisaan aikaan.

Ruukkuyrtit viihtyvät auringonvalossa.
Asettele kaupan yrtit kasvamaan valoisaan paikkaan. Kotona yrtit voi myös istuttaa suurempiin ruukkuihin.

Minä asun omakotitalossa, joten parvekekasvatusta en pääse kokeilemaan. Sen sijaan päätän laittaa vastaostetun mintun ikkunalaudalle omaan suojaruukkuunsa ottamaan aurinkokylpyjä. Lorautan ruukun pohjalle tilkan vettä ja annan yrtin olla omassa pussissaan ostopäivän ajan.

En kuitenkaan malta olla käyttämättä ihanan tuoksuista minttua saman tien lounassalaattiin, joten saksin muutaman lehden irti lehtihangan yläpuolelta. Tämä on varmin tapa saada yrtti kasvamaan uutta versoa katkenneeseen kohtaan. Kerrallaan kasvista kannattaa ottaa korkeintaan puolet.

– Yrtistä voi leikata heti lehtihangan alapuolelta myös pistokkaita. Lasiin laitetaan vettä ja lasin päälle kelmua kuminauhalla kiinni. Kelmuun pistellään pieniä reikiä, joiden läpi lehdettömät pistokkaiden varret voi pujottaa veteen. Näin pistokkaat pysyvät hyvin suorassa, eivätkä latvalehdet pääse koskettamaan vettä, jolloin ne mädäntyisivät.

Minä päätän kuitenkin pelata upporikasta ja rutiköyhää laittaen kaikki paukut vain yhden mintun varaan.

Lue  myös: Tomaatti tarvitsee lämpöä ja valoa! Näillä neuvoilla onnistut taatusti tomaatin kasvatuksessa

Muista vesi, mutta älä liioittele

Seuraavana päivänä poistan mintun pakkausmuovin ja lorautan suojaruukun pohjalle hieman vettä, jonka yrtti imeekin ahnaasti juurillaan. Yrttien sopivan kastelumäärän tietää muiden kasvien tavoin näppituntumalla.

– Sormella kokeillen määrän oppii nopeasti. Kun multa alkaa kuivahtaa ja lehdet roikkua, on yrtti veden tarpeessa. Pieneen ruukkuun riittää pienempi määrä. Isoon, multaan istutettuun ruukkuun voi laittaa kerralla enemmän ja antaa sitten kuivahtaa rauhassa.

Viikonloppu tulee ja on menoa täynnä. Minttu jää nurkkaan oman onnensa nojaan. Sunnuntai-iltana katseeni osuu vihdoin vihreään lemmikkiini. Voi kauhistus! Yrtin oksat valuvat pitkin ikkunalautaa. Lorautan ruukun pohjalle aimo annoksen vettä ja olen tyytyväinen, kun oksat alkavat jälleen kurkotella kohti kattoa. Valitettavasti ilakointini on turhan aikaista, sillä muutaman päivän kuluttua löydän itseni jälleen ihmettelemästä lurpsahtanutta minttuani.

Olen jo aikeissa kaataa yrtille lisää vettä kunnes huomaan, että yrtti kelluu edelleen vedessä.

– Vettä ei saa laittaa liikaa, koska kasvin juurien on saatava myös happea, Uski paljastaa virheeni.

Jos veden antaminen onkin haastavaa, ravinteista ei tarvitse yrttien kohdalla murehtia, sillä ne pärjäävät hyvin ilmankin. Jos ruukkuyrtit haluaa kuitenkin ravita, on markkinoilla nimenomaan yrteille tarkoitettua ravinneliuosta ja -puikkoja. Myös yleislannoitetta voi antaa, kunhan se on laimennettu veteen.

Miten kävi: Sainko kaupan yrtit kasvamaan vai lakastuiko unelmani?

Varpaisiini ja sormiini sattuu. Niin tiukasti olen viime päivät pitänyt niitä ristissä toivoen, että minttuni näkisi vielä huomisen ja ylihuomisen ja ensi perjantain.

Ja sitten, kuin ihmeen kaupalla, lähes kaksi viikkoa on vierähtänyt ja minttu pörhistelee komeasti vihreitä oksiaan auringossa. Fiilis on uskomaton kaikkien epäonnistumisten jälkeen. Pohdin, tuleeko minusta ja mintusta nyt elinikäiset ystävät.

– Jossain kohtaa yrtti voi alkaa kukkimaan ja muodostaa siemeniä. Silloin kasvi hieman ränsistyy eikä maku ole välttämättä enää niin hyvä. Kun yrttiä jaksaa säännöllisesti hoitaa ja leikkaa sitä tasaisesti, säilyy se varmasti pitkään, jos ei sitä sitten tule syötyä aivan kokonaan, Uski vinkkaa lopuksi.

Ei siis liikaa mojitoja minulle!

X