Koti ja sisustus

Passiivirakentaminen on lupaus paremmasta huomisesta

Teksti: Anna.fi

Paroc LupausValveutunut ja ympäristöstään huolta kantava kuluttaja pohtii tänä päivänä omaa hiilijalanjälkeään. Ei ole aivan yhdentekevää millaisen maailman jätämme jälkipolville. Onneksi energiatehokkuudesta ja energian järkevästä käytöstä puhutaan: energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys ovat päivän sana, olivatpa kyseessä kodinkoneet, autot tai niissä käytettävä polttoaine.

Ja onneksi energiataloudellisen vaihtoehdon valitseminen on kuluttajalle yhä helpompaa, sillä vaihtoehtoja on. Myös rakentamisessa.

Säästöpotentiaali piilee rakennuksissa

Kuinka moni meistä on tullut ajatelleeksi rakennuksia energiankuluttajina? Ei varmaan kovin moni. Rakennuksissa piilee kuitenkin valtava energian säästöpotentiaali: tutkimusten mukaan EU:ssa rakennusten energiantehokkuuden parantaminen voisi vähentää hiilidioksidipäästöjä 460 miljoonalla tonnilla joka vuosi, mikä vastaa kuuden miljoonan auton poistamista valtateiltä neljäksitoista vuodeksi tai kolme kertaa Ranskan kokoisen metsän istuttamista.

Suomen mittakaavassakin rakennusten osuus maamme energiankulutuksesta on lähes 40 prosenttia. Lisäksi rakennusten lämmitys aiheuttaa kolmanneksen Suomen kasvihuonepäästöistä. Näiden lukujen valossa voidaankin perustellusti todeta, ettei ole aivan sama miten asumme ja rakennamme!

Omat valinnat ratkaisevat

Miten valistunut kuluttaja voi asiaan vaikuttaa? Valinnoilla. Rakentamisessahan on ensisijaisen tärkeää estää rakennuksen vaipan ja ilmanvaihdon kautta tapahtuvat lämpöhäviöt, jotta lämpö ei karkaa harakoille. Rakentamisen ammattilaisten mukaan tämä voidaan saavuttaa käyttämällä korkealaatuisia eristysratkaisuja, parhaita lämpöä eristäviä ikkunoita ja ovia, ja ilmanvaihtoa, jossa on tehokas lämmön talteenotto. Hyvä lämmöneristävyys ja ilmatiiviys ovat keskeiset osat talon vaipan energiataloudessa.

Seuraavaksi tärkeintä on valita energiatehokkaat sähkölaitteet ja valita rakennuksen paikka ja ikkunoiden suunta aurinkoenergian saatavuuden maksimoimiseksi. Energiatehokkaan rakennuksen rakentaminen ei siis vaadi mitään uusia teknisiä taitoja, erityislaitteita tai -materiaaleja, vaan valveutuneita valintoja.

Energiatehokas rakentaminen tuo myös säästöjä. Vai miltä tuntuisi asua talossa, jonka energiankulutus on noin puolet tai jopa neljänneksen normaalin talon kulutuksesta? Se on mahdollista, sillä vaihtoehtoja on. Kyse on taas valinnoista. Matalaenergiarakennuksia on ollut mahdollista rakentaa jo pitkään, mutta se energiatehokkain rakentamisen muoto, passiivirakentaminen, on testattu nyt myös Suomen oloihin. Onneksi.

Paroc Lupaus

Passiivitalo energiatehokkain vaihtoehto

Ympäristön kannalta tärkeintä on siis energia, jota ei käytetä lainkaan; meidän tulisi siis siirtyä aktiivisesta energiankulutuksesta passiiviseen. Periaate toteutuu passiivitalossa, sillä siinä ei tarvita perinteistä lämmitysjärjestelmää lainkaan kun tärkeimpinä lämmönlähteinä toimivat talon asukkaat, kodinkoneet ja valaistus. Mahdollinen lisälämmöntarve tuotetaan pienellä sähkövastuksella ilmanvaihtolämmityksen yhteydessä. Rakennus on vedoton ja lämmin.

Tehokkaan ja hallitun ilmanvaihdon ansiosta sisäilma on puhdasta ja raikasta, ja kun tähän lisätään vielä edulliset rakentamiskustannukset ja alhaiset lämmityskulut, voidaan jo puhua merkittävästä ratkaisusta maapallon ilmastotalkoissa.

Passiivirakentaminen on luovaa

Ja mikä parasta, passiivirakentaminen on luovaa siinä missä muukin rakentaminen, sillä passiivitalojen ratkaisut perustuvat yksinkertaiseen rakennusteknologiaan, joka ei aseta niiden arkkitehtuurille erityisiä rajoituksia. Passiivirakentaminen ei siis sido suunnittelijoiden luovuutta tai asukkaiden toiveita rakentaa yksilöllisiä, mutta energiankulutukseltaan pihejä taloja.

VTT:n passiivitalomääritelmän mukaiseen 25 kWh/m2/v (Keski-Suomessa) energiantarpeeseen voi päästä monella tavalla ja passiivitaloja voidaan toteuttaa erilaisilla runko- ja tilaratkaisuilla ja rakennusmateriaaleilla.

Asuntomessujen Paroc Lupaus on passiivitalo

Passiivitaloon pääsee tutustumaan Valkeakosken asuntomessuilla, jonne Mäkisten perhe on rakentanut  Paroc Lupaus -nimisen passiivitalon (kohde numero 21), jonka huoneistoala on 234 m2 kahdessa kerroksessa. Talo on paitsi äärimmäisen energiatehokas, myös arkkitehtonisesti mielenkiintoinen kaarevine kattoineen.

Paroc Lupaus

Nimensä mukaisesti taloon liittyy lupauksia, jotka sen tulee lunastaa elinkaarensa aikana. Lupaukset liittyvät mm. energiansäästöön, ympäristöön ja omanoloiseen ja miellyttävään asumiseen.

– Odotamme tältä Passiivitalolta pientä lämmitysenergialaskua ja mukavaa asumista vedottomassa ja puhtaassa sisäilmastossa, sanoo talon isäntä Vesa Mäkinen.

Talon suunnittelu lähti liikkeelle talon tulevien asukkaiden toiveista.

– Halusimme avarat tilat, joissa viihtyä. Lisäksi miellyimme pääsuunnittelija Kimmo Lylykankaan ehdotukseen persoonallisesta kaarevasta kattoratkaisusta, Mäkinen jatkaa.

Paroc Lupaus on inspiroinut myös talon sisustussuunnittelusta vastaavaa Johanna Sippalaa:

– Ihastuin Paroc Lupauksen tilankäyttöön. Paksujen seinien mahdollistamat ikkunapenkit antavat talolle lisäluonnetta. Erityisen vaikutuksen teki myös vanha tiiliseinä, joka kertoo mielestäni asukkaiden rohkeudesta. Kohde kiinnosti myös passiivirakentamisen näkökulmasta, sillä sehän on päivän sana ja energiatehokkuus Valkeakosken asuntomessujen teema.

Paroc Lupauksen (kohde numero 21) sijainti Valkeakosken asuntomessuilla

Energiatehokas rakentaminen on kannattava sijoitus

Passiivirakentaminen odotettua edullisempaa

Teksti: Mia Heiskanen

Uuden kodin vakuutus

FenniaOman talon rakentaminen on iso hanke. Heti aluksi kannattaa varmistaa, että myös vakuutukset ovat kunnossa, omaisuus turvattu ja oma sekä perheen vakuutusturva ajan tasalla.

Tuleva koti kannattaa vakuuttaa heti täydestä arvostaan sen pinta-alan perusteella. Silloin ei tarvitse huolehtia vakuutusmäärän oikeellisuudesta rakentamisen aikana. Omistaja on vastuussa myös vuokratuista ja lainatuista, rakennustyömaalla käytettävistä koneista ja laitteista. Kotivakuutukseen liitetyt vastuu- ja oikeusturvavakuutukset ovat voimassa myös rakentamisen aikana.  Vakuutuksella turvataan myös rakennustyömaalla liikkuva perhe ja avustavat ystävät.

Vakuuttamisen erikoisliikkeestä saa kattavan turvan kaikkiin tarpeisiin niin rakennustyön aikana kuin sen jälkeenkin. Lisää tietoa rakennusaikaisista vakuutuksista löytyy Fennian internetsivuilta.

* Jätä yhteydenottopyyntö

* Jätä tarjouspyyntö

X