Matkailu

6 hyvää syytä lähteä yksin matkalle

Tekisikö mieli lähteä yksin matkalle? Rohkaistu ja kokeile, sillä yksin matkustamisessa on monia hyviä puolia. Tässä niistä kuusi.

Teksti:
Saga Wiklund
Kuvat:
Istock

Yksin matkustaessa ei tarvitse pitää huolta kenestäkään muusta kuin itsestään eikä odotella ketään.

Tekisikö mieli lähteä yksin matkalle? Rohkaistu ja kokeile, sillä yksin matkustamisessa on monia hyviä puolia. Tässä niistä kuusi.

Aina ei löydy matkaseuraa juuri silloin, kun itse haluaisi lähteä. Uskaltaisiko matkaan siinä tapauksessa lähteä yksin? Moni sinkku tai leskeksi jäänyt miettii tätä, myös ruuhkavuosia elävä perheellinen voi haaveilla arjestaan irtautumisesta.

Kysymys jakaa mielipiteet: monen naisen mielestä yksin matkustaminen kuulostaa ankealta tai pelottavalta, kun taas toisista se on luksusta.

Yksin matkailun hyvät puolet

  1. Voi mennä minne haluaa ja tehdä mitä haluaa; ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa. Täydellinen vapaus aikataulun suhteen on myös hienoa.
  2. Yksin matkustaessaan tutustuu helpommin uusiin ihmisiin.
  3. Ei tarvitse pitää huolta kenestäkään muusta kuin itsestään eikä odotella ketään.
  4. Oma rauha on joskus tervehdyttävää: jää tilaa omille ajatuksille.
  5. Yksin matkustaessaan rohkaistuu. Ensimmäinen yksin tehty matka voi jännittää, mutta kun selviää siitä, saa lisää itsevarmuutta.
  6. Yksin tehty matka tuntuu seikkailulta.

Lähde: Annan lukijaraati ja Sanna Kylmänen

X