Matkailu

Amsterdam – Sydämellinen kulttuurien kohtauspaikka

Teksti: Vinkkipankki

AmsterdamAmsterdam, Amsterdam, Amsterdam… Suklaan makuinen, juovuttava, lumoava, riippuvuuden aikaan saava. Kaupunki, josta ei koskaan saa kyllikseen, jota ei koskaan ammenna tyhjiin, kunhan kerran on maistanut kanaalien kaupungin sykettä todella, antautunut sille täydellisesti jokaisella solullaan.

Amsterdam, Hollannin elämää sykkivä sydän, uudistuu kaiken aikaa, lyö joka hetki eikä pysähdy koskaan. Se on kulttuurien kohtauspaikka, koko globaali maailma pienoiskoossa, mutta silti siellä mahtuu kulkemaan käsikkäin kapeita kujia ja ihastelemaan kaikkea sitä, minkä ympärillään näkee. Jokainen käsi, tumma, vaalea, iso ja pieni… aina käsi kädessä.

Amsterdamissa asuu vakituisesti 7000 suomalaista. Silti on suoranainen ihme, jos kaduilla kuulee suomen kieltä, härmän murteista puhumattakaan. Sitä vastoin kielet, joka puolelta maailmaa kuuluvat, sinkoilevat ympäriinsä kuin luodit, mutta eivät haavoittavasti, vaan tarkasti kohteeseensa osuen, kuulijaan. Amsterdam ei kaipaa tuppisuita, eikä sellainen siellä ole mahdollistakaan, sillä ilmapiiri vapauttaa jäyhimmänkin suomalaisen avaamaan sanaisen arkkunsa ja lumoutumaan siihen yhteyteen, jonka kieli ihmisten välillä mahdollistaa. Jokaisen vieraan sanan seurauksena on mitä ystävällisin ele ja tervehdys muilta läsnäolijoilta, ja johtaa väistämättä kahden tuntemattoman ihmisen tutustumiseen, ystävystymiseen ja joka tapauksessa aina hauskaan yhteiseen hetkeen.

Se on yksi Amsterdamin ominainen piirre. Tuohon Manner-Euroopan luoteiskolkkaan on etsiytynyt ihmisiä, seikkailijoita, haaveilijoita, avoimin mielin elämään suhtautuvia ihmisiä joka puolelta maailmaa, niin että matkaajan uteliaisuus voittaa aina lopulta ja suustaan saa kuulla yhä uudestaan ja uudestaan kysymyssanat: ”Hello! How are you? Where are you from?”, ja vastaus saattaa olla mitä uskomattomin. Miten mahtavaa onkaan saada vaihtaa kuulumiset ihmisen kanssa, joka on tullut samaan pubiin nauttimaan oluensa – aina pienestä lasista ja kylmänä – esimerkiksi Paraguaista tai Meksikosta saakka.

Amsterdam on pieni, suuri kaupunki. Yksi silmiinpistävä ero suomalaisiin verrattuna on, se, että ravintolat ja pubit ovat pieniä ja tiivistunnelmaisia. Ja niitä on paljon! Esimerkiksi pöydät ovat niin liki toisiaan, että suomalaisesta voi aluksi tuntua jopa kiusalliselta sen kaltainen läheisyys vieraan kanssa. Naapuri istuu kyljessä kiinni, mutta silti jokainen sulautuu paikkaan, kuin samaan yhteyteen tavalla, joka luo kiihkeän tunnelman ja tempaisee mukaansa. Sellaisen, josta täällä voimme vain haaveilla. Kaikki kuin samassa pitkässä pöydässä, mutta niin, ettei tilanteessa pääse syntymään jännitteitä, minkä suomalaiset synnyttävät vaivatta, kun tullaan liian lähelle. Siksi täällä istutaan usein mieluummin hehtaarihalleissa, selkä toisiin päin käännettyinä ja mahdollisimman kaukana muista, vaikka ravintolan toisella puolella saakka. Amsterdamissa istutaan aina vierekkäisiin pöytiin.

SiltaSuomalaisilla on paljon oppimista tavoista, jotka Amsterdamissa on itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi palvelu on aina täynnä vilpitöntä, teeskentelemätöntä ystävällisyyttä. Se on aivan omaa luokkaansa, mutta edellyttää osaamista myös asiakkaalta. Moukka saa moukan kohtelun, mutta kaupungin ystävällisyyden pelisäännöt tunteva kokee joka ainoa kerta, joka ainoa hetki kuninkaan kohtelua: kohteliaisuuksia, silmäniskuja, viikarimaista otetta, mutta niin tyylikkäästi, että haluaa vain tilata lisää, lisää, lisää…

Laskua ei tuoda pöytään, se ojennetaan. Asiakas saattaa saada nauttia huomionosoituksena talon laskuun mitä herkullisimpia jälkiruokia, mikä on aivan ennen kuulumatonta Suomessa. Ja lähdettäessä tervehditään lähes poikkeuksetta ravintolan maestroa, ikään kuin sinetöidään ystävyys, jolle toivotaan jatkoa kädenpuristuksella. Amsterdamissa asukkaat pitävät kunnia-asiana sitä, että vieras viihtyy ja tuntee olonsa tervetulleeksi. Hyvää fiilistä ei pidetä itsestäänselvyytenä, vaan joka ainoa ihminen tekee kaikkensa, että saa muut viihtymään, ja sitä kautta myös itsensä. Siitä syntyy ilmapiiri, jonka kokee vain kaupungissa nimeltä Amsterdam.

Kaupunkikuva on ensikertalaiselle samaan aikaan lumoava, mutta myös hieman sekava. Eksymisen vaara ei ole poissuljettu, ei taitavaltakaan suunnistajalta, sillä juuri mitään maamerkkejä kaupungissa ei ole, joka puolella vain samanlaisia katuja, rakennuksia ja siltoja – loputtomasti.

Kaupungin neljä pääkanaalia, puolikuun muotoiset, alkava satamasta, halkovat kaupungin kadut ja palaavat toisella puolella takaisin satamaan. Ne antavat katukuvalle rungon, jota pienemmät kanaalit ja niiden reunoilla kulkevat tiet täydentävät.

Talojen ja kanaalien väliin jäävällä pienellä maakaistaleella liikkuvat sekä jalankulkijat, pyöräilijät että autoilijat, taitavasti vain muutamien metrien levyisellä alueella. Tarkkaavaisuutensa menettänyt matkailija voi jäädä helposti alle sokkeloisilla kujilla harhaillessaan, ellei pidä varaansa.

Pyörä on paras tapa liikkua, ja nähdä koko kaupunki. Kaikki paikalliset liikkuvat pääasiallisesti pyörillä. Ja ajavat kuin mielipuoliset! Autoilijoista kaupunki pyrkii eroon muun muassa siten, että parkkipaikkoja on mahdollisimman vähän, parkkimaksut korkeita, eikä esimerkiksi parkkihalleja rakenneta laisinkaan. Kun liikkuminen autoilla tehdään mahdollisimman vaikeaksi, se pakottaa ihmiset jalkautumaan, lähemmäksi toisiaan. Se on osa kaupungin henkeä.

Muutama metrolinja kuljettaa ihmisiä kaupungin laidalta toiseen, mutta esimerkiksi sitä julkisen liikenteen vyöryä, johon Helsingissä törmää, ei koe Amsterdamissa. Sama koskee esimerkiksi raskaita työkoneita, tai äänekkäitä rakennustyömaita. Kaikki uudisrakennus nousee kaupungin laidoille. Siellä sijaitsevat myös hallinnolliset virastorakennukset sekä suurten yritysten tilat. Keskusta on pyhitetty vain ja ainoastaan rauhan ja ilon tyyssijaksi.

Kaupunkirakenne on tiivis, jo siitä yksinkertaisesta syystä, että maapinta-ala on rajallinen. Kaikki tila on käytetty mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Kadut on kapeita, talot kiinni toisissaan ja hollantilaiselle arkkitehtuurille tyypilliseen tapaan matalia. Niiden katot ovat jyrkkiä ja värikkäästi koristeltua, iloisin värein, luonnollisesti.
Ne kätkevät sisäänsä kauniita, viihtyisiä sisäpihoja, joissa asukkaat rentoutuvat ja viettävät yhteistä aikaa, aivan samoin kuin Suomessa, poikkeuksena kuitenkin se, että kun yksi asukas järjestää juhlat, tarjottavaa riittää ja kaikki naapurit sekä heidän ystävänsä ovat tervetulleita – katsokaas kun Amsterdamissa ihmiset osaavat käyttäytyä, myös juhliessaan!

PyörätAamut ovat upeita ja rauhallisia, kun kaupunki nukkuu. Silloin ensikertalaisella tarjoutuu hieno mahdollisuus tutustua tarkemmin nähtävyyksiin, mikäli illan kiihkeä syke sekoittaa pään. Ja se sekoittaa helposti, sillä aamun harmaasta rouvasta kehkeytyy iltaisin viehättävä neito, joka piilottaa salaisuutensa naiselliseen tapaan valoloiston ja kimalluksen kätköihin, mutta samaan aikaan viettelee luoksensa vastustamattomasti.

Vaan miten on selitettävissä se, ettei Amsterdamissa ole vanhoja ihmisiä lainkaan? Se ei ole täysin totta. Kysymys on siitä, että vapaa ilmapiiri häivyttää sukupolvien väliset kuilut täysin. Kaikki ovat kuin nuorekkaita pojanviikareita, pilke silmäkulmassa, ja ne, joille meno ei maistu, muuttavat kaupungin ulkopuolelle, maaseudun rauhaan, tai matkaavat pois. Keskusta vapauttaa ihmisen nopeasti ja lopullisesti siitä suomalaisuuden ikeestä, niistä pikkuvioista, joiden takia Suomesta pyritään pois, aidan toiselle puolelle. Amsterdamissa ruoho todella on aidan takana vihreämpää!

Kaupunkiin ei voi olla rakastumatta, kun kulkee iltaisin sydän pamppaillen pitkin kanaalin varsia ja seuraa, miten katuvalot saavat uuden elämän veden pinnalla; ikään kuin vanhojen merimiesten henget heräisivät eloon iltaisin ja yhtyisivät kaupungin iloihin. Ihmiset iloitsevat toistensa seurasta, naurun helke kuuluu joka puolella.

Suorastaan ilmiömäistä, ettei Amsterdamissa tunneta sellaista kuin hierarkiset rakenteet. Voisi jopa olettaa, ettei heidän sanavarastostaan edes löydy sellaista ilmaisua kuin konservatiivi. Kaupungissa ei huomaa millään tavoin sellaista rahan tai vallan tavoittelua, jota länsimaissa esiintyy yleisesti joka puolella. Ajatelkaa! Ei toisten nujertamista tai kovistelua. Jokainen on täydellisen tasavertainen toisten kanssa, niin kuin kuuluisikin, ystävä toiselle. Missään toisaalla ei voi tuntea oloaan yhtä tervetulleeksi, turvalliseksi kuin Amsterdamissa. Kuin kotiovestaan astuisi sisään. Ei pelkoa edes punaisten lyhtyjen kadulla, jossa kauppa käy, ja suut vääntyvät mutruun.

Teksti ja kuvat: Rautiainen

X