Matkailu

Ankara – Yllätysten kaupunki

Teksti: Peter Erik Forsberg Kuvat: Peter Erik Forsberg

Atatürkin monumenttiTurkki on perinteisesti ollut aurinkoisten pakettimatkojen ja lyhyiden Istanbulin-matkojen kohde, ja Ankara on yleensä jäänyt turisteilta näkemättä. Turkin pääkaupunki on maan modernein ja länsimaisin paikka, missä kannattaa ehdottomasti vierailla. Hyvä julkinen liikenne, moitteettomat palvelut ja edulliset hinnat tekevät Ankarasta helposti lähestyttävän suurkaupungin.

Ankara perustettiin kolmisen tuhatta vuotta sitten, mutta ensimmäisen nimensä, Ancyra, joka tarkoittaa kreikan kielellä ”ankkuria”, se sai 323 vuotta ennen ajanlaskun alkua, Aleksanteri Suuren valloitettua Persian imperiumin. Tämän jälkeen kaupungin merkitys kasvoi, ja sinne alkoi virrata väestöä niinkin kaukaa kuin nykyisen Ranskan alueelta. Keisari Augustuksen aikaan se oli merkittävä kaupunki, ja liitettiin Rooman valtakuntaan 23 vuotta ennen ajanlaskun alkua; Ankarassa on edelleenkin jäljellä keisarin kunniaksi rakennettu kirkko, Augustuksen temppeli. Ottomaanien valtakunnan osana se oli melko merkityksetön kylä, ja sen kasvu sai vauhtia vasta vuonna 1923, jolloin Kemal Atatürk teki siitä Turkin pääkaupungin. Tästä syystä Ankara on, toisin kuin muut maan kaupungit, suurelta osalta kaavaan rakennettu, ja liikkuminen täällä onkin suoraviivaista, joskaan ei täysin vaivatonta. Kaupungin väkiluvun kasvu on ollut huimaa, sillä 1920-luvulla kaupungissa oli noin 30 000 asukasta, miltei kaikki Uluksen kaupunginosassa. Nykyään kaupungissa on viitisen miljoonaa asukasta, ja uusia kaupunginosia on syntynyt kymmenittäin.

Monta eri maailmaa

Turkin pääkaupunki on monelle tullut varmasti tutuksi Tuomari Nurmion kappaleesta Ankara, jossa Turkin pääkaupunkia kuvaillaan valtavana, kaukaisena kaupunkina. Se ei ehkä kooltaan ole aivan Istanbulin luokkaa, mutta kaiken olennaisen näkemiseen kuluu helposti useita päiviä.

AnkaraAnkara on jakautunut kaupunginosiin, joilla on varsin erilaiset funktiot ja asukkaat. Ulus, kaupungin vanhin kaupunginosa, on Ankara kalesi -linnoituksen kotipaikka, ja tämä linnake muureineen kohoaa kaiken muun yläpuolelle. Ulus on suurelta osin köyhien ihmisten, osittain jopa kurjaliston asuttamaa aluetta, ja sen sadoissa basaareissa ja kaupoissa myydään tuotteita edullisemmin kuin muualla. Täältä löytyvät myös edulliset hotellit ja ravintolat, joten se on varteen otettava tukikohta etenkin pienellä budjetilla matkustaville.

Uluksesta lähtevä kaupungin pääkatu, Atatürk Bulvari, joka on pituudeltaan 5,5 kilometriä, kulkee kaupungin keskustan läpi, halki Kizilayn, joka on Turkin rahan ja kaupan keskus. Rahalaitokset, upouudet korkeat rakennukset ja tyylikkäät kaupat antavat keskustasta modernin kuvan, ja sadat ravintolat, baarit ja yökerhot tekevät siitä kaupungin huvittelukeskuksen. Atatürk Bulvaria jatkaessa kohti etelää saapuu Kavaklideren kaupunginosaan, jossa sijaitsevat merkittävät suurlähetystöt, kaupungin trendikkäimmät ja kalleimmat ravintolat sekä kansainväliset hotellit. Jos jatkaa edelleen kohti etelää, nousee ylös kukkuloille ja saapuu Cankayan kaupunginosaan, jossa ovat Turkin hienoimmat asuinalueet, presidentin asuinrakennus ja Atakulen korkea torni, jonka voi nähdä kaikkialta Ankarasta.

Ankara patsasAnkara on suoraviivainen kaupunki, mutta liikkuminen siellä pelkästään kävelemällä ei ole suositeltavaa. Suuret puistobulevardit, moottoritiet ja sellaiset vaikeasti kierrettävät paikat, kuten rautatieasema tekevät siitä kaupungin, jossa kannattaa liikkua kaupunginosasta toiseen joko julkisin menopelein tai taksilla. Ankaran moderni metro pärjää vertailussa minkä tahansa maailman metron kanssa, joskin se on varsin lyhyt kaupungin kokoon nähden. Lippujen hinnat ovat edulliset, ja metro toimii erinomaisena liikkumismuotona Uluksen ja Kizilayn välillä, ja sillä pääsee hyvin myös Atatürkin monumentille.

Kaupungissa on runsaasti sekä mini- että normaaleja busseja, mutta liikkuminen niillä saattaa erityisesti lyhyellä visiitillä olla hankalaa ja ruuhkista johtuen aikaa vievää. Taksi on Ankarassa suositeltava matkustusmuoto, sillä taksat ovat alhaiset (3 eurolla voi helposti tehdä 20 minuutin matkan), mutta niitä kannattaa välttää iltapäivän ja alkuillan ruuhka-aikoina.

Ankaran kaupunginosissa voi vaivatta vaellella apostolin kyydillä, erityisesti ydinkeskustassa se ei tuota ongelmia, mutta joitakin saattaa vaivata katujen ylittäminen, joka on eräänlainen taiteenmuoto. Liikennevaloja on harvassa eivätkä autoilijat mielellään tottele niitä. Onneksi Ankaran keskusta on kuitenkin täynnä ylikulkusiltoja, ja näin ei tarvitse ottaa mallia kaupungin asukkaista, jotka sujuvasti syöksyvät kadunpuolelta toiselle niin, että heikompia hirvittää.

Unohtumattomia nähtävyyksiä

Ankaralla on tarjottavanaan uusia ja vanhoja nähtävyyksiä, merkittäviä museoita ja upeita moskeijoita. Kaikkein paras nähtävyys lienee ilmainen Ankaran linnake, Ankara Kalesi, jonka muurilta on uskomattomat näkymät kaikkialle kaupunkiin. Linnakkeen muurille kulkeminen on kokemus sinänsä, sillä se sijaitsee Ankaran vanhimpien asuinkorttelien keskellä ja tarjoaa siten mahdollisuuden tutustua todelliseen Ankaran – ja Turkin – elämään, joka on pysynyt miltei muuttumattomana satojen vuosien ajan.

AnkaraTurkkilainen vieraanvaraisuus on Uluksessa parhaimmillaan, ja Turkin ulkopuolelta tuleva turisti saa etenkin lasten välittömän, ystävällisen huomion osakseen. Kaupunginosa on täynnä historiaa, pieniä kauppoja ja kaikkea, minkä oli luullut jääneen historiaan. Pienet työpajat, joissa tehdään verkkaiseen tahtiin töitä kuutena päivänä viikossa ja myöhäänkin illalla, osoittavat, että työnteko on Turkissa sosiaalisen elämän muoto, ja sitä tehdään aina hyvillä mielin, rupatellen ja teenkantajien tuomaa virkistävää cayta, turkkilaista teetä siemaillen.

Uluksesta löytyy linnakkeen lisäksi myös muuta nähtävää, kuten Augustuksen temppeli, roomalainen kylpylä, Ankaran pyhimpänä pidetty Haci Bayram Camii –moskeija ja itsenäisyyssodan muistomuseo, Kurtulus Savasi Müzesi. Turkin parhaana pidetty museo, Anadolu Medeniyetleri Müzesi, joka kertoo Ankaraa ympäröivän maakunnan, Anatolian menneisyydestä, sijaitsee myös lähistöllä. Turkin pitkästä historiasta kiinnostuneille tämä tietenkin on ehdoton vierailupaikka, mutta myös muut vaikuttuvat nähdessään tarkasti entisöidyn 1400-luvun markkinapaikan. Kaiken tämän voi helposti nähdä yhden päivän aikana, ja nähtävyydestä toiseen kulkemiseen ei kävellen kauan kulu.

Atatürkin monumenttiAnkaran vaikuttavin nähtävyys on Anit Kabir, Turkin tasavallan perustajan ja maan uudistajan, Kemal Atatürkin kunniaksi perustettu museo ja monumentti. Tälle ilmaiselle, kukkulan päällä sijaitsevalle muistomerkille voi kävellä sen juurelta noin 10 minuutissa, mutta taksilla pääsee myös ylös kukkulalle, kunhan välillä käy portilla turvatarkastuksessa. Suuremmat kantamukset on jätettävä portille, mutta kamerat ja naisten käsilaukut voi ottaa mukaan. Muualta kuin Turkista tulevalle Atatürk ja hänen kunniakseen kaikkialle pystytetyt patsaat eivät tietenkään merkitse mitään, mutta Anit Kabirissa voi helposti aistia, kuinka merkittävinä Atatürkin uudistuksia, joihin kuului mm. huntujen riisumisen salliminen naisille, edelleen pidetään.

Ankara on tietenkin täynnä moskeijoita, ja niistä suurin ja mahtavin on Kocatepe Camii Kizilayn kaupunginosassa. Mikäli on Ankarassa sunnuntaina tai yleisenä juhlapyhänä, voi vierailla presidentin virka-asunnon yhteydessä olevassa ilmaisessa paviljonkimuseossa, joka tunnetaan nimellä Atatürk Müzesi Köskü. Jos jatkaa etelään, voi käväistä Atakulessa, tornissa jonka huipulla on pyörivä ravintola. Täällä voi myös virkistäytyä yhdessä Ankaran parhaista puistoista, nimeltään Botanik Parki, joka nimensä mukaisesti on täynnä mitä kauneinta kasvillisuutta.

Muotia ja herkullista ruokaa

Ankara on Turkin pääkaupunkina tietenkin hallinnon keskus, ja tämä antaa sille omat erityispiirteensä, joihin kuuluvat asukkaiden hyvä kielitaito ja moitteettomat palvelut. Tämän lisäksi Ankara on opiskelijoiden kaupunki, ja sen ilmapiiri on erityisesti Kizilayn kaupunginosassa rento ja lähellä länsimaista. Kizilay on täynnä ostoskeskuksia, joista löytyy kaikki tarvittava, ja pienet putiikit myyvät muotia siinä kuin missä tahansa länsimaisessa suurkaupungissa – usein vain huomattavasti edullisemmin hinnoin.

MehukauppiasMikäli haluaa tutustua alkuperäiseen, satoja vuosia samanlaisena pysyneeseen kaupankäyntiin, kannattaa kierrellä Uluksen kaupunginosassa. Sen kadut ovat täynnä pieniä ja suuria basaareja, myyjiä jotka kauppaavat kaikkea pesukoneista tuoremehuun, kauppahalleja ja mitä värikkäintä elämänmenoa. Uluksen kaupankäynti voisi yhtä hyvin tapahtua toisella mantereella kuin Kizilayn, ja harvassa kaupungissa voi parin metropysäkin välillä nähdä näin räikeitä eroja.

Hyvä ruoka ei Turkissa ole koskaan kaukana, ja Ankarassa pääsee turkkilaisesta keittiöstä nauttimaan valtavalla valikoimalla. Keitto, corba, jota löytyy useina eri versioina. Niistä suosituin on linssikeito, perinteinen turkkilainen aamu- ja iltapala. Lounaalla voi käväistä lokantaseissa, jotka myyvät valmiiksi tehtyjä aterioita. Nämä muodostuvat yleensä riisistä, salaatista, liharuoasta ja leivästä, jota jokaisen turkkilaisen aterian yhteydessä syödään suuria määriä. Kaiken voi huuhtoa alas ayranilla, piimää muistuttavalla juomalla, joka on tehty sekoittamalla keskenään vettä ja jogurttia. Tällaiset ateriat ovat terveellisiä, täyttäviä ja edullisia; keitto harvoin maksaa yli euron ja vaikkapa lihapullat ja riisi salaatin kera maksaa noin kolme euroa. Sekä Kizalaysta että Uluksesta löytyy myös hienompia ravintoloita, joissa voi syödä illallisen alkupaloineen jälkiruokineen päivineen, eikä edes suursyömäri pysty ahmimaan itseensä yli kymmenen euron edestä ruokaa. Yömyöhään tai välipalaksi maistuvat nopeasti tehdyt pikaruoat, ja tavanomaisen kebabin sijaan kannattaa ottaa vaikkapa pideä, turkkilaista pizzaa, tai sitten adana- tai ufur-kebabia, jotka ovat pippurilla maustettuja liha-aterioita. Kizalay on kaikkein paras paikka pikkupurtaville, ja sen kaduilta voi löytää edullisia, maistuvia aterioita mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ruokamyrkytykset eivät nykyään enää ole tavallisia, mutta kaikkein edullisimpia kebabeja myyjiä katukauppiaita kannattaa vältellä.

Ankaran tytötKizilay on paras paikka myös yöelämälle. Bayindir Sokak –kadun ympärille on keskittynyt huima määrä baareja ja yökerhoja, joissa musiikki soi yömyöhään. Jotkut paikat ovat perinteisiä, pelkästään miesasiakkaita palvelevia, toiset moderneja, opiskelijoiden suosimia paikkoja; vähän aikaa kiertelemällä löytää varmasti mieleisensä paikan, halusi sitten kuulla paikallista musiikkia tai siihen kyllästyttyään länsimaista poppia. Hyvä turkkilainen Efes-lagerolut maksaa alle puolitoista euroa tuopilta, paikat ovat auki pikkutunneille, palvelu on ylitsevuotavan ystävällistä eikä juopuneita tai häiriköitä tarvitse varoa. Mikäli yöpyy Uluksen hotelleissa, pääsee metrolla takaisin aina puoleenyöhön saakka, mutta tätä kauemmin viihtyvien ei tarvitse olla huolissaan, sillä Ankaran taksit vievät ilman kommelluksia takaisin hotellille.

X