Matkailu

Berliini – Vintageostoksia kirpputoreilla ja putiikeissa

Teksti: Marinella Ruusunen Kuvat: Marinella Ruusunen

Jos Berliini tunnetaan erilaisten ihmisten, kansalaisuuksien ja kulttuurien lempeänä muovaamona ja yhteisenä kohtauspaikkana, voitte vain kuvitella, minkälaisia aarteita sen lukuisat second hand- ja vintageliikkeet tarjoavat.

Berliini Stiefel Kombinat

Tarkoituksenani on listata Berliinin parhaat paikat onnistuneiden vintagelöytöjen tekemiseen. Kierrokseni alkaa lupaavasti astuessani sisään pieneen ja hämyiseen Trash schick second hand -puotiin (Wühlischstrasse 31), jonka löydän sattumalta kierrellessäni boheemialueena tunnetun Friedrichschainin hyväntuulisista ihmisistä täyttyviä pubeja. Omistajan mukaan liikkeen olisi pitänyt sulkea ovensa jo puolisen tuntia sitten, mutta tasaiseen tahtiin sisään soljunut asiakaskunta on pitänyt ovet auki. Minua onnistaa heti ensi yrittämällä, sillä pitkä ja kapea lestini kohtaa vihdoin vertaisensa: beiget, paksupohjaiset mokkakengät lampaanvillavuorilla. Ne lämmittävät tulevina talvipakkasina varpaiden lisäksi myös mieltä – 25 euron ostos kirjataan oitis kirpputorilöytöjeni parhaimmistoon. Hiljaisella volyymilla rockabillya soittava putiikki tarjoaa pienen ja edullisen valikoiman vaatteita, vöitä ja kenkiä sekä miehille että naisille. Eteisaulasta löytyy myös muutama laatikollinen vinyylilevyjä sekä mainioita vinkkejä illan klubitarjonnasta.

Berliini vintageostoksia Steifel Kombinat

Mikäli kengät ovat intohimosi ja garderoobistasi löytyy tilaa yhdelle jos toisellekin parille upeita jalkineita, pidätä hengitystäsi ja astu sisään Berliinin, ja ehkä koko Euroopan, suurimpaan vintagekenkäkauppaan: Stiefel Kombinatin (Eberswalder Str. 22) lattiasta kattoon yltävillä hyllyillä odottaa yli 6000 paria toinen toistaan upeampia malleja, jotka saavat paatuneimmankin conversetytön haukkomaan henkeään. Väreistäkin turkoosi, keltainen ja vihreä ovat vasta alkusoittoa – pareja on tarjolla kaikissa mahdollisissa sävyissä.

Seinänaapurina sijaitsee samaisen omistajan pitämä miesten puoli, joka houkuttelee asiakkaita kadulle pinotuilla upeilla matkalaukkutorneilla sekä mainiolla hattuvalikoimallaan. Prenzlauer Bergin lisäksi miehiä hemmotellaan hyväkuntoisten pukujen ja asusteiden puolesta  myös Kreuzbergissä sijaitsevassa Checkpoint & Cinemassa (Mehringdamm 41). Kreuzbergin alueella hyviä löytöjä voi tehdä myös Kleidermarkt Coloursin (Bergmannstr. 102) ja Made in Berlinin -liikkeissä (Neue Schönhauser Str. 19).

Berliini vintageostoksia

Etsiessäsi kasvoillesi uniikkeja kehyksiä, suuntaa vanhoja aurinko- ja silmälaseja myyvään Lunettes Brillenagenturiin (Marienburger Str. 11), jonka valikoima pitää sisällään näyttäviä kehyksiä jopa 1900-luvun alkupuoliskolta saakka. Korujen ystäville sen sijaan on tarjolla useita eri liikkeitä, joista mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Berliinin suurimman valikoiman omaava Oliver Rheinfrankin Antique Vintage Jewellery (Linienstrasse 44) sekä Sterling gold (Oraniesburger Str. 32), jonka laadukas iltapuku- ja cocktailmuotivalikoima saa naiset huokailemaan.

Kivijalkamyymälöistä suurille ulkotoreille

Kaksikymmentä vuotta kirpputorikierroksia takana ja Mauernpark on minulle liikaa: sunnuntaisin vietettävä toritapahtuma on pikemminkin koko perheen festari, jonne kokoontuu kaiken ikäisiä ihmisiä. Toiset tulevat piknikille oman grillinsä kanssa, toiset suuntaavat suoraan hiekkakentällä sijaitsevalle rompetorille. Osa pitäytyy sisäänkäynnin lähettyvillä etsien edullisia laukkuja, kenkiä ja vaatteita ihastellen samalla paikallisten kädentaitajien ja nuorten designerien tuotteita. Mauernparkin kirpputori on yksinkertaisesti niin valtava, että sieltä löytyy ihan kaikkea, ihan kaikille. Näin suurella tapahtumalla on kuitenkin varjopuolensa: kaikki eivät valitettavasti muista kuljettaa omia roskiaan pois alueelta, pullotkin tuppaavat jäädä nurmikolle. Vastuullisena reissaajana vien tyhjäksi kalutun maissintähkän sekä paperin muutaman metrin päässä sijaitsevaan  jätesäiliöön toivoen, että joku muukin ottaisi esimerkkiä teostani.

Eniten perinteistä suomalaista kirpputorimeininkiä muistuttava toritapahtuma löytyy Boxhagener Platzin aukiolta, aivan Friedrichschainin sydämestä. Tarjolla on paljon itä-saksalaiskotien tavaroita, jotka on hinnoiteltu varsin edullisesti. Usein vaihtuvien myyjien lisäksi torilta löytyy myös muutamia ammattimyyjiä, joiden vintagetuotteet ovat vailla vertaa: pöydiltä voi bongata alkuperäiskotelossaan myytävät Chanelin aurinkolasit, Versacen ja Ralph Laurenin silkkuhuiveja,  huokeita designvalaisimia sekä upeita koruja ja käärmeennahkaisia laukkuja.

Berliini vintageostoksia

Lasken käsissä pyörittelemäni mustan pillerihatun takaisin vaaleanpunaiseen rasiaansa ja jään seuraamaan vasemmalla puolellani hääräävän hienostuneen rouvan toimia: hänellä on kuulema ollut samanlainen pitsiunelma joskus nuorena tyttönä. Sovitan hajamielisenä ensimmäistä käteeni osunutta hopeasormusta – haluan kuulla loputkin hienon rouvan tarinasta.

”Dear, I think we should buy this to Laura. She always wants to take my old dresses, and this is just like the one I bought from Milano, you remember? It was a beautiful, beautiful autumn and you said that dress would be too cold to use.”

Vanha mies naurahtaa ja kietoo kätensä rouvansa hartioille – olen varma, että heidän välillään riitti lämpöä myös sen ohuen silkkimekonkin varalle.

X