Matkailu

Budapestin New York -kahvilassa

Teksti: Jaana Rinne Kuvat: Ralf Örn

KahvilaelämääBudapest on itsetietoinen jollain oudolla räjähtäneellä tavalla. Unkarin pääkaupungilla on varaa ylpeilyyn, sillä siellä sattuu ja tapahtuu. Paikalliset kaupanmyyjät nyrpistelevät kohoavia hintoja, mutta Louis Vuittonin ja Salvatore Ferragamon kaltaiset kylmät nimet eivät voisi vähempää välittää marinoista.

Iso raha avaa putiikkeja ja remontoi hotelleita ja kahviloita entiseen loistoon. Tuunattavaa riittää. Historiallisessa keskustassa Vörösmarty-aukion reunalla on Henrik Guglerin vuonna 1858 perustama, sittemmin omistajaa vaihtanut Café Gerbeuad. Vuonna 1997 kunnostettu Gerbeaud on tarpeeksi vanha päämäärättömään oleiluun, dolce far nienteen. Sanomalehdet kahisevat, ja esterhazy- ja dobos-kakkuja kannetaan pöytiin valtavien kristallikruunujen alla.

Jotain kuitenkin puuttuu. Jos haluaa kokea jotain unohtumatonta, on noustava ja vaihdettava kahvilaa. On vaivauduttava Pestin laitamille. Sinne, missä pippuri tai ainakin paprika kasvaa. Mika Waltari -fanit haluavat käydä Hotel New Yorkin legendaarisessa New York -kahvilassa jo senkin takia, että rakastettu kirjailija viihtyi siellä, muille kyseisen kavehazin uudistus tarjoaa kaikkia aisteja kutkuttavan ilotulituksen. Jo pelkässä katossa riittää ihmeteltävää. Venetsialaisten kristallikruunujen ympärillä kirmailee enkeleitä ja kentaureja, ja joka puolella välkehtii kulta. Ja mittakaava, se on ällistyttävä. Kaikki on suurta ja vielä vähän suurempaa.

KahvilaelämääItalialaisen Boscolo-ketjun remontoimassa New York Hotellissa on Roberto Cavallin liike ja taidegalleria sijoittajille. Kengät ja taulut käyvät kaupaksi, niissä kate on suurin. Kannattaa istuutua cigar-baariin ja keskittyä vanhoissa tallelokeroissa säilytettäviin sikareihin. Ne ovat maailman parhaita, ja pysäyttävät ajan nahkanojatuoliin. Sikari poltetaan nautiskellen, tuoksuun ja aromiin kietoutuen.

Kavehaz on auki, mutta missä ovat taiteilijat? He eivät ole täällä. Sata vuotta sitten paikalliset kirjailijat rakastivat kantapaikkaansa niin, että näytelmäkirjailija Ferenc Molnar heitti kollegoineen avaimen Tonavaan, etteivät kahvilan ovet koskaan sulkeutuisi. Nyt paikassa istuu historianrakastajia ja tulevaisuuden meklareita. Ehkäpä vahalla kampaustaan taaksepäin korjaava pianisti on jonkun pojanpoika? Kuka tietää. Kuka on mafiakokin näköinen paksukainen, joka järjestelee alakerran ravintolan salameita ja porsasta antipastivitriiniin? Hän näyttää siltä, että hänellä on keittiössään muutakin kuin sian kylkeä.

New York Kavehazissa on helppo vaipua unelmiin. Todellisuus tulee laskun muodossa. Siihen on lisätty pikkuleipiä, jotka eivät ”ehtineet” pöytään. Tarjoilijatyttö lehahtaa punaiseksi. Olenko tosiaan samassa paikassa, missä tarjoilijat osasivat 1900-luvun alussa ulkoa jokaisen kanta-asiakkaan tilaukset salaisuuksista puhumattakaan? Pieni viaton huijaus on osa New York Kavehazin tarinaa. Legendassa jetset-elämään sekoittuu sopivasti kommunismi-chicia. Se voisi mennä vaikka näin: ”Maailman kaunein kahvila” avattiin ensimmäisen kerran syksyllä 1868 16 pirullisen faunin vartioidessa ikkunoita, ja patsaiden kertoessa meditaation tärkeydestä. Kirjailijoiden kahvila tarjosi lämpimän pakopaikan jäätävistä vuokrahuoneista, ilmaista mustetta ja paperia.

X