Matkailu

Essaouira – Surffareiden mekka ja hippien paratiisi

Teksti: Anna.fi

Surffaus paratiisi!Essaouiran kaupunki sijaitsee 200 km Casablancasta etelään ja saman verran Agadirista pohjoiseen Atlantin rannalla Marokossa. Lähes jatkuva tuuli ja merenpohjan muodot kaupungin edessä olevassa lahdessa aiheuttavat sen, että meri antaa surffareille jatkuvasti haastavaa puuhaa tuulen ja erikokoisten aaltojen muodossa, jopa siinä määrin, että kaupungin edustalla järjestetään vuosittain purjelautailijoille maailman cupin osakilpailut.

Kaupunki on kuitenkin historian puolesta ollut merkittävä jo paljon ennen purjelaudan keksimistä. Antiikin uskaliaimmat merenkulkijat eli foinikialaiset olivat ensimmäiset, jotka uskaltautuivat ulos Välimereltä Gibraltarin salmen kautta Atlantille. Siihen aikaan oli vakaa uskomus, että salmen toisella puolella odottavat suuret merihirviöt, jotka nielaisevat suupalana, ulos uskaltautuneet purjelaivat. 

Foinikialaiset merenkulkijat eivät uskoneet taruihin ja 700-luvulla ennen ajanlaskumme alkua he purjehtivat pitkin Afrikan länsirantaa kohti etelää. He löysivät 1500 kilometriä etelään Gibraltarista erinomaisen sataman, pitkän lahden, jossa kaksi saarta tarjosi Atlantin mainingeilta ja tuulilta suojaisan sataman. Essaouiran historia sai alkunsa. Antiikin roomalaiset hyödynsivät myöhemmin samaa satamaa ja kutsuivat sitä Tamusigaksi.

Historiallinen kaupan keskus

Portugalin kuningas Manuel I rakennutti satamaan linnoituksen suojamaan maan 1400 luvulla aloittaman maailmanvalloitukselle tärkeää välisatamaa. Portugalilaisten linnoitusrakennelmat ovat edelleen yksi kaupungin tärkeistä nähtävyyksistä.  Myöhemmin Marokon kuninkaat ja sulttaanit hyödynsivät kaupungin satamaa kaikessa kaupankäynnissä. Essaouirasta, samoin kuin pohjoisempana sijaitsevasta Tangerista, tuli kansainvälisiä satamakaupunkeja. Suurilla eurooppalaisilla kauppahuoneilla oli toimistot täällä. Karavaanitiet Timbuktusta, Nigeristä, Senegalista kuljettivat kauppatavaroita satamaan ja sieltä pois.

Rikkauksien kasvaessa rakennettiin suuria komeita palatseja ja samalla kaupunki, kiitos eurooppalaisten kauppahuoneitten, sai kansainvälisen leimansa. Kaupungin nimi sen suuruuden aikana oli Mogador. Oman leimansa kaupungin arkkitehtuurille antoi ranskalainen arkkitehti Theodore Cornut, joka ollessaan Marokon sulttaani Sidi Mohammed Ben Abdahhalin vankina, piirsi rannan nykyiset vallitukset ja viivasuorat kadut. Vielä tänäänkin kaupungin merkitys satamana on tärkeä, ei enää karavaaniteiden tavaroiden kuljetuspaikkana vaan kalasatamana. Marokon kolmanneksi tärkein sardiinisatama, sadat pienet 5,4 metriä pitkät puuveneet purjehtivat joka aamu ulos merelle saalistamaan tätä hopeakylkistä meren viljaa.

Marokon kärkkäät kauppiaat

Matkailijalle tämä UNESCON suojelukohteisiin kuuluva kaupunki on monessa mielessä virkistävä poikkeus. Marokkolaiset kauppiaat ovat yleensä hyvin aktiivisia kaupanteossaan. Mahdollinen asiakas haistetaan etäisyyden päästä ja kun kansallisuus on selvinnyt, tulee mukaan kauppiaan juttuihin serkku, joka kuulemma seurustelee suomalaisen tytön kanssa, Jari Litmanen, ja tietenkin Räikkönen. Kauppatilanteessa Suomi ihailtava maa, jonka edustajalle kauppiaan sydämessä on pysyvä sija ja erikoishinnat. Essaouiran kauppiaat ovat hieman pidättyväisempiä, vaikka kyllä hekin osaavat myydä. Tinkiminen on ehdottomasti paikallaan, mutta asiakas saa sentään vapaaehtoisesti astua kauppaan sisälle.

Riad al Madina – Taiteilijoiden suosiossa

Essaouira on myös taiteilijoiden suosima. Erinomainen luonnonvalo on ollut syy monen taidemaalarin tänne tuloon. Kaupungista löytyy myös erittäin tasokkaita ja tutustumisen arvoisia taidekauppoja ja näyttelyitä. Aikoinaan Essaouiran valleilla Orson Welles ohjasi elokuvan Othello.

Hippikulttuurin levitessä eri puolille maailmaa 1960 luvulla, Essaouirasta tuli varsinainen pyhiinvaelluspaikka. Vielä tänäänkin on tilaisuus majoittautua keskellä vanhaa kaupunki hotellissa Riad al Madina, jossa 60-luvulla majoittautuivat useamman kerran sellaiset kuuluisuudet kuten Jimi Hendrix, Cat stevens, Frank Zappa, Jefferson Airplane, Rolling Stones ja Leonard Cohen. Erinomainen taidemaalareita innoittanut valo ei ollut se hunaja joka veti näitä viimeksi mainittuja Essaouiraan. Se oli hashis. Täällä sai melko rauhassa pössytellä kotimaassa kiellettyä ainetta ja voi olla, että monikin sävellys ja sanoitus on saanut alkunsa juuri täällä.

Samassa hotellissa filmattiin aikoinaan myös Bill Augustinin ohjaama ruotsalaiselokuva Jerusalem, joka on voittanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja. Kuuluisuudesta huolimatta majoittautuminen tässä hotellissa on elämys jo sinänsä, sillä hotelliin houkuttelee sen persoonallisuus. Jokainen 27 huoneesta on erilainen. 1800-luvulla rakennettu majapaikka on uusittu vähän aikaa sitten, mutta pieteetillä. Huoneissa on yleensä oleskelutila ja toisessa kerroksessa makuuhuone ja kylpyhuone. Sisäpiha on täynnä kukkia ja viherkasveja ja makuuhuoneiden ikkunat avautuvat usein juuri sisäpihalle. Aamulla herätyksen antaa pikkulintujen kuoro. Kaiken lisäksi hotellissa on erinomainen ravintola.

Essaouira on tutustumisen arvoinen kohde niin surfaajalle, kulinaristille (kymmeniä erinomaisia kalaravintoloita) kuin taiteen ystävälle. Ja miksei majoittautuisi saman katon alle kuin esimerkiksi Jimi Hendrix aikoinaan? Hinta ei huimaa, normaali kahden hengen huone Riad al Madinassa maksaa 80 euroa. Talvellakin ilmasto on miellyttävä, päivälämpötilat 20–25 astetta, yöllä hieman viileämpää.

Teksti: Jorma Kujanpää

X