Matkailu

Itkettävän ihana Riika

Teksti: Marjo Nevala Kuvat: Norman Ojanen

Riika on yllättävän lähellä. Ja vaikka onkin suurkaupunki, sen vilinään on helppo sulautua: viipyillä keskiaikaisilla kujilla, seurata torikauppiaiden sanailua ja aistia tunnelmia. Nauttia hyvästä ruoasta kaupungin monissa ravintoloissa. Lai¯migu celu! eli hyvää matkaa.

Jopas nyt jotakin. Alhaalla on menossa jokin hässäkkä. Mustapäiden talon ja Miehitysmuseon edessä oleva aukio on reunustettu mustilla autoilla ja niiden lähellä seisoo mustapukuisia miehiä. Joku tietää, että kyseessä on Mongolian presidentin valtiovierailu Latviaan. Seuraamme suoraa lähetystä Riian Pietarinkirkon tornista ja kohta paikalle saapuu Vaira Vike-Friberga, maan presidentti.

Käynti tornissa kannattaa muutenkin, sillä yläilmoista näkee, miten lyhyet etäisyydet vanhassakaupungissa ovat. Paljon lyhyemmät kuin miltä ne kartassa näyttävät. Katse poimii tuttuja kohteita: Tuomiokirkko, Pulveritorni, Vapaudenpatsas, Zeppelin-hallit, Väinäjoki siltoineen.

Aivan Pietarinkirkon vieressä on Luostaripiha (Konventa se¯ta). Se on ainutlaatuinen, sillä kaikki pihan yhdeksän rakennusta ovat keskiaikaisia. Pihapiirissä toimii hotelli, on muutamia kauppoja sekä entisessä Kalparitariston linnan kirkossa sijaitseva taideteollisuusmuseo.

Kävelymatkan etäisyydellä on useita muitakin pyhättöjä. Suurin niistä on 1200-luvulla eläneen piispa Albertin rakennuttama tuomiokirkko, Riian symboli ja Latvian merkittävin sakraalirakennus. Kirkko on kuuluisa uruistaan ja siellä järjestetään paljon konsertteja. Saksalaista piispa Albertia muuten pidetään Riian kaupungin perustajana.

Historiallisia rakennuksia vanhassakaupungissa riittää, joten matkaopas käteen ja menoksi. Kannattaa kävellä, sillä omalla autolla kurvailu kapeilla kujilla on hankalaa ja kallista: viisi latia per tunti.

Muutenkin ajelu siellä on hidasta. Taksikin joutuu odottamaan, kun poliisiauto on pysäköinyt keskelle kapeaa kujaa. Valot vilkkuen poliisit partioivat hotellin edessä ja hätistelevät taksinkuljettajaa kauemmas. Tämä kaivaa esiin ajokorttinsa sekä korttipakkaa paksumman nipun erilaisia lupia, mutta mikään ei auta. Sakko rapsahtaa ja sillä siisti.

Mistä löytyy kaupungin sielu?

Jos kyllästyy pyörimään keskustan turistikohteissa, voi aina tehdä jotain radikaalia. Raitiovaunuun! Numero 11 ainakin lähtee aivan keskustasta oopperatalon läheltä, matkaa pitkin Kr. Barona ielaa ja kuljettaa matkustajat kauas, kauas, aina eläintarhalle asti.

Ennen kuin nousee vaunuun, kannattaa varata mukaan käteistä, sillä sekä raitiovaunuissa että busseissa on rahastaja. Matka maksaa 20 santiimia.

Raitiovaunun katossa olevasta aukosta puhaltaa raikas tuuli. Neljän aikaan iltapäivällä vaunun luulisi olevan sakeana väkeä, mutta ei. On tilaa istua ja katsella. Ikkunoista avautuu toisenlainen Riika ja mitä kauemmas keskustasta mennään, sitä ränsistyneemmäksi seutu muuttuu. On myös houkuttelevia paikkoja, joita tekisi mieli tutkia lähempää.

Kadunvarsien kaupat kertovat omaa kieltään. Pikkuputiikeissa myydään hattuja, kenkiä, lastentarvikkeita. Erikoisliikkeitä on paljon. Myös muotia! Vaikka Riiassa jo on muutamia hypermarketteja ja lisää rakennetaan, pienetkin kaupat vielä elävät. Aika näyttää, miten niiden käy.

Reitin varrella ovat suuret hautausmaat, joiden hoito on erilaista kuin Suomessa. Jokainen hauta on erilainen, yleensä pienen pensasaidan reunustama. Periaatteena näyttää olevan, niin kuin muissakin asioissa, että hoidetaan vain oma alue – hauta, ulko-ovi, ikkunat – ja annetaan muiden hoitaa omansa.

Matkan loppupään kaupunginosista Metsäpuisto (Mez¿aparks) on täynnä ihastuttavia, mutta huonokuntoisia huviloita, vanhoja neuvostodats¿oja.

Hallien kansa, kansan hallit

Tuolla tapahtuu jotain. Nainen raivoaa ääni käheänä ja naama punaisena, huutaa toripöytänsä edessä olevalle mummoseurueelle. Metelin syy jää arvoitukseksi. Onko joku asiakkaista uskaltanut arvostella myynnissä olevia tuotteita? Eivätkö tammenoksavihdat, mansikanrönsyistä käärityt pallot, kamomillakimput tai nokkosniput kelpaa?

Ollaan Zeppelineiksi kutsuttujen kauppahallien takana sijaitsevalla valtaisalla torialueella, jossa kuhisee kuin muurahaispesässä. Mansikat ovat kypsyneet, myynnissä on kotipellolta nostettuja perunoita ja porkkanoita, sieniä. Kurkun säilöntää varten mustaherukanlehdistä, tillinvarsista ja sipuleista tehdyt niput odottavat ostajia. Vaatteita ja kenkiäkin täältä saa.

Sisällä halleissa on kuuma ja paljon väkeä ostoksilla. Myyjät haukottelevat. Joukosta erottuu nopeasti valloittava myyntitykki, naisen valkoiseksi värjätty tupeerattu tukkalaite vain tutisee.

Kalahallissa tuoksu roikkuu hajun rajoilla, eivätkä kuivatut kalakimput houkuta. Kaloissa riittää silti ihmettelemistä, sillä joukkoon mahtuu sellaisia, joiden ulkonäkö on outo. Äkkiä eteenpäin!

Vihanneshallissa henki alkaa taas kulkea. Värit hivelevät silmää. Hapankaaliosaston rouvat päivystävät myytävien kasojensa takana. Vaikka pidän hapankaalista ja syön sitä kuin hevonen, en ostaisi näiltä tädeiltä mitään sen jälkeen, kun yksi heistä kohentelee paljain käsin hapankaalikasaansa. Veikkaan, että meno tulee muuttumaan, kun Latvia liittyy Euroopan unioniin ensi vuonna.

Hunaja- ja leipähallissa tunnelma on taas erilainen. Myyjä saa houkuteltua maistelemaan erilaisia hunajia, ja yksi purkeista päätyy tuliaiseksi. Kuvaajalle myyjä kehuu tummaa hunajaa. Se kuulemma tekee hyvää erityisesti miehille. Kysyn, mikä tekee hyvää aivoille, mutta myyjä vastaa naurulla. Joka tiskillä on myös aloekasvin lehtiä.

Yhdessä hallissa myydään maitotuotteita ja katselemme, miten yksityispuolen myyjät kauhovat asiakkaille muovipussiin tuorejuustoa. Taitaa kylmäketju katketa, ennen kuin tuokin pussukka ehtii kotiin jääkaappiin.

Lihahallin jätän tällä kertaa väliin. Muistikuva kärryssä pomppivista lampaanpäistä toimii yhä tehokkaana jarruna.

Aah ja voih jugendkadulla

Jos jättää Riian kuuluisat jugendkadut pelkän kiertoajelun varaan, anti jää ohueksi. Kannattaa jalkautua. Elizabets ielalla on kunnostettuja, komeita jugendtaloja, Vilandes ielan tyyli on arkisempaa ja tyylisuunnan kultakatuna pidetyllä Alberta ielalla matkailijaa odottaa yllätys.

Esimerkiksi Alberta iela 9 on vuosisadan vaihteessa eläneen taidemaalari Janis Rozentalsin ja hänen suomalaissyntyisen vaimonsa Elli Forssellin kotitalo. Heidän asunnossaan asui alivuokralaisena kirjailija Ru¯dolfs Blaumanis. Asunnossa toimii nykyään kotimuseo.

Kolusimme kadun muissa taloissa, niiden pihoilla ja rappukäytävissä ja huomasimme, että vaikka julkisivu olikin tehty upeaksi, sisäpihaa voisi käyttää vankilaelokuvan kulisseina.

Taloista suuri osa oli päässyt rapistumaan itkettävän huonoon kuntoon. Voi vain arvailla, mikä määrä rahaa niiden täydelliseen kunnostamiseen uppoaa. Yhdessä talossa oli asuntoja myytävänä. Sen rapussa sähköjohdot repsottivat ja julkisivun koristeet murenivat silmissä. Pissa haisi.

Kadun rakennuksista numerot 2, 2a, 4, 6, 8 ja 13 suunnitteli Mihail Eiz¿enstein. Hienoja taloja huonossa kunnossa. Violettiovisen numero 2:n rappukäytävässä oli kuitenkin arvokkuutta ja sellaista värien ja muotojen suloa, että jo pelkästään sen näkeminen korvasi kaikki vaivat.

Kun käveleminen alkoi väsyttää, suuntasimme puistoon. Keskustassa on parikin rehevää puistoa, joista Viestura da¯rzs on kaupungin vanhin julkinen puisto. Se perustettiin Pietari Suuren määräyksestä vuonna 1721. Suurten lehtipuiden varjossa voi viettää aikaa, siellä paikallisetkin istuvat, lapset rullaluistelevat ja ruokkivat vesialtaan sorsia.

Pusukukkulalta romantiikka kaukana

Riikaa esitellyt opas kertoi taannoin, että aivan kaupungin keskustassa sijaitsevassa puistossa oleva kukkula on rakastavaisia varten. Sinne tehdään kuulemma treffejä.

Lähdimme katsomaan, mitä kukkulalla tapahtuu, mutta romantiikka vaihtui toimintaan. Samaan paikkaan vaelsi joukko nuoria, humalaisia miehiä. Yksi pyysi valokuvaajaa zoomaamaan itseensä ja nosti molemmissa käsissään olevia viinapulloja ylpeänä. Molempien korvien takana oli tupakka. Epämiellyttävä kohtaaminen jäi matkalla ainoaksi.

Yleensä paikalliset ovat asiallisen ystävällisiä, ja antavat matkailijan kävellä rauhassa. Taskuvarkaista varoitetaan, mutta kolme kertaa Riiassa käyneenä en ole vielä kertaakaan uhriksi joutunut tai kuullut, että ketään olisi ryöstetty. Turistikohteiden – etenkin kirkkojen – edessä ja muuallakin kadunkulmissa näkee kuitenkin vanhoja mummoja kuppi kädessä pyytämässä rahaa.

Englannin kielellä tulee yllättävän hyvin toimeen. Sanotaankin, että paikallisista alle 40-vuotiaista noin 70 prosenttia osaa englantia. Vanhempi väki puhuu myös saksaa. Virallinen kieli on latvia, mutta kaduilla kuulee paljon venäjää.

Syö, juo ja nauti!

Lomalla on ihana nauttia hyvästä ruoasta. Ravintoloita Riiassa on paljon, etnisistä paikalliseen keittiöön. Esimerkiksi ravintola Melnie Muki on tunnettu kansainvälisestä keittiöstään. Jos sen paksusta ruokalistasta ei löydä mieleistään, ovat hyvät neuvot kalliit. Illaksi kannattaa varata pöytä, sillä ravintola on erittäin suosittu.

Annokset ovat runsaat. Alkuruoista esimerkiksi tomaattipersikkasalaatti avokadokastikkeen kera oli kaunis ja maistuva. Pääruokana tarjoillusta lampaan pihvistä olisi syönyt kolme henkeä. Jälkiruokia oli moneen makuun brandylla maustetuista mansikoista jäätelöihin. Herkullista!

Hintakaan ei päätä huimannut. Kolme henkeä söi alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan, joi kaksi pulloa viiniä ja kivennäisvettä. Hinta oli noin 71 latia eli noin 115 euroa.

Paikalliset käyvät paljon Lido-ketjun ravintoloissa. Päivällä niistä saa itsepalveluperiaatteella kelpo ruokaa: kanaa, pihvejä, kalaa, makkaroita, kieltä. Alkusalaatin voi koota itse ja lautanen punnitaan kassalla. Tarjolla on myös keittoja.

Esimerkiksi kylmä salaatti, lämmintä hapankaalia, perunoita, kaksi makkaraa ja kanankoipi, kupillinen leipäpaloja sekä tuopillinen olutta maksoivat vähän yli neljä latia eli noin kuusi euroa.

Lapsellisille

Riika on suurkaupunki, ja elämä sen mukaista. Matkailu sujuu helpommin rattaissa työnnettävien lasten kanssa kuin muiden alle kouluikäisten, sillä kaduilla on paljon väkeä.

Kaupunki on muistanut myös pienimpiä. Puistoista löytyy uutuuttaan kiilteleviä kiipeilytelineitä ja muita leikinedistäjiä. Raitiovaunumatkan päässä on eläintarha ja aivan keskustassa sirkus. Huvipuistokin kaupungista löytyy, mutta se on kuulemma huonossa kunnossa.

Parinkymmenen kilometrin päässä Jurmalassa on uimaranta. Siellä sopii juoksemaan, sillä rantaa riittää yli 30 kilometriä. Jurmalaan pääsee esimerkiksi junalla, joka lähtee Riian rautatieasemalta. Autolla matkaavilta on peritty ”sisäänpääsymaksu” Riian rajalla moottoritien päässä.

Lasten kanssa matkan voi tehdä myös toisin päin. Asua Jurmalassa ja käydä päiväseltään Riiassa.

Päiväksi Siguldaan

Jos kaupungin vilinästä haluaa hetkeksi pois, voi suunnata Siguldaan, joka sijaitsee noin 52 kilometrin päässä Riiasta koilliseen. Se on suosittu matkailukohde, jonne pääsee niin junalla kuin linja-autollakin.

Siguldassa on muun muassa liiviläisaikaisia kulttipaikkoja ja hautoja. Alueella on kolme linnanmäkeä: Turaida, Sigulda ja Krimulda. Kaikki ”ammusmatkan” päässä toisistaan. Turaidan linna on entistetty, muut raunioita.

Luonnossa riittää ihmeteltävää tikoista jokirannan puita jyrsiviin majaviin. Ympäristö on metsäisen rehevää ja maaston korkeuserot suuret. Sateen jälkeen polut ja puiset portaat ovat liukkaat! Suosittelen tukevia kenkiä.

Näkymä Siguldan linnanmäeltä kohti Turaidaa on huikea. Entistetty Turaidan linna muistuttaa liiviläisten heimopäälliköiden ja saksalaisten ristiritarien teoista ja museon rautahaarniskan nähtyään siunaa vaateteollisuuden keksintöjä.

Turaidan linnanmäellä on paljon nähtävää ja suuri puistoalue patsaineen on mitä parhain piknikin viettoon. Polun varresta löytyy hautakivi; tarinan mukaan 1600-luvulla eli Turaidan ruusu, latvialainen neito, joka mieluummin kuoli kuin suostui aatelismiehen ahdisteltavaksi.

Vähän matkan päässä Turaidasta sijaitsee 10 metriä korkea Gutmanin luola. Sen hiekkakiveen tehdyistä kaiverruksista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Uskotaan, että luolan perältä pulppuavalla vedellä on tervehdyttävä vaikutus. Maistui raudalta, enkä ainakaan sairastunut.

Käteistä kannattaa varata, sillä kaikkialla peritään pieni maksu, mutta reissu on sen arvoinen. Jopa Turaidan maanalainen wc täteineen on nähtävyys!

Miten?

Riika sijaitsee noin 370 kilometrin päässä Helsingistä. Lentäen sinne pääsee tunnissa. Matkailija pääsee kaupunkiin myös Tallinnasta lähtevällä bussilla tai omalla autolla. Silloin matka kestää vähän kauemmin säästä ja vuodenajasta riippuen. Iltapäivällä Helsingistä lähtevä laiva on perillä seuraavana aamuna. Useat matkatoimistot järjestävät valmiita matkoja.

X