Joogamatkalla Intiassa – löytyikö mielenrauha Gangesin rannalta?

Intiassa asuu toiseksi eniten ihmisiä maailmassa. Onkohan hullu ajatus lähteä etsimään mielenrauhaa ryysiksestä? Rishikeshin pyhää kaupunkia pidetään kuitenkin joogan mekkana, jonne tuhannet joogit vuosittain matkustavat.

Neljä kaistaa yhteen suuntaan. Kaikki ovat jumissa. Liki kahdenkymmenen miljoonan asukkaan Delhissä on aamuruuhka. Autojen äänitorvet soivat, mopot, pyörät, autot ja bussit suhauttelevat toistensa ohi. Tööt, tööööt! Eihän tässä ole mitään tolkkua. Katson taksin ikkunasta ulos ja purskahdan nauruun: olen lähtenyt etsimään sisäistä rauhaa joogan alkulähteeltä, mutta istun pinna kireänä liikenneruuhkassa. Ei liene sattumaa, että joogan koti on nimenomaan Intiassa.

Oikeastaan en lähtenyt hakemaan mielenrauhaa Delhistä, vaan Rishikeshistä. Himalajan juurella, Ganges-joen varrella sijaitsevaa pyhää kaupunkia pidetään joogan Mekkana. Kaupungin läpi virtaava pyhä joki tekee intialaisten mielestä paikasta erityisen henkisen.

Joogan lähteille

Aamuaurinko värjää pölyisen kaupungin oranssiksi. Rikshakuskit nukkuvat pyöriensä takapenkillä. Koirat kaivelevat roskiksia. Rautatieasemalla pakataan junaa, joka on lähdössä pohjoiseen. Hyppään sen kyytiin.

Juna on siisti. Reilun parinsadan kilometrin matka kestää tosin yli viisi tuntia, mutta maksaa vain 18 euroa sisältäen aamiaisen lentokonetyyliin.

Haridwarin asemalta on taksilla vielä tunnin ajomatka Rishikeshiin. Hindulaisia pyhiä miehiä eli sadhuja vaeltelee teillä, aasit kuljettavat selässään kuormaa, vieressä kimaltelee Ganges – oikeasti kimaltelee. Olen näkemieni kuvien perusteella kuvitellut, että se on kauttaaltaan ruskeaa, saastaista liejua, joten yllätyn näkemästäni. Kireys ohimoillani helpottaa.

Rishikesh on pyhä kaupunki, jossa ei myydä alkoholia eikä lihaa. Majoitusmahdollisuuksia sen sijaan on laidasta laitaan. On hotelleja, joilla on oma helikopterikenttä, ja sitten on hotelleja, joissa yövytään teltoissa. Useat joogaajat majoittautuvat ashrameissa eli meditaatiokeskuksissa. Moni länsimaalainen, hektiseen elämään leipiintynyt tulee ashramiin kuukausiksi ja noudattaa keskuksen lukujärjestystä, johon on merkitty joogatunnit, ruokailut, meditaatiot ja kännykän räpläyshetket.

Nyt on kuitenkin liian kuuma joogata. Lähden oppaan johdolla kävelemään maaseudun pieniä vuoristoteitä. Pelloilla kulkee härkiä vetämässä äestystyökaluja, joku polttaa roskia, naiset istuvat piirissä lastensa kanssa. Kukaan ei näytä hermoilevan tai säntäilevän minnekään. Ajantaju häviää, yhtäkkiä minullakaan ei ole – harvinaista kyllä – kiire minnekään.

Sukellus Gangesiin

Säikähdän herätyskellon pirinää, nythän on yö. Oikeasti kello on kuusi ja aamujooga alkaa pian. Gangesin rantahietikolle on levitetty kahdeksan joogamattoa. On hiljaista, vain vesi liplattaa vieressä. Kädet kurkottavat aurinkotervehdykseen, junamatkasta jumiutunut keho heräilee hiljalleen. Lämmin tuuli kutittelee selkää. Hikipisara mutkittelee paidan sisällä. Seisoma-asanat, soturisarja, istumasarja. Kun viimeinen loppuliike on tehty, aurinko kurkistaa esiin vuoren takaa. Suupielet kaartuvat väkisin hymyyn.

Täydellinen aamu kaipaa enää aamiaista. Ennen matkaa minua varoiteltiin tuoreista hedelmistä, vihanneksista ja ruuasta ylipäänsä. Moni sanoi, ettei Intiasta voi selvitä ilman vatsatautia. Paikallinen opas rohkaisee, että hyvissä hotelleissa ei tarvitse vältellä hedelmiä. Aamiaislautaselle napattu meloni ja ananas ovat niin mehukkaita, että vaikeapa niitä olisi olla popsimatta. Maitohappobakteereita syön silti. Viereisen huoneen asukas ottaa päivittäin lusikallisen konjakkia samaan tarkoitukseen.

Päivästä on tulossa kuuma, joten takaisin rannalle. Hiekka on kuin hienoa vehnäjauhoa. Hindujen opin mukaan Gangesin pyhässä vedessä peseytyminen poistaa synnit. Olin aiemmin pitänyt lähinnä vitsinä sitä, että pulahtaisin tuossa maailman likaisimmassa joessa. Mutta nyt kun vesi välkkyy vihreänä ja viileänä vieressä ja uikkarissakin tulee hiki, kiusausta on mahdotonta vastustaa. Kahlaan veteen polvia myöten. Vesi on niin kirkasta, että pohjan näkee selvästi. Ja miten ihanan viileää. Otan askeleen syvemmälle ja sitten… Liu’un veden alle. Aaaah.

Illan hämärtyessä kaupungilla järjestetään Ganga Aarti -seremonia, jossa ylistetään jokea ja kehotetaan ihmisiä suojelemaan sitä. Kadunvarsilla myydään ihanan näköisiä limejuomia ja herkulliselta tuoksuvia ruokia. Tyydyn herkuttelemaan silmilläni, ja siinähän ahmittavaa riittää. Ruokakojujen lisäksi naisten värikkäät sarit, kultakoristeet, kukat, jokea pitkin lipuvat tulikoristeet ja karu kau- neus tykittävät verkkokalvoille jatkuvaa ilotulitusta.

Aitoa joogaa

Aamulla hieraisen silmäni auki ja lähden hotellin lähistöllä olevan Yoga Niketan ashramin joogaan. Tunnit ovat avoimia kaikille, mutta ashramin ulkopuolisten on maksettava osallistumismaksu. Iso sali on täynnä. Osa joogaa pellava-asuissa, osa piukoissa lycratrikoissa. Osa yhtyy alkumantroihin, osa istuu hiljaa.

Valun hikeä jo puolen tunnin jälkeen. Asiantuntevan ohjaajan vetämällä tunnilla uskallan yrittää enemmän kuin tavallisesti. Asanoiden välillä ohjaaja jakaa filosofiaansa.

– Jooga on nöyrtymistä itselle, hän sanoo samalla, kun tulee kääntämään polveani parempaan kulmaan.

Kun keho on levännyt ja rento, harjoitus tuntuu helpommalta kuin kotona. Hampaat irvessä venyminen on tipotiessään. Tunnelma on melkein harras, kunnes jonkun laukussa pärisee kännykkä. Onneksi se ei ole minun, sillä puhelimen käyttö on tiukoissa säännöissä kielletty.

Puolitoista tuntia vierähtää nopeasti. Ashramissa asuvat lähtevät keskuksen ruokarakennukseen syömään yksinkertaista aamupalaa. Itse palaan Aloha On The Ganges -hotellin notkuvien hedelmäpöytien, tuorepuurojen, munakkaiden, vihannesmehujen, kahvin – ja wifin – pariin.

Aamupalan jälkeen lähden oppaan johdolla vaellusreissulle Himalajalle. Auto kipuaa kapeita vuoristoteitä ylöspäin kohti Narendra Nagarin kylää. En uskalla katsoa sivulle, sillä tien vierestä alkaa melkoinen jyrkänne. Auto jättää meidät tienposkeen. Karua vuoristopolkua pitkin kavutessa pulssi nousee. Maasto on kuitenkin suhteellisen helppokulkuista. Viiden kilometrin matkaan menee liki puolitoista tuntia. Huipulla tulee epäuskoinen olo. Sumusta johtuen sieltä ei näe kauaksi. Ympärillä on valkoista, kuin olisi pilven sisässä. Ja ah, niin hiljaista!

Jossain murahtaa. Nälkä. Harvinainen vieras tällä reissulla. Tuhti intialainen ruoka on pitänyt huolen siitä, että nälkä ei ole päässyt yllättämään. Olen syönyt kahmalokaupalla kasviksista, linsseistä ja kookosmaidosta valmistettuja sooseja, riisiä, kuivattua okraa ja taivaallista naan-leipää. Yllätyksekseni myöskään vatsani ei ole kuplinut ruoan vaikutuksesta oudosti.

Selkää sen sijaan kolottaa, joten lähden Rishikeshin keskustaan etsimään hierojaa. Hyvinvointihoitoloita on joka kadunkulmassa, ja Sanskriti Health Spasta löytyy heti vapaa aika ayurvedahieronnalle. Pieni tuuletin pörisee katossa, hierojan kädet liukuvat pitkin selkääni. Nukahdan.

Löytyikö rauha?

Todella aikainen herätys tuntuu jo normaalilta, sillä mikäpä herättäisi yhtä lempeästi kuin aamulämmössä tehty jooga. Keho alkaa olla jo vetreä. Tähänhän voisi tottua!

Aamiaisen jälkeen tekisi mieli ottaa tirsat, mutta haluan ehtiä vielä Neer garh -vesiputoukselle vievälle vaellukselle. Reitti näyttää olevan etenkin paikallisten suosiossa, eikä länsimaalaisia juuri näy. Muutaman kilometrin mittainen kävely pieniä vuoristopolkuja pitkin palkitaan tasaisin väliajoin olevilla lammikoilla, jotka ovat sakeanaan selfiekeppien kanssa taiteilevia uimareita. Miehiä. Ylimmällä etapilla hiki valuu, joten on vain riisuttava vaatteet ja häveliäisyys. Kylmä vesi vastaa rukouksiin, ja kallioiden laitaa pitkin valuva pieni vesiputous hieroo selkää. En malta nousta pois.

Alan päästä jyvälle Rishikesh-elämästä. Keho ja mieli käyvät hitaalla. Olen ollut monta päivää hien ja pölyn peitossa, mutta se ei haittaa, oikeastaan on melko vapauttavaa viis veisata ulkonäöstä. Turhat ajatukset eivät kierrä kehää päässä.

Haluaisin jäädä, mutta on palattava Delhiin. Junaa nopeampi vaihtoehto on lentokone, joka lähtee Dehradun lentokentältä noin 20 kilometrin päästä Rishikeshistä. Lentolippu maksaa muutaman kympin, ja matka kestää alle tunnin.

Delhissä tutut äänitorvet soivat. Parin kilometrin matka hotellille kestää taas tunnin. Kun on monta päivää keskittynyt vain mielen ja ruumiin ruokkimiseen ja omaan hyvinvointiin, ylimääräinen stressi on tipotiessään. Siispä istun tyynesti auton penkillä keskellä ruuhkaa, ei ole kiire minnekään. Muistan joogaohjaajan sanat: rauhan on löydyttävä sisältä. Tässä maailmassa muuta vaihtoehtoa ei taida olla.