Matkailu

Junaelokuvat Helsingistä Himalajalle – Riemua ja raakuuksia raiteilla

Teksti: Anna.fi

JunaelokuvatJo junamatka Vantaalta Keravalle voi osoittautua tapahtumarikkaaksi. Juna saattaa lähteä myöhässä tai joutua odottamaan pitkiäkin aikoja matkan varrella. Juopoistakin voi olla riesaa tai kenties joku tuijottaa sinua häiritsevästi koko matkan.

Kuvittellaanpa sitten pidempää junareissua, jopa viikon mittaista sellaista. Mitä tahansa voi tapahtua ja tapahtuukin, ainakin elokuvissa.

Huulenheittoa matkalla Kuopioon: Lentävä kalakukko (1953)

Rosvokoplan ryöstöyritys epäonnistuu ja liiga yrittää paeta yöjunalla Helsingistä Kuopioon. Lentäväksi kalakukoksi kutsutussa junassa kopla kuitenkin joutuu tekemiseen hauskan, mutta viekkaan konduktöörin (Esa Pakarinen) kanssa.

Rillumarei-tyyliä edustavassa kevyessä laulujen täyteisessä elokuvassa puksutetaan Riihimäeltä Kouvolaan ja sieltä Mikkelin ja Pieksämäen kautta edelleen Kuopioon. Hersyvän hauskalla roolituksella varustetun elokuvan ykköshelmi on kuitenki Pakarinen, jonka murteen lauonta saa väkisinkin suupielet kohoamaan. – Onkos herroilla pilettilöitä?

VR liikennöi Helsingistä Kuopioon päivittäin erilaisilla junilla, matka-ajan vaihdellessa vajaan neljän tunnin ja reilun viiden tunnin välillä. Normaalihintaiset liput 59 – 65 euroa.

Murha Serbian vuoristossa: Idän pikajunan arvoitus (1974)

Mestarietsivä Hercule Poirot (Albert Finney) nousee Istanbulissa Orient Express -junaan matkatakseen Pariisiin ja sieltä kotiin Englantiin. Serbian vuoristossa juututaan kuitenkin lumeen ja samana yönä Poirot’n vaunussa murhataan mies. Viiksekästä etsivää pyydetään selvittämään arvoitus. Junaa ympäröivistä kinoksista ei löydy jalanjälkiä, mikä merkitsee murhaajan olevan yhä kyydissä.

Agatha Christien romaanista on tehty useampikin filmatisointi, mutta tätä Sidney Lumet’n vuonna 1974 ohjaamaa elokuvaa pidetään onnistuneimpana.

Alkuperäinen Orient Express ei ole enää toiminnassa. Sen sijaan Venice-Simplon Orient Express -niminen yhtiö liikennöi 1920- ja 1930-lukujen vaunuilla mm. alkuperäisellä reitillä Pariisista Istanbuliin. Viiden yön mittainen matka maksaa ”vaatimattomat” 7000 euroa. Kyseinen reitti ajetaan vain pari kertaa vuodessa, sillä junat liikennöivät pääasiassa väliä Lontoo-Pariisi-Venetsia.

Idän pikajunan arvoitus

Huumekauppaa Venäjän aroilla: Transsiberian (2008)

Amerikkalaiset Roy (Woody Harrelson) ja Jessie (Emily Mortimer) aloittavat kotimatkan Pekingistä Transsiberian-junalla. Matkalla he tutustuvat mukavalta vaikuttavaan pariskuntaan (Eduardo Noriega, Kate Mara), joka kuitenkin myöhemmin sotkee heidät mukaan mafian huumausainekauppoihin.

Elokuva esittelee tiiviissä olosuhteissa tapahtuvan pitkän matkan valo- ja varjopuolia: yhteisöllisten hetkien kokemista ravintolavaunussa eri kansallisuuksien kesken ja toisaalta tuntemuksia, joita pienen hytin jakaminen tuntemattomien kanssa herättää. Elokuvan jälkeensä jättämää vainoharhaista oloa ei helpota rikospoliisin lopussa lausuma opetus: – Älä ikinä puhu ventovieraille.

Transsiberian-junia liikennöi useampikin yhtiö, mm. Russian Train. Se tarjoaa useita matkavaihtoehtoja erilaisin pysähdyksin ja ohjatuin kierroksin. Hinnat vaihtelevat noin 1000-3000 euron välillä. Mitä enemmän matkoja kerralla ostaa, sitä edullisemmaksi yksittäinen matka tulee.

Transsiberian

Noloja tilanteita reitillä Cannes’iin: Mr. Bean lomailee (2007)

Nolojen tilanteiden mies Mr. Bean (Rowan Atkinson) voittaa arvonnassa matkan Cannes’iin. Aluksi matkustetaan Eurostarilla Pariisiin, missä on tarkoitus vaihtaa toiseen junaan. Ilkikurinen toheltaja pääsee lopulta oikeaan junaan, mutta iloa ei kestä kauaa hänen jäädessään vahingossa kyydistä. Ennen sitä Bean ehtii kuitenkin erottaa isän ja pojan toisistaan, tilata ravintolavaunusta kahvia loistavalla ranskan kielen taidollaan, ja kuvata ilveilyjään videokameralla. Kuten saattaa olettaa, odysseialla kohti Rivieran hiekkarantoja menee muutenkin pieleen oikeastaan kaikki mahdollinen.

Junia Pariisista Cannes’iin lähtee muutaman tunnin välein ja matka kestää reilut viisi tuntia. Peruslippujen hinnat liikkuvat 55-120 euron välillä, mutta kannattaa katsastaa myös monipuoliset alennusvaihtoehdot. Teethän myös paremman matkasuunnitelman kuin Bean.

Mr. Bean lomailee

Hengellistä kasvua Himalajalla: Darjeeling Limited (2007)

Peter (Adrien Brody), Jack (Jason Schwartzman) ja Francis (Owen Wilson) ovat veljekset, jotka tapaavat ensimmäistä kertaa isänsä vuoden takaisen kuoleman jälkeen. Francis on järjestänyt matkan Intiassa Darjeeling Limited -junalla, jonka tarkoitus on kasvattaa hengellisesti eripuraista kolmikkoa. Tosiasiassa Francisin pyrkimys on saattaa veljekset yhteen vuoristossa asuvan äitinsä kanssa. Mustan ja lakonisen huumorin siivittämässä elokuvassa suurin osa ajasta vietetään ahtaassa junassa, jossa veljesten on pakko kohdata toisensa.

Darjeeling Limited -nimistä junaa ei todellisuudessa ole, mutta Darjeeling Mail kylläkin. Se liikennöi Sealdahin (Kalkutta) ja New Jalpaigurin asemien (Siliguri) välillä Länsi-Bengalin osavaltiossa. New Jalpaigurista kulkee Darjeeling-kaupunkiin lisäksi Darjeeling Himalayan Railway -niminen linja.

Indian Railways
Darjeeling Himalayan Railway Society

The Darjeeling Limited

Teksti: Mete Sasioglu
Kuvat: Universal Pictures, Finnkino, Fox Searchlight Pictures, Filmax International, Emi Film Distributors

X