Matkailu

Junalla ympäri Suomenlahden

Teksti: Anna.fi

Kestävää rakkautta TartossaMitä kuuluu Riian eläintarhan tapiirille? Siitähän oli pakko ottaa selvää. Tapaaminen onnistui junalla Pietarin kautta Suomenlahden ympäri.

Aloitamme kolmen miehen matkan hulppeasti Helsingin Pasilasta uudella Allegrolla ja vielä sen bisnesluokassa. Tarjolla on ruokaa – lohta kuin lentokoneessa – ja juotavaa jo ennen Keravaa, rahat on vaihdettu ja voimme vain istahtaa rauhassa katsomaan 200 kilometrin vauhdilla vaihtuvia maisemia. Passi- ja muut muodollisuudet hoituvat siinä ohessa kuin huomaamatta.

Mikä maa, mikä valuutta?

Muita matkustajia ei tavallisena arkiaamuna paljon ole. Muutama läppäriään tiiraileva liikemies, muutama ulkomaalainen turisti.

Meitä palvelee virolainen, Suomessa jo seitsemän vuotta asunut Christel Hiienurm. Konduktöörinä reissaa Helsingin-Pietarin väliä muiden muassa Kari Nyrhinen.

Koska matkoilla pitää aina tutustua uusiin ihmisiin, keskustelemme pitkään Christelin kanssa. Hän on tyytyväinen työhönsä ja viihtyy Suomessa. Mieluummin hän asuisi tietysti Virossa, mutta maan työllisyystilanne ei ole hyvä ja palkat ovat selvästi alle Suomen tason.

Virossa hän käy mahdollisimman usein. Koti-ikävä vaivaa ajoittain.

Allegro ei kauan Pietariin kulje. Vainikkalassa ollaan kahden tunnin matkan jälkeen, Viipurissa reilun kolmen ja Pietarissa vajaan neljän tunnin kuluttua.

Viipurissa Allegro pysähtyy vain pariksi minuutiksi. Sinä aikana ei ehdi enää entiseen malliin juosta asemalle ottamaan paukkuja. Kaikki on ehkä sivistyneempää, siistimpää ja metallisempaa, mutta toisaalta puuttuu paljon vanhojen junien tunnelmasta.

Ravintolavaunu on täynnä. Votkat on pakko ottaa puolen päivän suolaisen pikkuaterian päälle. Se on kuin sisääntulo venäläiseen mieleen.

Pietarin pyrähdys

Allegro saapuu Pietarin Suomen asemalle. Koska meidän matkamme jatkuu vasta iltayhdeksältä ja toiselta asemalta, viivähdämme kaupungilla kevään lämmöstä nauttien ja bortskeittoa syöden. Ravintolalaivassa on tunnelmaa, koska tuore hääpari – mistä niitä Venäjällä aina riittääkin – pyörii ympäriinsä niin kuvattavana kuin elämänsä tähtihetkeä pitkittäen.

Perillä Pietarin Suomen asemalla.

Aurinko paistaa, museoihin emme ehdi. Pietarin liikenne on kaaosmaista, mutta lennosta pysäytetty nuorimies vie meidät rämisevällä autollaan edullisesti Vitebskin asemalle, josta Riian juna lähtee. Asemat ovat Pietarissa kuin palatseja, ne kuhisevat elämää, matkustavaisia, sotilaita ja norkoilijoita, joita miliisit koirineen katsovat alta kulmiensa. Niissä joutilaan aika kuluu nopeasti. Ne huokuvat myös historiaa, rautatiet ovat aina olleet Venäjällä liikkumisen perusehto.

Välkehtivä Neva

Pietari-Latvia

Latvialainen yöjuna makaa jo laiturilla. Ihmiset liikkuvat kimpsuineen ja kampsuineen, veturissa häärää kaksi kuljettajaa. Tömäkkä junaemäntä ohjaa meidät hyttiimme – kolme miestä neljän ylä- ja alapunkan hyttiin. Kohta saamme vielä höyryävät teemukilliset ja asettaudumme paikoillemme. Edessä on matka Riikaan Venäjällä Lugan, Pihkovan, Ostrovin, Pytalovan ja Latviassa Karsavan ja Rezeknen kautta.

Lähtö on illalla Pietarista 20.55 ja perillä Riiassa meidän pitäisi aikataulun mukaan olla aamulla kello 9.00.

Pikkupojan unelma. Latvialainen juna lähdössä Pietarista Riikaan.

Riika

Kevään yö on lämmin. Ohitsemme vilistävät tasaiset maisemat, jotka välillä katkoo lehti-, seka- tai havumetsä. Haikarat toikkaroivat katoilla, pikkuriikkisessä ravintolavaunussa on meidän lisäksemme vain pari asiakasta. Kuka tuntee nämä alueet Suomessa? Tietysti moni, mutta Pietarin-Riian väli ei ehkä ole niitä kaikkein kolutuimpia.

Riian junassa on tilaa vaikka juosta.

Ystävälliset ravintolavaunun tarjoilijat kokkaavat meille munakasta. Seuraan lyöttäytyy nuorimies, jonka puheesta emme saa mitään selvää. Sen verran ymmärrämme, että hän on Valko-Venäjältä ja matkalla Riikaan. Nenän muodosta ja hiukan sanoistakin tajuamme, että hän on ollut myös nyrkkeilijä.

Emme ymmärrä hänen puheestaan hönkäsen pöläystä. Kovasti hän selittää. Nyökkäilemme, ja tunnin kuluttua hän poistuu ilmeisen tyytyväisenä vaunuosastoonsa. Tässä vaiheessa olemme jo vakuuttuneita siitäkin, että hän todella on entinen nyrkkeilijä.

Äkkiä voisi sanoa, että rata Pietarista Riikaan olisi mitäänsanomatonta ei-kenenkään maata, mutta junan ikkunastakin selviää, että matka on pitkä eikä alue geopoliittisesti ollenkaan yhdentekevä. Junamuodollisuudet hoituvat yhtä kätevästi kuin Suomen-Venäjän rajalla. Rajavartijat ja tullimiehet tulevat junaan. Riittää, kun avaamme silmämme peiton alta ja näytämme passit.

Matka jatkuu. Minuutilleen oikeaan aikaan juna lipuu Riian asemalle.

Riian asema | Työläisjunan hienommat penkit

Tapiiria tapaamaan

Olemme lähellä pääkohdettamme. Otamme taksin ja ajamme eläintarhaan. Hetken haun jälkeen löytyy etsimämme. Se on terhakka urostapiiri, jonka tapasimme muutama vuosi sitten. Tämä merkillinen laji on tunnettu eritoten siitä, että sen – tämän kohdan herkkähermoisimmat lukijat voivat harpata yli – suvunjatkamiselin on poikkeuksellisen hyvin kehittynyt.

Tapaamisemme on pettymys. Viereisessä aitauksessa juoksee hermostuneena edestakaisin naarastapiiri, mutta tiukka muuri erottaa sen uroksesta. Uros on väsyneen näköinen; tylsästi eteensä katsoen se närkkii jotain ruoka-astiastaan, mutta muuta elonmerkkiä saati pilkettä siinä ei ole.

Masentunut tapiiri

Kyselyistä huolimatta meille ei selviä, mikä on tapiirilla murheena, mutta kuolemantaudista ei kuulemma ole kysymys. Harvinainen otus jää jälkeemme, kun poistumme – kieltämättä meihin tapiirista tarttuneen alakulon vallassa – eläintarhasta raitiovaunulla ja suuntaamme Riian vanhaan kaupunkiin.

Valloittavassa miljöössä elämä alkaa taas maistua. Varsinkin, kun saamme eteemme ihanan makoisat annokset seljankakeittoa. Keitot maistuvat niin Venäjällä kuin entisissä itäblokin maissa. Ne ovat takuuvarmoja aina.

Hitaasti Valkan/Valgan -kaksoiskaupunkiin

Kaksoiskaupungin asema Valka-ValgaMatkamme jatkuu jo iltapäivällä. Tulomatkaamme huomattavasti vaatimattomampi paikallisjuna lähtee kohti Valkan/Valgan -kaksoiskaupunkia iltapäivällä kahden maissa. Se kulkee hitaasti, pysähtyy usein, mutta tunnelma on silti mainio. Hinta neljän tunnin matkasta on nelisen euroa. Ei paha, sanoisimme.

Matka kohti Latvian ja Viron rajaa on mielenkiintoinen katsaus syrjäisemmän Latvian maaseutuun. Hyvinvointi on ilmiselvästi keskittynyt kaupunkeihin, maaseudulla eletään vaatimattomammin. Asemat on vaihtelevia, mutta joka ainoassa seisoo asemapäällikkö saattamassa junan edelleen matkaan. Se on näky, joka on Suomen rautateillä historiaa.

Valkan/Valgan kaksoiskaupunki on merkillinen, mutta viehättävä pikkukaupunki. Komea rautatieasema on Viron puolella, matkat lasketaan enemmän sadoissa metreissä kuin kilometreissä. Mitään rajajännitteitä ei ole, päinvastoin.

Yöpyminen Valka/Valgassa

Asetumme pieneen, äskettäin kunnostettuun hotelli Metsikseen yöksi. Se on viehättävä hotelli, jonka ruokalistoilla on runsaasti kalaa ja riistaa. Hintatasosta kertoo ehkä parhaiten se, että iso tuoppi olutta maksaa vain kaksi euroa. Samassa tasossa ovat hinnoiltaan myös herkulliset ja näyttävästi tarjoillut ateriat. Syömme, hiukan juomme, saunomme ja käymme aikaisin nukkumaan. Aamulla on lähtö jo varhain. Se on työläisjuna Tartoon.

Tartto ja Urkki

Korea on aamu, komeasti kajahtaa nouseva aurinko idästä. Nousemme hieman nuhjuiseen, mutta siistiin junaan. Siellä on työtätekeviä, mutta myös joukossa aamukrapulaisia tupakanpummaajia. Eteläinen Viro on takamaata, radan varren rautatieasemat ovat parhaat päivänsä nähneitä.

Luonto on kaunis, ihmiset ystävällisiä jopa varhaisina aamutunteina. Juna pysähtelee harvakseltaan, vauhti on hiljainen. Saavumme Tartoon jo aamuseitsemältä ja menemme Park-hotelliin kaupungin keskustan tuntumaan.

Meillä on siellä huone, jossa on historian tuntua. Se on Urho Kekkosen sviitti ja se pohjautuu aikaan, jolloin Urho Kekkonen avasi sulkeutuneen Viron ovet länteen – tai ainakin pohjoiseen. 1960-luvulle ajoittunut vierailu palautti osaltaan virolaisten uskoa maahansa ja kulttuuriinsa.

Presidentti Urho Kekkonen piti puheen silloin poikkeuksellisesti viroksi ja vierailun katsotaan olleen alkusoitto myös sille, että Tallinnaan ryhdyttiin rakentamaan hotelli Virua ja että kaupungista avattiin suora laivayhteys Helsinkiin. Georg Ots alkoi seilata Viron ja Suomen väliä.

Tarton kansainvälistä elämää

Tartto on Viron Turku, kulttuuri-ja yliopistokaupunki. Se elää omaa elämäänsä Tallinnan takana, mutta se on itsellistä ja kansainvälistä elämää. Opiskelijat tuovat kaupunkiin väljyyttä, ja etenkin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on kovassa maineessa. Se on tuttu myös monelle suomalaiselle opiskelijalle.

Tartossa on hyvä istahtaa keskustorille ja piipahtaa vaikka gruusialaisessa ravintolassa. Kaupungissa on aivan oma tunnelmansa, joka sykkii kaupungin läpi virtaavan Emajoen tahtiin. Siellä on myös suomalaisten omistama oluttehdas, jonka tuotteita voi ostaa myös Suomen kaupoista.

Juna vei pyörätkin Tartoon. | Kestävää rakkautta Tartossa.

Tartto-Tallinna

Viivymme Tartossa yön yli. Vuorokausi hupsahtaa kuin hetkessä. Viimeinen Viron etappi on välillä Tartto-Tallinna. Tarkoituksella asettaudumme junan ykkösluokkaan. Se on varustettu hienoilla vanhoilla lentokoneen leveillä istuimilla, ja tunnelma on kuin IC-junassa välillä Helsinki-Tampere.

Läppäreihinsä pakenevat matkustajat eivät ole halukkaita keskustelemaan paitsi eräs teollisuusjohtaja, joka kyselee kovasti perussuomalaisten vaalivoiton perään.

Teollisuusjohtajan näkemys on, että vielä Viro on jäljessä Suomea, mutta ajan kanssa menee sen ohi. Viron etu on hänen mukaansa se, että Viro on ajettu niin alas, että se voi aloittaa nousun puhtaalta pöydältä. Suomalaisilla taas on rasitteena tottumukset, jotka estävät ennakkoluulottoman uuden haun.

Johtaja puhuu pitkään, me kuuntelemme ja juna kiittää kohti Tallinnaa.

Tallinna-Helsinki

Päivä on auringonpaisteinen ja lämmin, radanvarret siistejä. Tallinnan asemalta on vain lyhyt taksimatka satamaan, josta katamaraani Merilin vie meidät pohjoiseen yli sinisen Suomenlahden.

Olemme tyytyväisiä, mutta haikeita.

Tapiirin väsynyt olemus painaa mieltä. Toivottavasti se kaikki on vain tilapäistä.

Teksti: Veli-Matti Jusi
Kuvat: Jyri Vendelin, Jouni Flinkkilä ja Veli-Matti Jusi

X