Matkailu

Kööpenhamina – Päiväretket perheille ja taiteenystäville

17.12.2010 Teksti: Anna.fi

Kööpenhaminen päiväretketKööpenhaminassa riittää nähtävää ja tekemistä, mutta kaupungin ympäristöstä löytyy myös maailman vanhin huvipuisto, viikinkilaivoja, Hamletin linna, Tanskan parhaita taidemuseoita ja lisää nähtävää on pienen matkan päässä Ruotsin puolella.

Monet Kööpenhaminan päiväretkikohteet ovat vain 15-50 minuutin päässä päärautatieasemalta. Moniin kohteisiin voi myös matkustaa ilman lisämaksuja Kööpenhaminan 24 tunnin matkakortilla.

Miten mennä?

Suureen osaan Kööpenhaminan päiväretkikohteista matkustetaan junalla, ja Tanskan puolella Sjællannin saaren pohjoispuoli muodostaa yhtenäisen matkustusalueen, jolla pääsee edullisimmin matkustamaan Kööpenhaminan 24 tunnin matkakortilla. Kortti maksaa huimasti, yli 15 euroa, mutta sen hinta tulee nopeasti takaisin, mikäli matkustaa vaikkapa Roskildeen – matka sinne normaalilla junalipulla maksaa noin 8 euroa suuntaansa. Muilla korteilla tai lipuilla matkustaessa Kööpenhaminan päiväretket tulevat jonkin verran ylihintaisiksi, lukuun ottamatta matkaa junalla Malmöhön, mikä maksaa reilut kahdeksan euroa suuntaansa mutta joka on hintansa väärti kaikin tavoin. Edullinen on myös lauttamatka Helsingörin ja Helsingborin välillä, sillä se maksaa vain noin viisi euroa suuntaansa.

Kööpenhaminan päärautatieasema sekä Norreportin ja Österportin asemat ovat kaikki melko hyviä Kööpenhaminasta päiväretkelle lähtiessä. 24 tunnin matkakortteja saa kätevästi hankittua Kööpenhaminan päärautatieasemalta ja myös metro- ja joillakin muilla asemilla olevista lippuautomaateista. Näihin kuitenkaan eivät aina käy ulkomaiset maksukortit tai setelit – vain kolikot, joita kylläkin läheiset kioskit ja kaupat auliaasti vaihtelevat niitä tarvitseville turisteille.

Taidetta ja huvituksia

BakkenHelpoin päiväretki on matkata Kööpenhaminan päärautatieasemlta, Norreportista tai Österportissa noin 20 minuutissa nopealla junalla Klampenborgin asemalle, missä sijaitsee kööpenhaminalaisten tärkein piknik- ja rentoutumisalue, Dyrehaven-puisto. Puisto on laaja, ja siellä on mukava kävellä tai kiertää asemalta lähtevällä hevoskyydillä, jotka suuntaavat maailman vanhimman huvipuiston, Bakkenin eteen. Huvipuistoon ei ole sisäänpääsymaksua, ja hinnat siellä ruokien, juomien ja laitteiden osalta ovat keskustan Tivolia alhaisemmat. Huvipuistossa on viehättävän vanhanaikainen tunnelma, ja se on mukava vierailupaikka, vaikka laitteet tai hattarat eivät kiinnostaisikaan.

Muuallakin puistossa on nähtävää, kuten Eremitagen-kartano parin kilometrin päässä huvipuistosta. Kartano sijaitsee puiston peurojen ja muiden elikoiden suosimalla alueella. Klampenborgissa on myös Bellevue Beach –ranta, noin 400 metrin päässä rautatieasemasta, joka kesäisin on yksi kaupungin suosituimpia auringonottopaikkoja.

Mikäli samalla C-linjan S-paikallisjunalla jatkaa matkaa Klampenborgin asemalta vartin verran eteenpäin, saapuu Humblebaekin asemalle. Täällä sijaitsee Tanskan paras nykytaiteen museo, Louisiana, jonne on asemalta noin 10 minuutin kävelymatka Strandvägeniä pitkin. Reilun 10 euron pääsylippua vastaan pääsee näkemään kaikenlaista Henry Mooren veistoksista Picasson ja Giacomettin töihin. Museossa on myös lapsille oma siipi, kuten myös järvenrantapuutarha, jossa sijaitsee Ruotsin näkymillä varustettu kahvila ja ravintola. 

Lähempänä Bakkenia on myös toinen taidemuseo, Ordrupgaard, joka keskittyy vanhempaan taiteeseen eli lähinnä paikalliseen 1800-luvun maalaustaiteeseen. Tanskalaisten taiteilijoiden lisäksi museossa on mm. Gauguinin, Corot’n ja Pisarron töitä. Aikuisilta liput museoon maksavat reilut kahdeksan euroa. Museokompleksiin kuuluu varsinaisen museon lisäksi Zaha Hadidin suunnittelma lisäsiipi ja tanskalaisen muotoilijan Finn Juhlin talo. Alueelle pääsee kulkemalla S-paikallisjunalla Lyngbyn asemalle ja hyppäämällä bussiin 388 – pysäkiltä on parin minuutin kävelymatka museolle.

Kööpenhaminen päiväretket

Linnoja ja viikinkimaisemia

Klampenborgin ja Humblebaekin jälkeen samalla junaradalla päätepysäkki on Helsingör eli Elsinore, jonka Kronborgin linnaan suurin osa ShakespearenHamlet-näytelmästä sijoittuu. Helsingörin päärautatieasemalle on 50 minuutin matka Kööpenhaminan keskustasta, ja matka kuuluu Kööpenhaminan 24 tunnin matkakortin hintaan.

Helsingör on mukava 35 000 asukkaan pikkukaupunki, josta ruotsalaiset käyvät sankoin joukoin hakemassa olutta, viiniä ja viinoja edullisiin hintoihin: 0.7 litraa vodkaa, viskiä tai giniä saa 10-12 eurolla. Helsingörin kävelykeskustassa on mukava kävellä, ja kaupunkiin suuntautuvalle matkalle kannattaa hyvän sään sattuessa varata ainakin puoli päivää.

Kronborgin linnaHelsingörin kuuluisin nähtävyys on Kronborgin linna, joka sijaitsee heti rautatieaseman ja sataman vieressä, joskin kävelymatkaa sinne lahden kiertämisen takia on enemmän kuin luulisi. Myös Elsinorena tunnettu linnake on vaikuttava näky, mutta monet haluavat myös vierailla sen sisätiloissa. Hyvä aika vierailla täällä ovat elokuun kansainväliset Hamlet-festivaalit, jolloin usein maailmanluokan tähdet esiintyvät Hamlet-näytelmässä ja esitykset ovat yleensä englanniksi.

Helsingörin keskiaikaiset korttelit ovat hyviä muullekin kuin viinarallille, ja kaupungista löytyy kaikenlaista nähtävää Sankt Olai Kirke –kirkostaFredensborgin linnaan. Tietoa kaupungin nähtävyyksistä saa hyvin rautatieaseman ja lauttasataman vieressä olevasta turisti-infosta.

Kööpenhaminan lähistöllä on myös mahdollista tutustua melko tyypilliseen tanskalaiseen pikkukaupunkiin, jossa voi perehtyä erityisen hyvin viikinkiaikoihin. Roskilde on tunnettu heinäkuun alun festivaaleistaan, mutta loput noin 362 päivää vuodesta kaupunki on rauhallinen paikka, jossa voi nopeasti käydä Kööpenhaminasta antoisalla päiväretkellä. Päärautatieasemalla noustaan Roskildeen matkaavaan junaan, matka kestää 25 minuuttia ja sisältyy 24-tunnin matkakortin hintaan. Roskildessa rautatieasema on keskustassa, mutta vaikka kaupunki on pieni tulee siellä käveltyä melkoisesti mikäli mielii nähdä ns. Roskilden vuonon ja sen ympäristössä olevat rannat ja nähtävyydet.

Roskilden keskusta on pääkatujen osalta autoilta rauhoitettu, ja siellä on mukava shoppailla tai istahtaa kahville. Hinnat eivät Roskildessa ole mitenkään edullisia mutta eivät suomalaista hirvitäkään. Roskildessa on etenkin rautatieaseman ympäristössä runsaasti pizzerioita, kebab-paikkoja ja pikaruokapisteitä, ja kävelykaduilla Algaden johdolla on melkoisesti ravintoloita, joissa voi syödä kaikenlaisia ruokia.

Roskilden päänähtävyys on suuri punatiilinen tuomiokirkko, jonka suojista löytyy joukko hautoja, joihin 39 Tanskan kuningasta ja kuningatarta on haudattu. Roskildessa on myös hyvä määrä museoita, joista Roskilde Museum kertoo parhaiten alueen värikkäästä historiasta.

Roskilde

Etenkin lapsiperheet kuitenkin usein tulevat Roskildeen sen vuonon ja viikinkilaivamuseon takia. Roskilden järvi sijaitsee reilun puolen tunnin kävelymatkan päässä rautatieasemasta, mutta sinne kulkee myös bussi, jolla liikkuminen on Kööpenhaminan 24 tunnin matkakortin kanssa ilmaista – mikäli halua säästää askelia ainakin toiseen suuntaan kannattaa tutustua aikatauluihin, joita on bussipysäkeillä.

Järven rannalla on kaikenlaista vanhoista kalaverkoista viikinkiaikaisiin veneisiin ja laivoihin, joita voi täysin maksutta katsella järven rannalla. Rannalla on myös työpajoja, joissa valmistetaan koristeita ja matkamuistoja samoilla metodeilla kuin satoja vuosia sitten. Työpajojen vieressä on myös hyvä kahvila-ravintola ja joskus siellä on ohjelmaakin. Itse viikinkilaivamuseoon (englanniksi Viking Ship Museum) on yli 10 euron pääsymaksu aikuisilta, ja sieltä löytyy viisi täysin entisöityä viikinkilaivaa noin 1000 vuoden takaa.

Toukokuulta syyskuulle järvellä voi myös tehdä kierroksia aidon viikinkilaivan kopiolla. Svendborg-laiva kiertelee järvellä juhannuksesta elokuun loppupuolelle.  

Ruotsin puolelle

Kööpenhaminan C-rautatieasemalta lähtee kerran pari tunnissa juna kohti Ruotsia, ja nämä pysähtyvät aina noin puolen tunnin päässä sijaitsevassa Malmössä. Liput maksavat 80 Tanskan kruunua suuntaansa, ja ne pitää hankkia internetistä, aseman automaateista tai lippukassoilta ennen junaan nousemista.

Edullisemman matkan voi tehdä noin puolella hinnalla mutta myös puolella vauhdilla busseilla, joihin saa lippuja Kööpenhaminan turisti-infosta (Vesterbrogade 4A), joka sijaitsee rautatieaseman ja Tivolin vieressä. Niille, jotka ovat kiinnostuneet näkemään miten silta on rakennettu ja haluavat ihailla Öresundin maisemia, voidaan suositella linja-autolla tehtävää matkaa. Linja-autot saapuvat lähellä Malmön päärautateiasemaa sijaitsevaa linja-autoasemaa.

Malmö on mukava vierailupaikka vaikka koko päiväksi, ja hinnat siellä monen asian osalta ovat Kööpenhaminaa edullisempia. Ateriat ja shoppailu hoituvat kaupungissa Tanskaa edullisemmin, ja shoppailumahdollisuudet ovat Malmössä hyvät ja suuri osa kaupoista sijaitsee kätevän pienellä autoilla rauhoitetulla alueella. Malmössä on myös melkoisesti nähtävyyksiä.

LundMalmöstä on erityisen hyvä käydä piipahtamassa Lundissa, joka on yksi Euroopan vanhimmista yliopistokaupungeista. Kaupungissa on mukava viettää aikaa, katsella nähtävyyksiä ja nauttia tämän pitkän historian omaavan pikkukaupungin kesästä täysin siemauksin. Matkaa Lundiin on Malmön päärautatieasemalta vartin verran joko bussilla tai junalla, eikä matka maksa suuntaansa kuin nelisen euroa.

Jos Kööpenhaminasta on päiväretkellä Helsingörissä, kannattaa ehdottomasti varata muutama tunti myös Helsingborgissa käymiselle. Lautat kaupunkien välillä kulkevat ympäri vuorokauden tiiviiseen tahtiin eikä matka maksa kuin viisi euroa suuntaansa, reilut 60 euroa mikäli matkassa on auto ja neljä ihmistä. Lauttamatkat, joita tekevät Scandlines ja HH Ferries, eivät kestä kuin 10-20 minuuttia, mutta lautalla on hyvät palvelut, ja siellä voi hyvin nauttia kahvit tai jotakin muuta virkistävää matkan aikana.

Helsingborg on hyvä vierailupaikka kenelle tahansa, ja Helsingörin jälkeen tämä reilun 100 000 asukkaan kaupunki vaikuttaa suurelta. Lautat saapuvat Knutpunkten-terminaaliin, joka on myös rautatie- ja linja-autoasema, ja täältä pääsee julkisin menopelein jatkamaan matkaa vaikka Tukholmaan tai Osloon.

Nähtävää Helsingborgissa on jonkin verran, ja etenkin lapsiperheitä kiinnostaa ehdottomasti Dunkers Kulturhus –kompleksi (Kungsgatan 11). Tämä on näyttelytila, jossa lapset on hyvin otettu huomioon, ja siellä ollessa voi rakennuksesta etsiä yhteyksiä Alvar Aallon tuotantoon, sillä sen arkkitehdin Kim Utzonin isä Jörn Utzon eli Sydneyn oopperatalon luoja oli Alvar Aallon oppilas. Muutenkin tämä pohjoissataman eli Norra Hamnenin alue on mukavaa käveleskelyaluetta aurinkoisella kelillä, ja etenkin purjeveneet ja uudet asuintalot antavat mukavan merellisen vaikutelman.

Helsingborgissa ollessa on myös hyvä katsastaa Kärnan, eli keskiaikaisen linnan raunioit. Linnakkeen lähikorttelit valtaava vanhakaupunki on mukavaa aluetta shoppailulle tai vaikkapa kahville, ja mikäli mielii enemmän vanhaa tunnelmaa, kannattaa suunnata parin kilometrin päässä sijaitsevaan Fredriksdaliin, jossa 1700-luvulta peräisin olevan maatalon ympärille on kerätty mielenkiintoinen ulkoilmamuseo.

Lautalla

Helsingborgissa on hyviä ravintoloita, joissa etenkin lounaat ovat edullisia, ja kebabit ovat nekin parempia ja edullisempia kuin Tanskan puolella. Shoppailu on kaupungin kävelykaduilla Kullagatanin johdolla mukavaa, ja etenkin keskikesän ja joulunjälkeiset tarjousajat ovat edullisia löytöjä täynnä.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg

Lue myös

Suosittelemme