Kuuban katoavan kaunis rappio

Kuubaan haluavat nyt kaikki. Mutta onko aitoa Kuubaa enää olemassa?

Kuubaan haluavat nyt ihan kaikki. Myös minä.

”Sinne pitää mennä, ennen kuin kaikki muuttuu” -hokema on ollut ehkä paras markkinointikampanja, jota kukaan ei ole (kai?) tietoisesti lanseerannut. Kuuban muuttumisesta on puhuttu jo 25 vuotta.

Majoituspaikka Havannasta on tiukassa. En muista matkatoimistovirkailijan ennen myöntäneen, että ”hotellien hinta ja laatu eivät juuri nyt ihan kohtaa”.

Mutta mikä on se aito ja alkuperäinen Kuuba, jota kiihkeästi etsimme? Kenen nostalgiaa tässä jahdataan? Siirtomaaherrojen vai kommunistien?

Kolumbus tuli Kuubaan 1 492, ja siitä alkoi vuosisatoja kestänyt espanjalais-amerikkalaisen kolonialismin aika. Se loppui 1. tammikuuta 1959 Fidel Castron johtamaan vallankumoukseen. Siitä asti Kuuba on elänyt sosialistisen talousjärjestelmän tahdissa. Vallassa ovat yhä Fidelin veli Raúl ja kommunistinen puolue.

En ole varma, mitä odotan, kun edessä on neljä päivää kaupunkilomaa Havannassa ja toiset neljä rantalomaa Trinidadin lähistöllä Ancónin niemimaalla. Netistä lukemani matkakuvaukset ovat lievästi sanottuna ristiriitaisia. Tuntuu, että pitää varautua vähän kaikkeen. Pakkaan mukaan matka-apteekin, jolla hoitaisi pienen kylän.

Rappion kauneutta ja kauheutta

Havannan hotellimme on TripAdvisor-matkailusivuston arvion mukaan ”ghastly”, karmea. No ei nyt ihan: osittain vanha ja kulahtanut mutta siisti ja hyvällä paikalla. Tosin ensimmäisen aamun valjetessa puhkeamme hysteeriseen nauruun, kun mies avaa ikkunaverhot. Näkymä ikkunasta on kaatopaikan ja rakennustyömaan sekoitus. Hotellin nimi on osuvasti Park View.

Olen kuullut monen kehuvan, että casa particular eli yksityismajoitus on hotelleja edullisempi ja viihtyisämpi vaihtoehto. Olisi ehkä kannattanut valita se.

Lyhyt matka Habana Viejaan eli vanhaan kaupunkiin on hotellimme paras puoli. Keskeiselle Obispo-kadulle on vain kymmenen minuutin kävelymatka. Se on turistin must-katu ja täyteläinen elämys: ihmisvilinää, musiikkia, katuruoan kaupustelijoita, kauppoja ja ravintoloita.

Kaupunkikävelyllä huomaan miljoonien muiden tapaan hullaantuvani kauniisti rapistuneiden siirtomaa-ajan talojen kuvaamisesta. Ruostunut metalliparveke turkoosin kivitalon seinässä! Räps. Liehuvat pyykit ja läkähdyttävän keltainen seinä! Räps. Uljasryhtinen nainen nojailemassa rapistuneeseen porttiin! Räps räps.

Obispon kanssa risteävästä Mercadereksestä tulee suosikkikatuni: tyylikkäästi restauroituja siirtomaa-ajan taloja, vähemmän tungosta ja kuvauksellisia näkymiä. Ja sen päässä hurmaava aukio Plaza Vieja, joka on reunustettu viihtyisillä kahviloilla.

Kaikki rappio ei ole kaunista. On myös rähjäisiä kujia, sortumaisillaan olevia asuintaloja, huonokuntoisia katuja. Eikä kaikki alkuperäinen sykähdytä: en parhaalla tahdollanikaan onnistu näkemään kauneutta vallankumouksen muistomerkeissä. Plaza de la Revolución olisi minun puolestani voinut jäädä näkemättäkin.

Kookoksen ja kassavan makuja

Hotelli Sevillaan sijoittuu Graham Greenen romaani Miehemme Havannassa (1959, suom. Arvo Turtiainen). Hotellin aula on tyylikäs, ja sisäpihalla on viihtyisä ravintola. Sinne siis! Olut on kylmää, mutta ainoa tilattava ruoka on pizza, ja se on kuin suoraan eineshyllystä.

Kuubassa ei kannata odottaa saavansa hyvää ruokaa kävelemällä mihin tahansa ravintolaan. Esimerkiksi mauton ja sitkeä kana ei ole sitä, mitä kreolikeittiöltä odottaisi. Mutta monista aineksista on pulaa ja maan elintaso on meidän mittapuidemme mukaan vaatimaton.

Kuuban nykyaikainen ravintolakulttuuri on vain muutaman vuoden vanhaa, mutta siellä täällä se kukoistaa iloisesti. Näkemällä hiukan vaivaa voi syödä kohtuuhinnalla loistokkaasti. Siksi Kuubassa kannattaa lukea ravintoloiden suositukset joko painetuista oppaista (nekään eivät näytä hetkessä vanhentuvan) tai nettipalveluista.

Syön parissa paikassa ikimuistoisen maukasta kalaa, joka on maustettu limellä, kookoksella ja chilillä. Saan herkullista hummeria ja katkarapuja ja ihania papuruokia. Totuttelen myös kassavan ja okran makuihin.

Drinkkipuolella on helpompaa, sillä laatu on tasainen ja lista kaikkialla sama: mojitoa, daiquiria, piña coladaa ja muita rommipohjaisia drinkkejä sekä paikallisia oluita (kevyempää Crystalia ja tummempaa Bucaneroa) tarjotaan joka nurkalla. Jäiden kanssa joutuu vähän temppuilemaan, sillä vesijohtovettä on syytä välttää.

Avoautolla vai hevosella?

Taksi? Mihin haluatte mennä? Tännepäin, poika viittoilee. Kyyti odottaa kulman takana.

Taksi osoittautuu hevoseksi ja kärryiksi, jotka ovat edelleen käypä väline paitsi turistien kuljetukseen myös arkiseen työhön maaseudun sokeriruokoviljelmillä.

Vanhat amerikanraudat lienevät Kuuban kuvatuin kohde. Ja kauniita ne ovatkin, pastellinvärisiä muistoja ajasta, jolloin USA:n kauppasaartoa ei ollut vielä olemassa. Tunnin kiertoajelu vaaleansinisellä avoautolla maksaa 35 euroa. Se on kaksi kertaa kuubalaisen kuukausipalkka.

Taksifirmaa, kauppaa ja ravintolaa on nykyisin mahdollista pyörittää yksityisesti, mutta muuten koko talous on Kuubassa valtion omistuksessa. Koulutus, asuminen ja terveydenhoito ovat kuubalaisille maksuttomia, ja valtio tukee myös ruoan ja monien muiden perustarpeiden hankkimisessa. Maa on köyhä, mutta elintaso on paljon korkeampi kuin monissa naapurimaissa ja nousee joka vuosi.

Kahden valuutan maassa turisti maksaa ruoasta ja hotelliöistä lähes Suomen hintoja peso convertibleillä. Paikalliset maksavat – omissa kaupoissaan – peso cubanoilla. Luottokorteilla ei juurikaan ole käyttöä.

Kunpa osaisin salsaa!

Voi, miksi en ole opetellut tanssimaan salsaa! Trinidadin legendaarisessa Casa de la Trovassa meno käynnistyy heti bändin ensi tahdeista. Paikalliset miehet tanssittavat turistinaisia. Ja kun nurkkapöydän uhkea kuubatar keinahtelee lattialla, ei hänestä voi irrottaa silmiään.

Minulle, tanssitaidottomalle, olisi kauheaa joutua tanssimaan. En päästä miestäni käymään edes vessassa, sillä en halua ottaa riskiä tulla haetuksi. Mutta hotellihuoneessa tapailen salaa askeleita. Ehkä ensi kerralla?

Musiikki on yksi parhaista syistä vierailla Kuubassa. Elävä musiikki soi kaikkialla. Bésame Muchon kuulen kahdeksan päivän aikana varmasti 50 kertaa, mutta ei se mitään. Paras versio soi pehmeän lämpimässä Trinidadin yössä saksofonin ja guiron aistillisilla äänillä. Myös nuoruudessani hoilattu Guantanamera saa uusia sävyjä. Sen sanat pohjautuvat Kuuban kansallissankarin José Martín runoon. Ymmärrän vasta täällä Kuubassa, mitä nimi tarkoittaa: tyttö Guantánamosta. Paikan nimi on viime aikoina tullut tutuksi aivan muista yhteyksistä: USA:n tukikohta sijaitsee Guantánamossa, Kuuban itäkärjessä.

Palmuja ja hetki rauhaa

Hiekkarannalla ei ole tungosta. Jos kävelee Karibianmeren pyyhkimää rantaviivaa pari sataa metriä turistiryppäästä poispäin, näkee ja kuulee vain turkoosin veden loiskeen.

Viimeisenä lomapäivänä lojun rantatuolissa. Vaikka rannalla on paljon muitakin, kuulen palmun lehtien suhinan niiden tanssiessa tuulessa.

Sitten ymmärrän, miksi mieleni on niin tyyni. Rannalla ei soi musiikki. Siellä ei myöskään kulje tavallinen kauppiaskaravaani. Kukaan ei pyydä minulta mitään, ei kaupittele eikä vaadi rahaa. Turistit käyttäytyvät epätavallisesti: kukaan ei räpellä puhelinta eikä tablettia, sillä nettiyhteyttä ei ole. Puhelinkin toimii vain satunnaisesti, joten rannalla ei kuulu myöskään puhelinten soittoääniä.

Viimeisenä päivänä tajuan, mikä minua Kuubassa eniten viehättää. Olen ollut kahdeksan päivää kuin jossakin entisessä, ajat sitten kadonneessa maailmassa: ilman älypuhelimen jatkuvaa vilkuilua, ilman sähköposteja, whatsuppeja ja Facebook-päivityksiä. Ja myös ilman matkoilla usein vaivaivaavaa shoppailupainetta, koska vastaan ei ole tullut oikein mitään ostettavaa.

Kuubassa elämänmeno olisi paljolti samanlaista kuin 50 tai 100 vuotta sitten, ellei turistibussien jatkuva virta vetäisi kohti muutosta.

Aitoon Kuubaan ehtii vielä

Lähtöpäivän aamuna pääsen hotellin aulassa lukemaan netistä uutisia. Kuuba ja USA ovat juuri tehneet sopimuksen 110 päivittäisestä lennosta USA:sta Kuubaan. Nopealla laskutoimituksella se tarkoittaa vuodessa miljoonia uusia amerikkalaisturisteja.

Kysymykseen, kannattaako Kuubaan mennä juuri nyt, voi siksi vastata helposti.

Kyllä, jos haluaa ehtiä ennen amerikkalaisten tulvaa. Ja jos haluaa nähdä kauppakadut ennen kuin niitä täplittävät kansainvälisten vaateketjujen logot. Jos haluaa muistaa, millaista elämä oli ilman älypuhelinta ja luottokorttia. Jos haluaa kokea jotain erilaista eikä ole turhantarkka olosuhteista. Ja jos näkee kauneutta myös rosoisuudessa ja niukkuudessa, si.

Lue lisää:

Kuubassa ajantaju katoaa

Kuuba – Salsaa, rommia ja turkoosin meren säihkettä

Brasilia – Ekologista matkailua ja paratiisirantoja

Argentiina – Pampan taikaa

Kolumbia – Tropiikin aarre