Onko tässä Suomen lumoavin ruskakohde? Muonion Särkitunturin maisemat saivat kokeneen matkatoimittajan kyyneliin

Syksyn kaunein aika valtaa pohjoisen syyskuussa. Ruskamatkalla Lapissa mieli latautuu virtaavan veden voimasta, punaisena hehkuvista tuntureista ja maagisista revontulista.

Ounasjoen pinta on täynnä häikäiseviä timantteja. Tai siltä se ainakin näyttää, kun syyskuun aurinko osuu veteen. Lämpötila jaksaa vielä kivuta yli kymmenen asteen, mutta iltaisin vuodenajan muutoksen jo huomaa. Pimeä tulee aikaisemmin, ilma tuoksuu kirpeän kostealta ja luonto on aloittanut vuoden värikkäimmän näytöksensä. Lapin ruska on maineensa arvoinen.

– Ruskan kannalta parasta aikaa on juuri syyskuun alkupuoli, mutta jos sää on otollinen eikä tuuli tai sade varista lehtiä liian aikaisin, väriloisto voi jatkua vielä lokakuussakin. Maaruska kestää yleensä lumentuloon saakka, Polar Star Travel -matkatoimistoa Kittilässä pyörittävä Heidi Jokela kertoo.

Heidi lupaa, että melontaretkellä värien kauneus vielä voimistuu.

Hän on oikeassa. Kun laskemme oppaani Maari Mähösen kanssa intiaani­kanootin veteen Könkään Tonttulassa, meidät vastaanottaa keltaisen ja vihreän sävyissä hehkuva rantatörmä. Sen takana seisovat ylväät koivut kirkkaanoranssissa juhlapuvussaan.

Melontaretki Ounasjoella ja nuotiomakkaraa rannalla

Kaikkiaan Ounasjoella on mittaa kolmesataa kilometriä. Se alkaa Enontekiöltä ja kiemurtelee alas Kittilän ohi Rovaniemelle yhtyäkseen Kemijokeen. Matkan varrelle mahtuu kolmekymmentä koskea, mutta myös rauhallista joenuomaa.

Ensikertalaisen on parempi suunnata melomaan oppaan kanssa tai ottaa ainakin selvää omille taidoille sopivista osuuksista ja luvallisista rantautumispaikoista.

Melon Maarin kanssa kahdeksan kilometrin siivun Tonttulasta Hossaan. Myötävirta kuljettaa kanoottia melkein itsekseen, meidän tehtävänä on vain ohjailla keulaa oikeaan suuntaan.

Puolivälissä rantaudumme Hirvasniemeen ja vedämme kanootin maihin. Maari kaivaa hiekkarannalle kuopan, asettelee siihen rinkassa tuomansa puut ja sytyttää nuotion.

Katsomme lumoutuneina tulen leikkiä ja annamme hiilloksen hoidella makkarat.

Reitin loppuetapilla energiaa tarvitaankin. Hirvasniemen jälkeen saamme tehdä hartiavoimin töitä päästäksemme eteenpäin vastavirrassa ja pyörremäisten nivojen keskellä.

Pian edessä kohoaa tuttu maisema. 530 metrin korkuinen Levitunturi näyttää komealta syysasussaan, sinisenharmaana jättiläisenä.

Olen viettänyt perheen kanssa monet talvilomat Levillä lasketellen, mutta nyt tuntuu kuin tuttu seutu paljastaisi minulle todellisen puolensa. Vauhdikkaan after ski -humpan sijasta mielen täyttää rauha.

Huomaan pitäväni siitä.

Lue myös: Lähde ruskakävelylle luontoon – 7 kaunista reittiä, jotka sopivat myös aloittelijalle

Levin huipulla säänkestävä varustus tulee tarpeeseen

Seuraavana aamuna päätän käydä katsomassa tuttua ystävää lähempää. Ostan kymmenen euron menopaluulipun ja nousen gondolihissin kyytiin Länsirinteiden puolelta Leviä.

Rauhallista on täälläkin. Vain satunnaisia alamäkipyöräilijöitä laskettelee alas rinteitä.

Hissi keinahtelee navakassa tuulessa ja ajelee terävän kivikon yli. Talvella nämä kaikki ovat metristen hankien peitossa.

Huipulla tuuli tarttuu pusakkaan. Tekee mieli vetää huppu pään suojaksi ja pukea hanskat. Kosteutta kestävät goretexit ja tukevavartiset vaelluskengät ovat paras varustus Lapin ruskamatkaan, sillä sää voi vaihdella paljon yhden päivänkin aikana.

Levitunturin huipulla kiertää laudoitettu, 600 metrin mittainen polku. Jos talvella on aina kiire syöksyä hissistä suoraan rinteeseen, nyt ehdin katsoa horisonttiin rauhassa.

Muut retkeilijät nauttivat munkkikahveista terassilla Palovartija-ravintolassa, jota ei meinaa tunnistaa pakkaskelien tykkylumituvaksi.

Illallisen syön Levin eturinteiden puolella Sirkan kylässä, jossa ilahduttavan monet ravintolat ovat ruskaviikkojen aikaan auki. Tosin talvikaudelta tuttu yöelämä puuttuu. Iltakymmeneltä moni retkeilijä on jo unessa.

Suunnaksi Muonio ja matkailijoiden suosima Särkitunturi

Keskitettyjen palvelujen ansiosta Levillä on mahdollisuus viettää syyslomaa ilman autoakin. Bussit liikennöivät perille sekä Kittilän lentokentältä että Kolarin juna-asemalta. Retkijärjestäjien kanssa on mahdollisuus sopia kyydityksestä, ja taksejakin liikennöi alueella hyvin.

Minä vuokraan pariksi päiväksi vuokra-auton, sillä haluan toteuttaa unelmani ja lähteä käymään 50 kilometrin päässä sijaitsevalla Muonion Särkitunturilla.

Tutut Lapin-kävijät ovat varoittaneet, että Särkitunturi on turhankin suosittu ja usein täynnä ihmisiä. Otan riskin, sillä ainakin valokuvissa Pallaksen suuntaan avautuva kansallismaisema näyttää satumaisen kauniilta.

Harmikseni pääsen lähtemään Muo­nioon hieman liian myöhään ja huomaan jo menomatkalla, että aurinko on tipahtanut yllättävän alas.

Kun parkkeeraan auton Rovaniementien varressa olevalle Särkijärven parkkipaikalle, kello näyttää iltakuutta. Valtaosa retkeilijöistä on lähdössä jo kotimatkalle.

Vaikka huipulle on vain neljän kilometrin nousu ja valoa riittää vielä, patikointi jännittää. Onko tämä nyt viisasta? Lähteä yksin tunturiin, jossa en ole koskaan käynyt.

Harpon leveää polkua puolijuoksua ja ohitan Särkivaaran laavun. Vastaantulijat lohduttavat, ettei perille ole enää pitkä matka.

Lue myös: Lappi lumoaa myös kesällä – kokeile alamäkipyöräilyä Ylläksellä tai herkuttele kaksoiskaupungin sydämessä

Lapin ruska mykistää tunturin huipulla

Kun polku aukeaa laakeaksi ja kivikkoiseksi tunturinlaeksi, uskallan pysähtyä ja hengähtää.

Ilta-aurinko saa varvut hohtamaan tulipunaisena mattona. Niiden keskellä tunturin laella on kaksi pyöreää lampea, kuin peiliä, joihin ympäröivä ruska heijastuu. Taustalla kumpuilee metsien ja järvien reunustama lempeä Pallas.

Seison tunturin laella aivan yksin. Viimeisetkin patikoijat ovat menneet menojaan. Tuuli puhisee vielä, mutta on selvästi laantumaan päin.

Kiertelen tunturin laella, istahdan välillä alas ja ahmin maisemaa joka solullani niin, että unohdan repussa olevat eväät.

Itku pyrkii väkisin silmään. Tiedän jo, että Särkitunturin huiputus tulee olemaan yksi niistä unohtumattomista kokemuksista, joita on vaikea muille selittää.

Viimeisenä matkayönä en malta nukkua, sillä taivas täyttyy vihreästä loimotuksesta. Revontuletkin tykkäävät syksystä.

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 8/2022.

Lue lisää retkeilystä

• Liikunta

  Kolme intohimoista retkeilijää paljastaa suosikkinsa kotimaan reiteistä: "Retkillä pitää olla tärppejä, kuten koskia, kanjoneita ja luolia"

• Matkailu

  Helpot retkeilyreitit x 6 – jos luontoretkelle on aikaa vain yksi päivä, suuntaa tänne

• Liikunta

  Ensikertalainen kokeili talvivaellusta yksin Lapin erämaassa – "Hetken jo kadutti koko idea"