Lapsiperheen kiertomatka Uudessa Englannissa

Tv:stä tutut keltaiset koulubussit paistattelevat hiekkakentällä aamuauringon paisteessa. Taustalla kohisee lakkaamaton liikenne ja hälytysajoneuvon sireenit. Tämä näkymä avautuu hotellihuoneemme ikkunasta noin viiden kilometrin päässä New Yorkin JFK:n lentokentältä. Olimme saapuneet New Yorkiin edellisenä iltana ja edessämme oli kahden viikon matka Yhdysvaltojen Itä-rannikolle.

Matkamme suuntautui Long Islandin kautta Newportiin jatkuen Bostoniin ja Cape Codiin, josta suuntasimme matkamme päätepisteeseen New Yorkiin New Havenin kautta. Matkaseurueeseen kuuluivat perheen isä ja äiti sekä kaksivuotias taapero ja viisikuinen vauva.

Pikkukaupunki-idylliä

Syötyämme hotellin vaatimattoman aamupalan pakkauduimme vuokra-autoomme ja suuntasimme nokkamme kohti Long Islandin koilliskärkeä. Ensireaktio ajaessamme Long Islandin läpi oli pettymys. Eihän täällä ole mitään nähtävää. Mielikuvat paikasta olivat olleet toisenlaiset. Melko tylsän näköiset lähiöt sujahtelevat silmiemme ohi kiitäessämme pitkin moottoritietä. Tosin harvoinpa näkymät moottoritieltä matkustajaa hurmaavat.

Onneksi maisemat alkoivat muuttua, kun saavuimme Riverheadiin. Tie kapeni ja silmiemme eteen avautui amerikkalaista pikkukaupunki-idylliä kauniine uudenenglannin-tyylisine taloineen ja kirkkoineen. Lisäksi kapean tien varrella oli peräkanaa toinen toistaan kutsuvamman näköisiä viinitilojen kylttejä. Emme kuitenkaan jääneet ihailemaan aurinkoisia kevätmaisemia, vaan jatkoimme yhden pysähdyksen taktiikalla aina Orientiin saakka, josta lauttamme Connecticutin puolelle New Londoniin lähti.

Saavuimme lauttasatamaan juuri parahiksi lautan ollessa lähdössä. Koska matkustimme lomakauden ulkopuolella, emme olleet varanneet paikkaa mihinkään tiettyyn lauttaan ja päätimme jatkaa matkaa suoraan. Mukavan puolitoistatuntisen lauttamatkan jälkeen suuntasimme kohti Newporttia, joka oli meidän ensimmäinen etappimme matkalla Uudessa Englannissa.

Loisteliaita kesämökkejä

Rhode Islandin osavaltiossa sijaitseva Newport on mukava pieni purjehdushenkinen kaupunki. Merellisen tunnelman lisäksi kaupunki on tunnettu upeista kartanoistaan, joita rakennuttivat pääasiassa rikkaat newyorkilaiset mahtisuvut 1800-luvulla. Kuuluisin lienee The Breakers, lähinnä rautateillä rikastuneen Vanderbilt suvun perijän Cornelius Vanderbilt II rakennuttama kesähuvila. Tässä italialaista renessanssia tyylittelevässä kartanossa on 4 kerrosta ja 70 huonetta. Rouva Vanderbiltin makuuhuone on saanut vaikutelmia Aurinkokuninkaan palatsista.

Breakersia ja muita marmorisia ”kesämökkejä” voi ihailla vaeltelemalla pitkin Cliff walkia, meren rantaa seurailevaa 5,5 kilometriä pitkää kävelyreittiä. Useassa kartanossa voi myös vierailla sisällä joko omatoimisesti tai osallistumalla opastetulle kiertokäynnille.

Itse tyydyimme ihailemaan loistoa vain ulkoapäin, sillä olimme jo jatkamassa matkaa kohti Bostonia ja lasten oli päästävä päiväunille. Kartanoiden ohella Newportissa on kiinnostavaa paikallista historiaa, Fort Adamsin linnoitus ja upean näköisiä maisemia, joissa vaihtelevat meri ja paikalliset usein hyvin loisteliaat asumukset vehreine hevosten laidunmaineen. Tenniksestä kiinnostut voi vierailla International Tennis Hall of famessa.

Mall’n lumoissa

Matka Newportista Bostoniin sujui rauhallisesti. Väsyneet lapset nukkuivat päiväunia ja heräsivät vasta Bostonin kaupungin rajojen sisäpuolella, kun tutkailimme huoltoaseman pihalla juuri ostettua paikallista karttaa. Meidän piti löytää tiemme Walthamiin, jossa hotellimme sijaitsi. Loppumatka kuluikin enemmän ja vähemmän oloonsa tyytymättömien lasten huutokuoron saattelemana.

Matkasuunnitelmiimme kuului viettää Bostonin seudulla neljä päivää. Parivuotiaamme oli saanut pienen flunssan Newportin viimassa ja siksi ensimmäisen päivän suunnitelma tutustua Bostonin keskikaupunkiin vaihtui shoppailuun Burlingtonin Mall’ssa. Paikalliset lastenvaatteet hullaannuttivat perheen äidin ja erityisesti pienille pojille oli valikoimissa ihania värejä, joista suomalaisissa vaatekaupoissa voi vain haaveilla.

Kauppakeskusten ”food court” on lapsiperheelle helppo paikka ruokailla. Tarjonta on runsasta lukuisine etnisine ja perusamerikkalaisine ruokalajeineen. Jokaiselle löytyi syötävää vauvan saadessa ravintonsa äidiltä. Vaikka Massachusetts on Pohjois-Amerikan osavaltioista sieltä vapaamielisimmistä päästä, imetin vauvaamme muiden silmiltä salassa. Kovan nälän iskiessä tämä tarkoitti useimmiten joko vessaa tai pukukoppia.

Lapsiperheitä hemmotellaan

Lapsiperheen on helppo matkustaa USA:ssa. Upeimmassa reissun aika vierailemassamme lastenhoitohuoneessa oli imettäville äideille oma imetyssoppi, jossa äiti saattoi rentoutua verhon takana pehmeällä sohvatuolilla samaan aikaan kun perheen esikoinen leikki isän kanssa lukuisilla leluilla ja luki kirjoja. Vauvan pyllynpesua varten oli pyyhkeitä ja katosta roikkuva mobile kiinnitti vääntyilevän lapsukaisen huomion helpottaen vaipan vaihtoa. Eikä huoneen käyttö maksanut mitään.

Lapsiperheet huomioidaan usein myös ravintoloissa paljon paremmin kuin Suomessa. Lapsille annettaan värikynät ja värityskuvia, jotta ruuan odottaminen sujuisi hieman nopeammin ja saattaapa väritysintoa riittää siksikin aikaa, että vanhemmat saavat ruokansa syötyä.

Nähtävyyksillä rattaiden kera matkaavat saavat usein erityishuomiota, esimerkiksi Bostonin näköalatorniin jonottaessamme meidät ohjattiin eri hissiin kuin muut, joten emme joutuneet tunkemaan rattainemme väentungokseen. Tämä tietysti helpottaa myös muita matkailijoita perheiden ohella.

Niin ikään New Yorkissa pääsimme näköalapaikalle suunnatessamme rattainemme ohi väentungoksen. JFK:n lentokentällä meidät otettiin jonon perältä uuden jonon ensimmäiseksi, mikä oli suuren suuri helpotus. Olisi ollut melkoisen karmeata jonottaa Suomen aikaa kello neljä aamuyöstä toista tuntia passijonossa. Lisäksi lapsille on suunnattu hirmuiset määrät mielenkiintoista toimintaa, joissa myös aikuiset viihtyvät.

Upea lasten museo

Bostonista mieliimme jäivät erityisesti käynnit Uuden Englannin akvaariossa ja Lasten museossa. Varsinkin Lasten museo oli todella upea paikka. Viidessä kerroksessa oli uskomaton määrä erilaista puuhaa hyvin eri-ikäisille lapsille. Vauvoille pehmustettu konttausrata, taaperoille ja leikki-ikäisille ja isommillekin lapsille kivoja kiipeilytelineitä, erilaisia puuhanurkkauksia maalaamisesta ja askartelusta vesileikkeihin sekä erilaisia näyttelyitä, joissa lapset saivat kokeilla erilaisia asioita, kuten miten pingispallo kieppuu ilmavirran mukana taikka kuinka saippuakuplat syntyvät ja paljon muuta.

Kaksivuotiaamme oli haltioissaan samaten vanhemmat. Lasten museo myös sijaitsi mukavasti Boston Harbourwalkin varrella, joten museossa vieraillessa sai samalla ihailla merellistä Bostonia.

Vierailu akvaariossa ja Lasten museossa on helppo yhdistää, sillä ne kummatkin sijaitsevat Harbourwalkilla pienen kävelymatkan päässä toisistaan. Perheen pienimmille vain voi kaksi jännittävää ja innostavaa vierailua olla saman päivän aikana liikaa.

Herra Harvardin kalossi

Muuten kokemuksemme Bostonista jäivät melko vähäisiksi. Akvaariossa käynnin jälkeen kävimme ihmettelemässä pilvenpiirtäjien puristuksessa jököttävää Old StateHousea. Tälläkin kertaa vain ulkoapäin. Tuolla talolla on tärkeä rooli Amerikan historiassa, sillä vuonna 1776 sen parvekkeelta luettiin amerikkalaisten itsenäisyysjulistus kansalaisille ensimmäistä kertaa.

Käveltyämme tovin kaupungin hulinassa luovuimme suosiolla suunnitelmista käydä läpi Bostonin ja koko kansakunnan historiaa seuraileva Freedom Trail tai edes osa siitä. Sen sijaan kävelimme Boston Common -keskuspuistoon, jossa hengähdimme hieman ja esikoisemme leikki hetken leikkipuistossa.

Toisena kaupunkipäivänä kävimme ihailemassa Bostonin kauneimmaksi tituleeratutta Trinity church’ia ja kiertelimme Copley Palacen hienosto kauppakeskuksessa lasten nukkuessa rattaissa päiväuniaan. Lopuksi päädyimme ihailemaan Bostonia Prudential Towerin näköalapaikalta. Tutustuimme hieman kaupungin historiaan ja ihailimme upeita panoraamanäkymiä yli kaupungin. Lopulta päätimme karistaa kaupungin pölyt jaloistamme ja lähdimme käymään noin 35 kilometrin päässä sijaitsevassa Wrenthamin outlet -kylässä, jossa teimme edullisia vaateostoksia koko perheelle. Ennen kuin jatkoimme matkaa Cape Codiin, vierailimme Cambridgessä ja Harvardissa.

Harvardin ympärille sijoittuva Cambridgen keskusta oli mielestämme viehkoa seutua punatiilisine siirtomaatyylisine taloineen. Maailman kuulun yliopiston nurmikot eivät vielä viheriöineet ja kylmä viima typisti vierailumme lyhyeksi. Emme kuitenkaan jättäneet väliin pakollista poseerausta yliopiston suuren hyväntekijän John Harvardin patsaan juurella. Opiskelijoiden ja muiden kampusalueella vierailijoiden tavoin hieraisimme herra Harvardin kengän kärkeä. Se tuottaa kuulemma hyvää onnea.

Cape Cod on keväällä rauhallinen paikka

Cape Cod on amerikkalaisten suosiman kesälomakohde, jossa käy vuodessa yli 13 miljoonaa vierailijaa. Tuolla pienellä niemennokalla on siten kesäkuukausina hirvittävä tungos, mutta nyt huhtikuussa oli väljää ja hotellien hinnat kohtuulliset.

Majoituimme Hyannikseen, joka on Cape Codin vilkkain kaupunki. Majapaikkamme lähettyvillä sijaitsi Kennedyjen kesäpaikka, jota pystyy parhaiten silmäilemään mereltä käsin. Jos kiinnostaa, miten Kennedyt menneinä aikoina kesiään Cape Codissa viettivät, voi vierailla John F. Kennedyn mukaan nimetyssä museossa.  

Graniittitornista hienot näkymät

Herra Harvardin kalossi ei ainakaan suonut meille hyviä säitä. Kylmä pohjoisesta puhaltava tuuli teki tyhjäksi toiveemme samoilla loputtomilla dyynihiekkarannoilla ja keräillä simpukoita. Kiertelimme kuitenkin niemimaalla ahkeraan ja totesimme luonnon olevan karua mutta kaunista. Rannat olivat todella upeat ja hyvällä mielikuvituksella saattoi kuvitella, millaista siellä on kesällä.

Erityisesti pidimme majakoista. Yhtenä tuulisena ja harmaana päivänä vierailimme Provincetownissa, piskuruisessa kylässä niemen kärjessä. Sinne englantilaiset pyhiinvaeltajat Mayflowerilla vuonna 1620 ensimmäisenä saapuivat, kunnes päättivät jatkaa matkaa ja perustivat Uuden mantereen ensimmäisen pysyvän uudisasutuksen Plymouthiin. Heidän kunniakseen on Provincetowniin rakennettu 77 metriä korkea graniittitorni. Kiipesimme kaikki torninhupulle ja jos päivä olisi ollut kirkas ja pilvetön olisimme nähneet aina Bostoniin saakka. Nyt saimme tyytyä katselemaan Cape Codin harmaita maisemia. Saimme kaikki ”You made it to the top” -tarran, joka pysyi ylpeän tyttömme takin rinnuksessa koko loppumatkan.

Skonsseja kaloille

Onneksemme saimme Cape Codin vierailun aikana myös yhden aurinkoisen päivän. Tuolloin kävimme alueen vanhimmassa kaupungissa Sandwichissä. Vuonna 1639 perustettu kylä oli kuin suoraan postikortista: suloiset värikkäät talot ja puhtaan valkoinen kirkko sekä lammikon rannalla sijaitseva vanha mylly loivat eteemme vertaansa vailla olevan idyllin. Ostimme pientä välipalaa herttaisesta teehuoneesta ja ihailimme samalla myymälän puolella olevia kauniita esineitä.

Osa teeleivistä päätyi pienen lammen kaloille, joita tyttömme innokkaasti syötti. Kaupunki oli kuitenkin oudon hiljainen, eivätkä mitkään ihanat kaupat olleet harmiksemme auki. Ihmettelimme tätä, sillä koko kaksiviikkoisen matkan aikana emme missään vaiheessa muutoin törmänneet kiinni olevaan kauppaan. Tämä kansakunta kun elää kuluttamisesta.

Karkkikauppa hurmasi

Reissumme herkullisin kokemus oli käynti Chathamissa sijaitsevassa karkkikaupassa. Candy Manorin hyllyt notkuivat toinen toistaan herkullisemman näköisiä karamelleja, mutta kaikkein ihanimpia olivat maittavat hedelmätoffeet (saltwater taffy), joita oli kymmenissä eri mauissa (mm. vesimeloni, omena, mustikka, sitruuna).

Suussa suli myös pehmeä fudge, jota löytyi niin ikään monen erimakuisena tehtynä vaaleasta suklaasta, tummasta suklaasta, pähkinävoista, pähkinöillä tai ilman… ja sitä sai ostaa mieleisensä kokoisen palan. Montako paunaa on yksi kilo?

Piipahdus Martha’s Vineyardilla

Ennen kuin jatkoimme matkaa kohti New Havenia, kuuluisan Yalen yliopiston kotikaupunkia, poikkesimme retkelle Martha’s Vineyardille. Kesällä saarelle (kuten Nantucket Islandillekin) pääsee myös lautalla Hyanniksesta, mutta lomakauden ulkopuolella lauttaliikenne kulkee Wood Holesta.

Koska auton vieminen saarelle on hyvin kallista (130 dollaria meno-paluu), jätimme sen mantereelle. Parkkipaikan etsiminen oli äärimmäisen vaikeaa ja meinasipa saarella käynti siihen tyssätäkin, kunnes onneksemme saimme paikan aivan lauttarannan vierestä. Eikä se ollut ihmeeksemme kovin kalliskaan olisiko noin neljän tunnin hinnaksi tullut ainoastaan 10 dollaria. Lauttamatka kesti alle tunnin ja meno-paluulippu aikuiselta maksoi ainoastaan 14 dollaria. Lapsosemme matkasivat ilmaiseksi.

Käynti Marthalla oli kuitenkin pieni pettymys. Ensinnäkin käytössämme oli aivan liian vähän aikaa, toiseksi teimme arviointivirheen kuvitellessamme kävelyn VineyardHavenista Oak Blufssiin olevan nopea ja vaivaton. Olimme näin kuvitellessamme ohittaneet tyystin sen seikan, että amerikkalaiset eivät kävele, eivät ainakaan taajamissa. Niinpä lykkäsimme lapsiamme matkarattaisissa pitkin pölyistä maantienvartta ja epäilimme pääsisimmekö ikinä perille.

Matkaa ei ollut kuin kolme kilometriä, mutta siihen tuhrautui kallista aikaa niin paljon, että kun mantereen vanhin lentävien hevosten karuselli oli koeajettu, piti meidän alkaa etsiä taksia, joka veisi meidät takaisin lauttasatamaan. Mutta sen verran aikaa kuitenkin oli, että ehdimme lounastaa lauttasataman lähettyvillä ja täydentää fudge-varastoamme Marthas’s Vineyardin tuotteilla ja ostaa hedelmätoffeita tuliaisiksi. Joten eipä käynti täysin turha ollut.

Yalessa historian havinaa

Ennen New Yorkiin menoa teimme yhden yön pysähdyksen New Haveniin. Vietimme siellä lokoisan aamupäivän vaeltelemalla Yalen yliopiston alueella. Jos Harvard oli ollut pienoinen pettymys, Yale ylitti kaikki odotukset. Jykevä ja mahtipontinen arkkitehtuuri sekä kauniit kukkivat puut lumosivat meidät, erityisesti Branford Collegen sisäpihalla.

Kun kuvaamiselta maltoin, istuin kivipenkillä ja imin itseeni paikan kolmesataavuotiasta tunnelmaa. Katselin haaveillen opiskelijoiden asuntolan avoimista ikkunoista  vilkkuvia sinisiä verhoja ja olin vakuuttunut, että tällaisessa miljöössä opiskelu maistuisi.

Päivä oli koko matkamme lämpimin. Mutta mielessämme välkehti jo New York ja matkamme jatkui.

Maaginen Manhattan

Kun Manhattanin pilvenpiirtäjien siluetti avautui silmiemme eteen, kaikki aistimme terävöityivät. Etukäteen ajateltuna ajaminen Manhattanilla tuntui jännittävältä jopa vaaralliselta. Oma roolini oli tosin vain toimia kartanlukijana, mutta siinäkin tuntui olevan haastetta kerrakseen.

Mutta yllätyimme, kuinka helppoa Manhattanilla oli ajaa. Kaupungin selkeä tieverkosto yksisuuntaisine katuineen oli looginen ja siten pääsimme Yhdistyneiden Kansakuntien päämajan vieressä sijaitsevaan hotelliimme nopeammin kuin olimme uskoneetkaan.

Ajoimme auton parkkihalliin ja kirjauduimme hotelliin. Kauaa emme raaskineet hotellihuoneessa lepäillä. Meillä oli kuitenkin vain kolme päivää aikaa tutkailla Manhattanin ihmeitä, lisäksi ulkona oli edelleen uskomattoman kaunis ja lämmin päivä. Sen aikaa kuitenkin odotimme, että saimme digikameran akun ladattua. Otimme kaksivuotiaallemme mukaan matkarattaat ja vauva pääsi äidin kyytiin kantorepussa. Jokainen joka on käynyt New Yorkissa tietää sen tunnelman, mikä kadulle astuessa mielen valtaa, mutta sitä on vaikea pukea sanoiksi.

Meillä ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa, mihin olisimme menossa, mutta kaupungin syke imaisi meidät mukaansa. Hotellimme sijaitsi 49. kadulla ja lähdimme kävelemään sitä pitkin. Matkarattaat kulkivat helposti ja vauva nukahti reppuun ihmeteltyään tovin hurjaa vilinää. Pysähdyimme St. Patrickin katedraalin kohdalla pohtimaan, mitä tekisimme. Viides Avenue avautui eteemme ja sen toisella puolella oli Rockefeller Center.

Selailimme tovin matkaopasta, joka kertoi General Electric buildingin katolla sijaitsevasta näköalapaikasta Top of the Rockista, josta olisi upeat näkymät Manhattanin yli. Ilta-auringossa lepäävä Manhattan on henkeäsalpaava näky. Suunnaton Central Park, Empire StateBulding, Art Deco-pilvenpiirtäjät, kaduilla pörräävä liikenne ja muurahaisten kokoisena näkyvä ihmisvilinä. Kaksivuotiaamme nautti olostaan juoksemalla ympyrää ja ihmettelemällä kuinka isoja taloja hän näkikään. Vanhemmat olivat näköaloista mykistyneitä.

Matkaratasrallia Manhattanilla

Ehdimme nähdä kolmen päivän aikana paljon. Tämä tietysti tarkoitti melkoista jalkatyötä, sillä emme metroa yhtä kertaa lukuun ottamatta käyttäneet. Olin jostain lukenut, ettei metroon saisi mennä rattaiden kera. Pitääkö tämä paikkaansa ja jos pitää, noudattaako sitä kukaan muu kuin ylitunnollinen suomalaisturisti on kokonaan toinen juttu.

Bussilla kuljimme ainoastaan yhden pidemmän välimatkan hotelliltamme Battery Parkiin. Tämä matka olikin hyvin hupaisa, sillä rupattelimme sen aikana erään mustan naisen kanssa, joka kertoili omista lapsistaan ja lastenlapsistaan ihaillessaan meidän pieniä.

Vaikka emme lopulta Liberty Islandille päässeetkään kahdentunnin mittaisen jonon vuoksi ja saimme siten ihailla Vapaudenpatsasta vain kaukaisuudesta, oli retkemme Manhattanin eteläkärkeen tekemisen arvoinen jo pelkästään tuo bussinmatkan ansiosta.

Noustessamme ylös kohti Central Parkia kävimme katsomassa Ground Zeroa, paikkaa jossa WTC:n kaksoistornit vielä ennen syyskuuta 2001 seisoivat. Saman päivän iltana piipahdimme pimeän tullen ihmettelemässä Time Squaren valoja ja esikoisemme kävi ajamassa viisi kerrosta korkeassa maailmanpyörässä yhdessä isän kanssa Toys ”R” us -leluliikkeessä. Pitipä Hard Rock Cafe Storesta käydä ostamassa paikalliset paidat matkamuistoksi.

Miljoonittain sateenvarjoja

Viimeisenä kokonaisena päivänä teimme henkilökohtaiset Manhattan-kävelyennätyksemme. Lähdimme aamulla hotellilta käymään Luonnontieteellisessä museossa, joka sijaitsee Upper West Siden kaupunginosassa 79. – 81. katujen välissä. Kun olimme siellä aikamme kierrelleet, suuntasimme lounaan jälkeen kulkumme kohti Macyn tavarataloa ja Empire State Buldingia, jotka sijaitsevat 34. ja 33. kaduilla. Aamupäiväistä reippaampi sadekin pääsi yllättämään kesken matkan ja perheen isukki sai siten huomata, että matkarattaiden ja sateenvarjon kanssa liikkuminen New Yorkin hulinassa on extreme-laji.

Lapsemme eivät pitkästä kävelyrupeamasta ja sateesta olleet moksiskaan: taaperomme nukkui sateensuojan alla rattaissa ja vauva matkasi tyytyväisenä kantorepussa.

En ole eläissäni nähnyt missään niin paljon sateenvarjoja kuin tuona sateisena iltapäivänä seitsemännellä Avenuella enkä koskaan ole pelännyt enemmän silmieni puolesta. Kävely ylimääräisen painolastin kera kävi sen verran voimille, että ohittaessamme Empire State Buildingin vilkaisimme vain sisäänkäynnin suuntaan ja jatkoimme matkaa hotellille.

Kun päivän päätteeksi pääsimme vihdoin takaisin hotelliin, päätimme, että nyt on New York tällä kertaa nähty.

Onnistunut matka

Kaksiviikkoinen matkamme USA:n itärannikolle oli mielestämme hyvin onnistunut. Siitäkin huolimatta, että paluumatkamme mutkistui melkoisesti, kun jatkolentomme Amsterdamista oli peruttu meille siitä ilmoittamatta.

Lopulta pääsimme kotiin monien vaiheiden jälkeen Tukholman kautta. Kovin kauaa emme paluulennon aiheuttamia hankaluuksia muistelleet ja viimeistään lentoyhtiön korvauksen tultua tilillemme unohdimme sen kokonaan.

Lasten kanssa matkustaminen vaatii oikeanlaista asennetta ja vanhemmat joutuvat uhraamaan omia halujaan. Olisihan meistä ollut ihanaa käydä pyöräretkellä Martha’s Vineyardilla, antautua Bostonin hulinan vietäväksi taikka käydä katsomassa Broadway-musikaalia New Yorkissa, mutta niiden aika tulee joskus myöhemmin.

Yhdessä matkatessa koko perhe saa mukavia muistoja, joita vaalitaan katselemalla matkoista koottuja valokuva-albumeja. Ja matkailun avartaessa ehkäpä lapsistamme kasvaa aikanaan suvaitsevia aikuisia, kun he näkevät paljon erilaisia ihmisiä ja kulttuureja.

Teksti ja kuvat: Miiru_73