Linturetkelle ei tarvita paljon varusteita – lintuharrastaja Hanna Mensonen antaa vinkit, miten aloittelijan retki onnistuu

Linturetken voi aloittaa vaikka omalta pihalta, asuipa maalla tai kaupungissa. – Lintuja voi harrastaa hyvin monella tavalla. Minä olen fiilistelijä, en pisteiden tai lajien laskija. Tärkeintä on päästä luontoon, oppaamme Hanna Mensonen sanoo.

Kaislikko on kullankeltainen ja kahisee kevyessä aamutuulessa. Emme ole liikkeellä erityisen varhain, kello on jo kymmenen. Olemme lähteneet linturetkelle leppoisalla asenteella: katsotaan, mitä tulee vastaan. Aloitamme retken Helsingin Vanhankaupunginlahdelta ja käännymme kohti Lammassaarta, jonne johtaa pitkospuista rakennettu polku yli matalan merenlahden. On maanantai, ja ulkoilijoita on liikkeellä vain vähän.

Lintuharrastaja Hanna Mensosen, 37, koti on vain muutaman sadan metrin päässä. Hän on hiljattain muuttanut Helsingin keskustasta yhden pääkaupunkiseudun rikkaimpiin kuuluvan lintualueen äärelle. Linnut ovat kirjaimellisesti hänen naapureitaan.

Vanhusalalla työskentelevällä Hannalla on vapaapäivä. Hän on pakannut kotoa mukaan tavallisen setin: kiikarit ja repun. Repussa on lintukirja ja vähän evästä: termospullossa on teetä ja muovirasiassa tattarisalaatti. Meidän ensikertalaisten vuoksi hän on lainannut mukaan myös Helsingin lintuyhdistys Tringan kaukoputken ja jalustan, jotta mekin varmasti näemme jotain ja pystymme tarkkailemaan kauempana lepäileviä lintuja.

– Lintuharrastuksen voi aloittaa hyvin pienelläkin välineistöllä. Jonkinlainen kiikari ja lintukirja on hyvä olla. Kerrospukeutuminen on kätevää, sillä joskus paikallaan tulee nökötettyä pitkään, Hanna sanoo.

On leuto ja hiukan pilvinen sää, valo on kaunis ja pehmeä. Vanhankaupunginlahdella on lintujen tarkkailijaa varten hyvät opastaulut, joissa yleisimmät lajit on esitelty kuvin ja sanoin. Ensikertalainenkin pääsee taulujen avulla jyvälle, mitä kenties on tulossa vastaan. Lintujen nimet ovat runollisia ja kuvailevia: taivaanvuohi, ruokokerttunen…

Viiksitimalin voi nähdä ruovikossa

Pitkospuilla talsiessamme Hanna yhtäkkiä pysähtyy.

– Se oli tässä! Muutama viikko sitten näin ensimmäistä kertaa viiksitimalin. Timalit viihtyvät näissä ruovikoissa, mutta en ollut aiemmin onnistunut havaitsemaan sitä. Sen toffeenruskea väritys ja erikoinen ääni erottuvat hyvin… Hei siinä se on taas! Hanna viittilöi kaislikon suuntaan. Ehdin nähdä jonkin pienen ja punertavan lennähtävän ruovikon reunalla.

Hanna kertoo löytäneensä lintuharrastuksen viitisen vuotta sitten. Toimistotyötä Pietarissa kolme vuotta tehnyt Hanna huomasi kaipaavansa Suomen luontoa ja haki työpestin päätyttyä eräopaskoulutukseen Sammattiin. Ensimmäisessä harjoittelupaikassaan Veikkolassa Hanna tuli seuranneeksi pihalintujen elämää ruokintapaikalla.

Siitä lähtenyt innostus vei seuraavaan harjoittelupaikkaan Luonnontieteellisen museon rengastusosastolle, jossa Hanna innostui kouluttautumaan rengastajaksi. Hän opetteli rengastamista sekä maastossa että lintuasemilla Hangossa ja Rönnskärillä. Pönttöprojektissa hän pääsi seuraamaan linnun koko elämänkaarta kevätmuutosta pesänrakennukseen, poikasten kuoriutumisesta niiden rengastamiseen.

– Rengastin linnunpoikasia ja niiden emoja Uudellamaalla vanhassa metsässä, jossa pöntöt sijaitsivat mitä erilaisimmissa paikoissa, jyrkänteillä, soilla tai rotkoissa. Joskus yövyin teltassa ja jatkoin pönttöjen kiertämistä varhain aamulla. Kiireetön samoilu syvällä monimuotoisessa metsässä tuntui turvalliselta ja hyvältä, Hanna muistelee.

Rengastaminen on tärkeä keino lintujen muutonseurannassa. Lisäksi sen avulla tutkitaan lintujen paikkauskollisuutta, kannanvaihtelua, poikastuottoa ja kuolleisuutta sekä kuolinsyitä.

Lintusäätiedotus huomioi virtaukset ja matala- ja korkeapaineet

Polulla tulee vastaan mies, jonka kaulalla on kiikarit. Jari Markkula on jo tulossa Lammassaaresta, näkyikö siellä lintuja?

– Paljon oli lintuja, mutta huomenna on vielä enemmän, Jari ennustaa säätiedotuksen nojalla. Helsingin seudun lintutieteellisen Tringa-yhdistyksen sivuilla julkaistaan näet viikoittain Jarmo Koistisen lintusäätiedotusta, joka ottaa huomioon niin virtaukset kuin matala- ja korkeapaineetkin nimenomaan lintujen muuttosään kannalta.

Jari kertoo harrastaneensa lintuja 14-vuotiaasta asti eli vuosikymmeniä, ja tuolloin perustettu Tikkurilan yhteiskoulun luontokerho käy vieläkin yhdessä retkillä osittain samalla porukalla. Myös hänelle tunnelma ja lintujen havainnointi ovat tärkeintä, ei lajien bongaus.

– En voisi kuvitella ajavani sataa kilometriä katsomaan jonkun muun löytämää lintua. En saa siitä kiksejä, Jari sanoo.

Nyt hän jatkaa matkaa kotiin herättääkseen vaimonsa, jonka kanssa he sitten lähtevät Jarin osalta jo päivän toiselle linturetkelle, Kivinokkaan.

Osa lintuharrastajista on kiinnostunut nimenomaan lajien bongaamisesta. Halutessaan puhelimeensa voi saada Lintutiedotus-sovelluksen kautta ilmoituksen, kun harvinainen laji on nähty jossakin. Harrastajat osallistuvat myös lintulaskentaan ilmoittamalla lajihavainnoistaan; tämä on osa lintujen tutkimusta ja suojelua edistävää työtä.

Lajien bongaamisesta voi tehdä leikkimielisen kisan

Silmät ja korvat auki. Se on linturetkellä tärkeintä.

– Mitään tarkkaa etikettiä ei ole, mutta jos koko ajan puhelee, on vaikeaa havainnoida luontoa ympärillään, Hanna sanoo.

Itsestään selvää on, että luontoretkellä ei häiritä lintuja, ei roskata eikä turmella herkkää luontoa. Vaikka olemme vain viiden kilometrin päässä Helsingin keskustasta – liikenteen humina ja isojen rakennustyömaiden melu kuuluvat jossain taustalla – on kaislikkotunneli aivan oma maailmansa. Sinisorsapariskunta ui kaulat syvällä vedessä ruokaa pohjasta etsien. Töyhtöhyypät metelöivät, ja Hannan mielestä niiden ääni muistuttaa vanhojen videopelien ääniä.

– Siinä on herra mustarastas. Ja kottaraiset ovat näköjään rakentamassa pesää tuonne pönttöön, Hanna havainnoi.

Pitkospuut päättyvät Lammassaareen, jossa on vieri vieressä pieniä kesämajoja, mikä minnekin päin kallellaan. Grillit odottavat vielä mökkien terasseilla kesäviikonloppuja.

Saaren rantatietä kävelevät Annina Utter Porola ja Matti Porola. Heidän lintuharrastuksensa alkoi leikkimielisestä kilpailusta, joka jatkuu jo viidettä vuotta. Joka kevät kaksitoista harrastajaa kisaa siitä, kuka havaitsee eniten lintulajeja maaliskuun puolivälin ja toukokuun lopun välissä.

– Yhteisessä illanvietossa julistetaan voittajat ja jaetaan palkinnot. Tällä hetkellä meillä on 35 lajia, kun viime vuonna kisan voittajalla oli 87! Tämä on oppimista leikin varjolla, Annina kertoo.

Merikotkan kohdalla luonnonsuojelutyö on onnistunut

Hanna virittää jalustalle kaukoputken Lammassaaren lintulavalla ja suuntaa sen kohti vastapäistä niemeä. Sen hoikkien koivujen latvustoissa on useita pesiä, ”risulinnoja”. Ja siellä ovat piilossa myös näiden tienoiden tämän hetken suurimmat julkkikset: merikotkapariskunta. Niistä puhutaan lintulavalla puoliääneen, ja ilmassa on käsin kosketeltavaa mutta hillittyä innostusta. Kiikareita tarkennetaan, kaukoputkilla tähtäillään. Pekka ja Kirsti Kauranen sekä lintukoira Rasmus ovat tulleet Espoosta saakka, yhtenä syynä juuri tieto merikotkan pesästä.

– Tuolla se on, näetkö? Emo hautoo tuossa suurimmassa pesässä, uros päivystää sen vasemmalla puolella olevalla oksalla, Hanna neuvoo ja desinfioituaan putken antaa meidänkin kurkistaa.

Minä näen ensin vain harmaahaikarat, jotka päivystävät merikotkan pesän ympärillä kuin henkivartijat. Mutta sitten erotan pesästä hautovan kotkan. Siinä se on: Suomen suurin lintu, jonka siipien kärkiväli on noin kaksi metriä. Se oli jo vähällä kadota sukupuuttoon, mutta nyt Suomessa elää 450 yksilön kanta. Merikotkan kohdalla luonnonsuojelutyö on onnistunut.

”Siellä ovat piilossa alueen suurimmat julkkikset: merikotkapariskunta. Niistä puhutaan lintulavalla puoliääneen.”

– Saako tulla ylös? Hanna huhuilee lintutornin juurella ja luvan saatuaan lähtee kiipeämään ylöspäin. Turvavälit pidetään lintutornissakin. Mutta kiipeäminen palkitsee: tornista avaran lintulahden koko kauneus paljastuu vielä paremmin.

Lintuharrastaja voi ripustaa pönttöjä ja jättää osan pihastaan reheväksi

Lintuharrastukseen kuuluu paitsi havainnointi myös lintujen elinolojen parantaminen. Mitä sen eteen voisi konkreettisesti tehdä?

– Rakentaa ja ripustaa linnunpönttöjä. Ruokkia talvehtivia lajeja. Ja kuten metsänomistaja voi pitää metsänsä luonnontilaisena, niin voi pihamaastakin osan jättää reheväksi lintuja varten, Hanna luettelee.

Mitä ei saa tehdä, on kaiken tämän vastakohta: esimerkiksi pesivien lintujen häiritseminen. Vaikkapa tunnistamisen tai kuvaamisen varjolla ei saa mennä liian lähelle lintuja. Pesimisrauhan rikkominen on luonnonsuojelurikos – valitettavasti tänäkin keväänä Viikinlahden merikotkan pesimisrauhaa rikottiin, kun sen yläpuolella lennätettiin dronea.

”Naisia olisi kiva saada lintuharrastajiin enemmän mukaan!”

Stereotyyppinen kuva lintuharrastajasta on tiukkapipoinen mies, joka kilpailuvietin ajamana ja kalliiden välineidensä kera huristaa autolla ympäri Suomea bongaamassa harvinaisia lajeja. Kuva on kapea, eikä se pidä paikkaansa.

– On harmi, että moni ajattelee niin, ja ehkä tein niin itsekin aiemmin. En ole kilpailuhenkinen, ja minua hiukan arastutti lähteä lintuyhdistyksen toimintaan mukaan, koska olin harrastuksessani vasta untuvikko, Hanna sanoo.

Rohkaistuminen kannatti: Hanna kokee oppineensa järjestötoiminnassa paljon. Hän on tutustunut kivoihin ja rentoihin lintuihmisiin, jotka ovat kannustaneet ottamaan vastuuta ja osallistumaan tapahtumiin.

– Harrastajissa on paljon lapsia ja nuoria, joita itsekin opastan. Naisia olisi kiva saada enemmän mukaan! Kun yhdessä retkeily taas on mahdollista, ryhdyn suunnittelemaan naisten omaa retkeä, Hanna lupaa.

Lajin vanhemmissa harrastajissa miehet ovat enemmistönä, mutta esimerkiksi Helsingin Tringa-yhdistyksessä naisten määrä on melkein puolet ja koko ajan kasvussa.

Hanna kannustaa linnuista kiinnostuneita lähtemään mukaan paikallisen lintuyhdistyksen toimintaan. Yhteiset retket ja tapahtumat ovat matalan kynnyksen tapoja lähteä liikkeelle.

”Minua lintu- ja rengastusretkissä viehättävät aikaiset aamut, jolloin pellolla on usvaa ja heinä on huurteessa.”

– Lyöttäydy kokeneempien harrastajien mukaan ja lähde retkille uteliaalla asenteella. On mahtavaa löytää samanhenkisiä ihmisiä oman rakkaan harrastuksen parista! Lintulajien ja erilaisten laulujen tunnistaminen vievät aikaa, mutta opetteleminen on hauskaa ja hyvin palkitsevaa.

Hanna ei itse autoile eikä omista kaukoputkea. Helsingin lähiympäristö riittää hyvin rikkaiden elämysten saamiseksi. Hannan lempipaikka on Itä-Helsingin Kallahdenniemi, johon pääsee sekä pyörällä että julkisilla liikennevälineillä.

– Nyt kun suuria ihmisjoukkoja pitää vältellä, kannattaa etsiä oma lempipaikka, johon massat eivät välttämättä ole löytäneet. Minua lintu- ja rengastusretkissä viehättävät aikaiset aamut, jolloin pellolla on usvaa ja heinä on huurteessa. Muut vielä nukkuvat, mutta linnut ovat hereillä, Hanna sanoo.

Linnunlaulukorva kehittyy kuuntelemalla

Paluumatkalla aurinko on jo kiivennyt korkealle ja lämmittänyt pitkospuut, ja päällimmäiset vaatteet tekee mieli kuoria pois. Vastaan tulee yhä enemmän ulkoilijoita ja lenkkeilijöitä.

Varmasti jokainen lintuharrastaja pohtii jollain lailla ilmastonmuutosta. Hannaa huolestuttaa etenkin vanhojen metsien hakkaaminen, joka on vaikuttanut usean lintulajin, etenkin kolopesijöiden vähenemiseen. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös lintujen muuttoihin.

– Emme tiedä, mitä linnut kokevat muuttomatkallaan. Olen ollut mukana projektissa, jossa tutkitaan uhanalaistuneen peltosirkun muuttoreittejä kiinnittämällä lintujen selkään valon määrää mittaava reppu. Sen keräämästä tiedosta nähdään, mitä kautta ne ovat lentäneet, mutta varsinaisia syitä peltosirkkujen määrän jyrkkään hiipumiseen ei ole vielä löytynyt. Yksi syy ovat ehkä kasvinsuojeluaineet, jotka ovat vähentäneet hyönteisiä, joita puolestaan peltosirkut syövät ravinnokseen, Hanna pohtii.

Linnuista oppii uutta jokaisella retkellä. Myös linnunlaulukorva kehittyy, kun kuuntelee lintujen ääniä, nauhoituksina tai luonnossa. Koska keväällä ilmestyy viikoittain uusia laulajia lintujen kuoroon, on äänien opettelu helpointa juuri silloin. Toukokuussa voi seurata arktikaa, pohjoisen ja tundran lajien kevätmuuttoa tuhansien yksilöiden parvissa.

Retkemme lopuksi Hanna listaa lajit, jotka olemme nähneet tai kuulleet. Kun näen 27 lajin listan, epäilen hetken, olemmeko sittenkään olleet samalla retkellä…