Matkailu

Lukijat äänestivät, mikä on Suomen paras kesäkaupunki – pikkupaikkakunta pesi kesäpesät Savonlinnan, Hangon ja Naantalin

Isot kaupungit jyräsivät, kun Annan lukijoilta kysyttiin, mikä on paras suomalainen kesäkaupunki. ”Siellä on kaikki.”

Teksti:
Anna Ferrante
Kuvat:
Istock, Om-Arkisto

Helsinki on kesäkaupunki kaikin herkuin. Café Johan & Nyström.

Isot kaupungit jyräsivät, kun Annan lukijoilta kysyttiin, mikä on paras suomalainen kesäkaupunki. ”Siellä on kaikki.”

Annan lukijat ovat puhuneet: Suomen paras kesäkaupunki on Helsinki. Maamme pääkaupunki voitti tittelin Suomen parasta kesäkaupunkia selvittäneessä äänestyksessä 15,9 prosentin äänisaaliilla.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui Turku (13,5 prosenttia) ja kolmanneksi Tampere (10,6 prosenttia).

Suomen parhaiden kesäkaupunkien järjestys ei noudattele suuruusjärjestystä. Turkua suuremmat Espoo, Vantaa ja Oulu jäivät huomattavasti monia pieniä paikkakuntia vähemmille äänille.

Vesistöt kesäkaupunki-arvostuksessa korkealla

Isojen takana käytiin tiukkaa ja mielenkiintoista kamppailua monien perinteisesti kesäkaupunkeina tunnettujen paikkakuntien sijoitusjärjestyksestä.

Neljänneksi äänestyksessä kiri lopulta Porvoo 8,2 prosentin äänipotilla. Porvoo ei yllä Suomen 20 suurimman kunnan joukkoon.

Porvoon taakse jäivät muun muassa oopperajuhlillaan kesäkaupungin mainetta niittänyt Savonlinna (7,7 prosenttia), kalakukkotoristaan tunnettu Kuopio (5,8 prosenttia), aurinkokaupunki Naantali (5,3 prosenttia) ja hiekkarantakaupunki Hanko (4,8 prosenttia). Oulu ja Lappeenranta jakoivat tuloksissa 9. sijan 3,8 prosentin äänisaaliilla.

kesäkaupunki
Helsinki voitti parhaan kesäkaupungin tittelin Annan lukijaäänestyksessä.

Äänestyksessä oli mukana 32 toimituksen valitsemaa kaupunkia sekä vapaa valinta. Vastausten perusteluissa korostuu, että hyväkesäkaupunki on ehdottomasti vesistön äärellä. Myös luonnon läheisyyttä, monipuolisia ajanviettomahdollisuuksia ja kulinaristisia elämyksiä arvostetaan.

Sekä tietysti hyvää kesäfiilistä!

Näin lukijat perustelevat valintojaan ja kertovat, mikä on heidän suosikkikesäkaupungissaan parasta:

1. Helsinki – paras ja kansainvälisin kesäkaupunki

”Pääkaupunki on paras kesäkaupunki, kaunis ja vehreä, siisti. Löytyy kaikki: on niin kaupunkitunnelmaa kuin luontoa ja rauhaa.”

”Kansainvälisin Suomen kaupungeista ja tarjolla on varmasti jokaiselle jotakin; tori, satamat, kahvilat, shoppailumahdollisuudet, Linnanmäki, Korkeasaari, Suomenlinna, lukuisat kesätapahtumat jne.”

”Yöpyminen keskustassa, josta pääsee kävellen torille ja lautalla Suomenlinnaan, jossa lounas ja illalla jollekin terassille nauttimaan viinilasin kanssa ihmisvilinästä ja kesän lämmöstä.”

”Sen kaduilla, rannoilla, puistoissa on ihana kotoinen tunnelma ja kesä tuo mieleen nuoruuden ja rakkauden.”

”Paljon kauniita rakennuksia, puistoja, meri, Vallisaari.”

”Kansainvälinen tunnelma, hyvät ravintolat, ihmiset kesällä iloisia ja juttelevia ihan tuntemattomienkin kanssa. Helsinki on kaikille kaikkea, jos tiedät paikat minne mennä.”

Helsingin kaupungin matkailusivut löydät täältä.

Lue myös: Helsingin parhaat kahvilat – löydä tiesi kätkettyihin helmiin

2. Turku – sopivan kokoinen kesäkaupunki täynnä historiaa

”Monipuolinen, kansainvälinen, sopivan kokoinen kulttuurikaupunki, joka on täynnä kesään sopivia kohteita: jokirannat, kahvilat ja ravintolat, merenrannat ja Ruissalo. Musiikkifestarit, klassisen musiikin tapahtumat, Vaakahuoneen jazz, Ruissalon telakka, kasvitieteellinen puutarha, uimarannat ja maauimalat, luetteloa voisi jatkaa loputtomiin…”

”Aurajoen rantabulevardi on kuin ulkomailla. Ravintoloita ja kahviloita riittää ja iloisia ihmisiä. Ravintolasta toiseen voi siirtyä vaikka joella seilaavista veneistä.”

”Upea merellinen sijainti huikean kauniin ja ainutlaatuisen saariston kera. Kesäkaupunki täynnä historiaa keskiaikaisen kulttuurin atmosfäärissä. Aurajoen rannan kauniit miljööt, loistavat ravintolat, kirsikkapuut, vanha telakka, Ruissalo ja Turun linna: tapahtumia ja nähtävää kaikenikäisille.”

Turun kaupungin virallisille matkailusivuille pääset täältä.

kesäkaupunki
Turku kiri kesäkaupunkiäänestyksessä kakkossijalle.

3. Tampere – kulttuuria ja kuumia kesäpäiviä

”Jokaiselle jotain ja lähes kaikkea kaksi: kaksi toria, kaksi järveä, Kauppi ja Pyynikki, Särkänniemi ja maauimala. On kahviloita ja ravintoloita. Kauppahalli ja toimiva julkinen liikenne.”

”Kahden suuren järven välissä on kaikki: mahtavat ostosmahdollisuudet, rannat, huvipuisto, museot, konsertit, luonto, torit, ystävälliset ja rennot tamperelaiset, sisävesiristeilyt, ravintolat, kahvilat ja hyvät hotellit, 1800-luvun tehdasalueiden hienot uudet alueet Tallipihasta ravintoloihin ja näyttelyihin kosken ääressä.”

”Kiekon koti, Suomen saunapääkaupunki. Kulttuuria ja kuumia kesäpäiviä!”

Tampereen kaupungin matkailusivut löytyvät täältä.

Näsinneula hallitsee tamperelaismaisemaa.

4. Porvoo – ranta-aitat ja ihanat putiikit

”Porvoo on aivan ihana kesällä. Ranta-aitat, vanha kaupunki, ihanat putiikit ja ravintolat ja kahvilat, kirkko jne. Hieno kesäkaupunki!”

”Kävelyretket Maariin, vanhan kaupungin kainaloon, tuottavat milloin mitäkin luontoelämyksiä. Viime kesänä hilpeyttä herättivät Porvoonjoesta viilennystä hakevat hevoset.”

Henkeäsalpaava kesäkaupunki Porvoo.

Porvoon kaupungin matkailusivuille pääset täältä.

5. Savonlinna – vesistöjen ympäröimä viehättävä kesäkaupunki

”Vedenläheisyys, oopperajuhlat tuo väriä kaupunkiin, savolainen ystävällisyys.”

”Savonlinna on kaunis luonnonläheinen vesistöjen ympäröimä kesäkaupunki. Kaupunki herää eloon kesällä. Sen tori on vilkas ja viehättävä. Vesistö tarjoaa erilaista aktiviteettia ja turisteille risteilyjä kaupungin ympäri. Eikä tietenkään voi sivuuttaa paikallisia lörtsyjä ja paistettuja muikkuja. Niissä maistuu kesä parhaimmillaan.”

Savonlinnan kaupungin matkailusivut löytyvät täältä

Kesäinen Savonlinna houkuttelee suomalaisia: tuloksena viides sija kesäkaupunkiäänestyksessä.

6. Kuopio – laivaristeilyjä ja vilkas kesätori

”Järvien ympäröimä, viehättävä satama, paljon puistoja ja Valkeisenlammen alue keskustassa ihana.”

”Kallavesi tekee Kuopiosta kesäkaupungin. Pääsee laivaristeilyille katselemaan kaupunkia järveltä. Kuopion tori on vilkas kesätori.”

Kuopion kaupungin matkailusivuille pääsee täältä.

7. Naantali – aurinkoa ja unikeonpäivää

”Naantalissa on aurinko, saaristo, meri, vanha kaupunki, presidentin kesäpaikka, Muumimaailma, kylpylä ja ihania putiikkeja ja mahtavia ruokapaikkoja!”

”Naantaliin pitää aina joka kesä päästä synttärinäni joka on unikeonpäivänä. Naantalissa juhlitaan unikekoa 2 päivää. Naantalissa aurinko paistaa aina, on iloisia ihmisiä ja kesä tunnelma meren äärellä.”

Naantalin kaupungin matkailusivut löytyvät täältä.

Naantali, lukijoiden mielissä aurinkoinen kesäkaupunki, oli äänestyksen seitsemäs.

8. Hanko – kaikki, mitä kesään kuuluu

”Hangossa on kaikki mitä kesään kuuluu. Uskomattomat rannat, uskomattoman hienoja vanhoja asuntoja rannan vieressä. Patikointi polkua pitkin Suomen eteläisimpään kohtaan. Kallioilla istuminen merelle katsoen jne. Kaikkea mahdollista.”

”Hanko on niin ihana kesäkaupunki!”

9. Oulu – Nallikari on ykkönen

”Meri ja joki ovat lähellä, kaupunki on täynnä kesätapahtumia ja kaupungin alueella on paljon hienoja luontokohteita. Myös tori on kesällä upea ja Nallikaria parempaa hiekkarantaa saa etsiä.”

”Kesällä parempi paikka kuin talvella, on paljon vesistöä, vehmaita puistoja, kukkia, kävelyreittejä, tapahtumia ynnä muuta mukavaa.”

9. Lappeenranta – karjalainen meininki ja lihapiirakat

”Iloinen, karjalainen meininki! Miekii oon tuota ”sie, mie kansaa”! Kaupungissa ihana satama, ravintolalaivat ja historiallinen linnoitus sekä maan mainiot vety ja atomi-lihapiirakat.”

”Lappeenrannan satama, linnoitus, hiekkalinna, vedyt ja atomit sekä karjalainen lupsakka ihmistyppi tekevät kaupungista mahtavan kesäkaupungin. Rantaraitti, jossa pääsee kävelemään Saimaan rannalla ja ihailemaan luontoa. Ravintolalaivat satamassa virvokkeineen. Mitä muuta voi kesäkaupungilta toivoa!”

Lappeenranta kiilasi paras kesäkaupunki -äänestyksessä top-10 -listalle.

Lappeenranta ja Oulu saivat yhtä paljon kannatusta kesäkaupunkikyselyssä. Annan kyselyyn vastasi 238 lukijaa.

Lue myös:
Anniina Kärkkäinen, Kristiina Schildt ja 3 muuta viettivät kesän mökin sijaan kaupungissa ja kertovat nyt miksi

Kreikkaan, mökille vai jonnekin ihan muualle? Testaa, mikä kesälomakohde sinulle sopii

X